Ohessa kertomus tarkastusmatkastamme Isengeen 13.-21.10.2021

Matkalle osallistuivat Ivan Zhuk Pietarista ja Tapani Pietilä Vesilahdesta.

Osallistujat maksoivat itse kuljetus-, majoitus- ja ruokailukulunsa, eikä niitä ole rahoitettu keräysvaroista.

13.10., keskiviikko

Result: NEGATIVE Time of test: 12.10.2021 14:31
Test: ThermoFisher TaqPath™ COVID-19 CE-IVD RT-PCR
Sample: Naso-pharyngeal swab
Method: Polymerase chain reaction (PCR

Nämä ovat niitä äärettömön salaisia terveystietoja, joilla eri tilanteissa kauhistellaan saako niistä kysyä tai tietää, kun ne ovat osa tietosuojaa ja ties mitä. Järkyttävää, miten yksilökeskeiseksi yhteisömme ovat kehittyneet ja yhdenvertaisuus tuntuu koko maassa olevan kaikkialla ykkösasia, paitsi postin sijoittaessa meidän tienhaaramme postilaatikoita.

Eilinen Dinon kommentti täytyy ottaa vakavasti. Tuntuu, että näiden asioiden pyörittämisessä ei ole mukana yhtään miestä: eihän näinkään nykyään toki saa sanoa, mutta Dino on oikeassa.

Dinoa kannattti uskoa, negatiivinen pcr-tulos kädessä lähteä kohti juna-asemaa. S94 Lempäälästä klo 12.16 oli yllättävän täynnä väkeä. Ihmisillä hyvin kasvosuojat ja matka sujui hyvin aikataulussa.

Kentällä sitten odottelin, mahtaako Ivan saapua Pietarin lennolta. Hänellä oli varattu erikseen Finnairin lento Helsinkiin ja eri varauksena jatkoyhteys Dohaan. Onneksi Venäjän pään virkailijat olivat niin oma-aloitteisia, että buukkaasivat Ivanin myös jatkolennolla, koska Qatar Airways sattuu kuulumaan samaan allianssiin  kuin Finnair. Itsellänikin meni kentällä paljon normaalia enemmän aikaa chech in -asioihin, sillä kaikki todistukset tarkistettiin ja taidettiin kuvatakin.

Helsingin kenttä on edelleen kovassa myllerryksessä. Ei kokemuksensa kovin positiivinen, mutta keskeneräistä ei kannattane arvostella. Poikkesin odotellessani Qatarin loungessa ja totesin, että kohta kyllä aika alkaa jättää itsestänikin tällaisiin paikkoihin poiketessa. Jos jotakin halusi, sea piti tilata ao. pöydässä olevaa QR-koodia kuvaamalla ja siitä sitten jatkaa ja saada aikaiseksi tilaus keittiöön.

Koneeseen oli yllättävän paljon tulijoita. Puheesta kuuli, että ihmisiä jatkaa Dohasta mitä moninaisempiin paikkoihin,mutta meidän kohteeseemme en kyllä usko kenenkään tällä reititykselä matkaavan.

Skytraxin arvioinnissa Qatar Airways on jo useamman kerran nimetty maailman parhaaksi lentoyhtiöksi. Eipä juuri ole juurikaan valittamista tästäkään turistiluokan lennosta, mutta ei nyt mitään erityistä hohtoakaan. Oman lisänsä toi tietysti se, että aika ajoin käytävämme tarjoilua hoitava henkilö oli venäjää puhuva lentoemäntä ja Ivan sai tripla-annokset poikkeuksellisen hyvää jälkiruokaa.

Iloinen uutinen oli se, että koneessa olisi aluksi ilmainen netti ja tunnin jälkeen voisi lunastaa jatkon 10 USA:n dollarilla. Minä tein sen tietysti,koska ajattelin Vilman, Wilman ja Elman seuraavan matkamme edistysmistä Instagramissa. Tosiasiassa, kun maksu oli vahvistunut ei mikään enää toiminut.

Sellaista se elämä on. Kaikella on aikansa.

Myöhään keskiviikkoillasta saavuimme Dohaan, lämpöä +30C, tosin sitä ei paljon tunne ilmastoiduissa tiloissa.

Stevenille Ivan laittoi viestin, että hän saisi maanantaina valmistautau ostoskierrokselle. Steven vahvisti ostospaikaksi Kitwen kaupungin.

14.10., torstai

Vuorokauden vaihduttua katselemme kentältä mahdollisuutta lepäämiseen: lentokenttähotellli täynnä, lounget täynnä; ihmisiä on yllättävän paljon keskellä viikkoa liikkeellä. Tosin lentoja on varmaan vielä vähemmän ja koneet suuria, joten ihmisiäkin siitä kertyy.

Paikka löytyy perhehuoneesta, ja sieltä löytyy aluksi kummallekin paikka; parempi kuin useimmissa loungeissa.

Oli se silti yhtä tuskaa tämän ikäiselle ihmiselle, mutta joskus on kestettävä.Lentokenttä mainostaa itseään maailman parhaimpana 5 tähden lentokenttänä, mutta tarkastajat eivät varmaan ole poikenneet esimerkiksi A-solun vessoissa.

Aamu kuitenkin koitti,eikä mitään ollut kadonnut. 

Seuraavaksi edessä 8 tunnin lento Johannesburgiin.

Siitäkin selvisimme.

Onnettomasti levätyn yön jälkeen pitkää päivälentoa ei voi nyt erityisemmin hehkuttaakaan: oli vain jotenkin saatava tunnin myöhästymisen jälkeen alkanut kahdeksan tunnin lento sujumaan. Kone oli jälleen suuri Boeing 777: tilaa olla ja venytellä oli riittävästi, purtavaa tarjoiltiin. Ihmiset käyttivät koneessa hyvin maskeja ja ohjeita olla liikkumatta turhan päiten käytävillä noudatettiin erinomaisesti. Olin tätä matkaa varten ostanut hieman erilaisia kasvosuojaimia ja nyt korona loppuvaiheissa huomasin, että niiden kanssa oli paljon, paljon miellyttävämpi toimia kuin niiden halpismaskien.

Huomasin muutaman ihmisen seuraavan meitä Instassakin, mutta ei sieltä mitään ruuhkaa ole ilmaantunut.

Tarkoituksemme oli selvittää, sattuisiko Johannesburgissa transit-matkustaja pääsemään poistumaan kentältä majoittumista varten. Nyt vaihtoaika on vielä pitempi, ja kohta vanha ei enää jaksa. Matkasimme ensin transitkäytävää pitkin ja jutustelimme aikamme iloisen virkailijan kanssa, joka hyvän joulun -terveisin ohjasi meidat lopulta Exit-pisteelle. Kummankin meidän passeilla pitäisi päästä maahan.

Miten ihanaa olikaan saada kävellä! Siihen on nyt pakostakin tullut tauko.

Pitkän pätkän kuljettuamme meiltä tutkittiin PCR-testin paperi, mitattiin kuume ja toivotettiin tervetulleeksi maahan. Siitä sitten uuteen jonoon, jossa tarkistettiin passi. Ehkä hieman yllättäen olimmekin pian Tambo International Airportin A-terminaalin aulassa ihmettelemässä, mitäs nyt? Ivan yritti asentaa ensin puhelimeensa paikallaisen Uber-taksin ohjelman ja varasi jo netin kautta meille majapaikan. Aulan ystävällinen yleisavustaja kuitenkin totesi, että varattuun hotelliin on kyllä aika lailla matkaa. Siksi kysyin, paljonkohan tuo vieressä sijaitseva hotelli saattaa laskuttaa. Eihän virkailija tietenkään siellä ole asunut, mutta oletuskin jo oli jo sen verran kohtuullinen, että siirryimme sinne suuntaan.

Ja mikä parasta, jälleen sai kävellä muutaman tuhannen askeleen edestä. Hotellin nimi on City Lodge Hotel. Edellämme jonossa oli jo muutamia ihmisiä. Ennen jonoon pääsyä kävimme kirjaamassa amalla allekirjoituksella PCR-testin tuloksemme ja meistä mitattiin kuume. Tai oikeastaan mittasin sen itse ja kirjasin aineistoon, kun satuin olemaan hieman virkailijaa reippaampi, mikä hänestä oli pelkästään hyvä asia.

Huone löytyi, vieläpä varsin asialliseen hintaan. Nyt ehtii levätä, sillä seuraava lento lähtisi vasta perjantaina klo 10.20.

Nyt pääsi suihkuun, ja Ivan jopa kylpyyn, kun ei huomannut suureessa kylpyhuoneessa koko suihkua olevankaan. Hänelle suuri määrä kirkasta vettä kraanasta oli sekin jo kokemus. Vaikka nyt pitäisi olla varsin naatti olo, silti pelkän peseytymispaikan näkeminen virkisti.

Tarkistus kotiin osoitti, että siellä on kaikki hyvin. Puhelinkin näytti, että siellä non ollut oikein kunnon pakkanen ja onneksi EiLakin on ymmärtänyt pitää yhteydet kunnossa ravinnon tarjoajiin. Nyt uskon, että ei tule ennenaikaista kutsua kotiin niin kuin marraskuussa 2018 kävi Selman kanssa, joka silloin ei vielä oikein halunnut tehdä yhteistyötä vaihtuneen hoitotahon kanssa.

Päätimme poiketa katsomassa, mitä hotellin ravintolassa olisi tarjolla. Lista oli lyhyt, mutta sisälsi ihan tunnistettavia ruokia. Hinnat vaikuttivat aivan uskomattoman halvoilta, ml ruokajuomat. Ravintolan nimi on vain yksinkertaisesti Cafe. Kaiken kruunasi erinomaisen ystävällinen palvelu. Tätä voi todella suositella kaikille kauttakulkumatkustajille!

Suomesta tuli puhelu, jonka sain päättymäämn pikaisesti vedoten puhelun suuriin kustannuksiin. Pikainen lopetus perustui myös siihen, että puhelussa koitettiin tiedustella vain olinpaikkaani ja se on tällä hetkellä tietosuojan alainen asia.

Mukava juttu oli huomata sekin, että lisää ilmoittautumisia nuorisovaihtoon Saksaan on ilmaantunut sähköpostiin ja 28. Suuriin Joulumyyjäisiin tippuu koko ajan uusia pöytävarauksia.

15.10., perjantai

Uskomattoman rauhallinen yö. Ei äänen ääntä kuulu mistään. Silti herään niihin aikoihin kuin Ukolla on ollut tapana tulla kertomaan, että nyt käymme pihakävelyllä. Siispä ajattelin poiketa täälläkin tepastelemassa ympäristössä. Ehkä sitten jalatkin alkavat jälleen kokevansa voida olla olemassa.

Samalla alamme luoda strategiaa Ivanin kanssa, miten koitamme päästä asioihin kiinni kohteessamme. Suurin huoli kuitenkin on siitä, mistä saamme hankittua uudet PCR-testin tulokset, jotta pääsemme takaisin tullessamme Johannesburgin kentälle ja jatkolennolla. Sääli, että senkin selvittämiseen on käytettävä aikaa.

Hullua tulee olemaan sekin, että Ndolan lentokenttä on nyt tässä viikon aikana vaihtunut. Oletus oli, että laskeudumme sille vanhalle kentälle ja siksi majoitus ja kuljetus on varattu niillä oletuksilla. Nyt kaikki meni uusiksi, mutta ei murehdita ennakkoon vaan seurataan, miten käy.

Ennen aamiaista lenkille ulos, jos nyt rakennuksesta jonnekin pääsee. Kokemus oli jo pelkkä hissimatka, sillä samaan hissiin tuli maailmaa kiertänyt henkilö, joka tunsi niin Sambiat kuin Maarianhaminat ja oli nyt matkalla jonnekin Wellingtoniin Uuteen-Seelantiin. Kannusti kovasti jatkamaan työtä Sambian hyväksi, sillä sanoi uuden presidentin tuovan paljon uusia positiivisia mahdollisuuksia maalle. En paljon ehtinyt takaisin sanoa, kun häneltä alkoi tulla tarinaa. Miellyttävä kohtaaminen kuitenkin.

Kovin erikoisiin maisemiin tuolla lenkillä ei päässyt, mutta askelia keartyi kuitenkin sama määrä kuin ystävien kanssa aamuisin Mantereessa tepastellessa. Liikenne täällä päin oli vain paljon rauhallisempaa kuin kotona.

Aamiainen on todella mahtava ja mukava nyyt huomata, että ravintolan edessä on suuri uima-allas. Illan väsymyksen takia sellaisen olemassaoloa ei edes huomannut. Edelleen erittäin lämpimät suosituksen City Lodge Hotellista täällä Johannesburgissa.

Mukava huomata, että Instagramissakin on jokunen huomannut jo aamuiset ateariamme ja kohtaamisemme Mandelan patsaan kanssa. Nyt jaksaa taas lähteä kohti uusia seikkailuja: nyt  ne oikeastaan ovat vasta alkamassa.

Suomessa meillä annettiin ohjeeksi, ette menette sitten vaan suoraan lähtöportille, kun meille ei ollut keskiviikkona antaa mukaan koneeseen nousukortteja. Chek in tuli kuitenkin silloin jo suoritettua. Olisipa virkailija ollut kentällä näkemässä, millainen juoksu asioiden takia aiheutui. Ensinnäkin oma lukunsa oli se, kun paikalliset virkailijat olivat eri mieltä siitä, minkä lähtöselvityspisteen kautta meidän pitäisi kulkeutua. Loppujen lopuksi kerroimme, että olemme tässä: ala toimia. 

Saimme vihdoin koneeseen nousukortit, joita ei siis Suomesta saadun ohjeen mukaan olisi tarvittu. Sitten täyttämään kaavaketta, jossa vahvistamme terveytemme. Juuri hetkeä ennen kaikki paperit oli tutkittu, kun meille oli annettu koneeseen nousukortti. Sen jälkeen kuumeen mittaukseen ja paperin luovutukseen ja siitä turvatarjastusjonoon.

Kun olin turvatarkastuksen toisella puolella, huomasin, että toinen passini on kateissa. Niinpä etsimään siitä. Minkäänlaista kiirettä ei ollut, sillä koneen lähtöön oli vielä 30 min, vaan ei mitään tietoa, mistä kone lähtee. Ehdin jo treffata paikallisen poliisiaseman vastaavan ja lupasin poiketa paluumatkalla kysymässä, josko joku siivooja olisi sen palauttanut asemalle. Ystävällistä juttelua. Palatessani oikereittejä takaisin passintarkastukseen, eräs virkailija toikin jo toista passiani. Se oli pudonnut turvatarkastuksen läpäisyvalaisulaitteen alle. Pikaiset ja lämpimät kiitokset ja matka jatkui vauhdilla.

A20 löytyi eikö loppujen lopuksi tullut kiirekään.

Lento tehtiin pienelle Embraer 135 -koneella, johon mahtui ehkä 40 matkustajaa. Nyt heitä olikin kuitenkin vain 15. Ystävällinen palvelu, mukava pieni suolapala ja juomat - sitten olimmekin jo perillä.

Lento laskeutui uudelle Ndolan lentokentälle. Tällä hetkellä varmaan koko Afrikan upein.

Täällä kaikki oli hämmästyttävää: kaikki eteni ja toimi esimerkillisesti. Kenttä on ollut avoinna vasta viikon. Samaan aikaan kentälle oli laskeutunut Ethiopian Airwaysin ja Proflight Zambian lento, joista kummastakin kentälle tuli muutamia ihmisiä. Suuria ruuhkia ei todella ollut. Meillä ei ollut tällä kertaa etukäteen hankittua viisumia ja siitä voimme olla vain iloisia. Sen saaminen onnistui kentällä tällä kertaa erinomaisesti ja hinta oli sama kuin jos se olisi tilannut Tukholmasta ja lisäksi olisi tullut suuret postituskulut.

Palvelu oli todella nopeaa ja ystävällistä.

Matkalaukkuni, josta olin joutunut eroon keskiviikkona odotti myös uudessa matkalaukkuhallissa yksinäisenä. 

Olin pyytänyt hotellilta kuljetusta, mutta sitä ei ollut saapunut paikalle. Kuljettajatarjokkaista ei kyllä ollut pulaa ja K400 summalla pääsimme aloittamaan matkan Dag Hammaraskiöd Memorial Site´n sivuitse. Ivanilla riitti ihmettelemistä. Hidasteet tiellä olivat sen kokoluokan rakennelmia, että Ivan ajatteli niiden pysäyttävän venäläiset panssaritkin. Ikävuosiltaan hyvin kokenut Toyota rouhi korotuksia niin kunnolla, että pelkäsin lattian autosta irtoavan.

Aikamoinen matka. Lähtö siis Helsingistä keskiviikkona 13.10.2021 klo 17 ja nyt perillä Ndolassa klo 14 perjantaina 15.10.2021. Korona-aikana lentoyhteydet eivät vielä ole palanneet kuin noille vilkkaammille reiteille ja näihin pikkupaikkoihin saa odotella. Nyt ei ollut suurta huolta, kun tiesi, että EiLa, Ukko ja Nöpö saavat hyvän huolenpidon. Matkanteko on sinänsä sujunut, mutta monissa paikoissa koronarajoitukset ja -suojaustoimet ovat olleet todella tarkkoja ja tiukkoja, mm. eilisen hotelliin kirjautumisen yhteydessä desinfioitiin käsiä ja huonekortteja lukuisia kertoja Ei siellä kukaan missään tilanteessa kysellyt aiheutuuko meille jotain henkistä painetta siitä, että joudumme läväyttämään lukuisia keroja esille terveystietojamme ja putsaamme itseämme maski päässä alinomaa.

Kirkkainpana kokemuksena tulomatkasta jäi mieleen eilinen yöpyminen City Lodge - hotellissa Johannesburgissa. Kaikki oli niin aitoa. Small talk´kaan ei tuntunut turhalta lässytykseltä ja kaikki palvelut kerta kaikkiaan toimivat ja olivat laadukkaita. Ilta-aterian fish&hips lohisalaatin kanssa vetää vertoja elämäni aikaisille kaikille herkkuruuille.

Mutta nyt valmistaudumme tehtäväämme: missä olemme menossa Isengen hankkeidemme kanssa. Pyrimmekö yhteistyöhön vai välirikkoon? Tämä tulee olemaan Marja Sannikka -livelähetystä koko ajan ja toivon, että Ivanin kantti kestää tuoda kaikki ihmettelynsä asioiden hoidosta esille. 

Hotelli on aika lailla entisellään. Ei täällä taida parhaillaan monia henkilöitä olla majoittumassa. Lähialueen varakasta väkeä notkuu jonkin verran ravintolassa, mutta ympäröivä golfkenttä näyttää olleen pitkään käyttämättä. 

Matkalla kentältä hotellille näkyi toki paljon erikokoisia rakennushankkeita, muutamia kerrostalorykelmiä ihan Nuvo Lempäälän malliin, mutta eri puolilla näkyi myös rispaantuminen. 

Valtatiellä kulki valtava määrä raskasta liikennettä ja ei ollut vaikea päätellä, että niiden kuljetukset liittyivät kaivostoimintaan.Rahaa siinä rahdattiin oikein urakalla maasta ulos.

Eilen Johannesburgissa lentokentällä mies kehui kovasti Sambian uutta presidenttiä, taksikuskimme oli vahvasti vanhan presidentin kannattaja. Ehkä meidän pitää aikanaan selvittää, mikä tämä uusi mies on oikein miehiään.

Näkisittepä nyt, mikä kuhina käy, kun Ivan on yhteyksissä eri tahoihin, jotka toivoisivat olevan huomenna paikalla, kun Ivan menee ensimmäisen kerran kylään. Tommilta tuli vielä viimeisen päälle tarkat koordinaatit, että paikalle pitäisi löytää.

Itse laitoin hetkeä aiemmin viestin Lusakan suurlähetystön Elizabethin vinkkaamalle uudelle virkailijalle ja tämä reagoi viestiini muutaman minuutin päästä, vaikka virka-aika on aikoja sitten mennyt umpeen:

"Hei Tapani,

Kiitos viestistäsi. Olen tosiaan lähetystön Team Finland –neuvonantaja, aloittanut pari kuukautta sitten lähetystöllä mutta ollut Sambiassa useamman vuoden.

Elizabeth mainitsikin vierailustanne. Millaisesta yhteistyömahdollisuudesta olette keskustelleet?

Olen ensi viikon työmatkalla Lubumbashissa Kongon demokraattisessa tasavallassa, takaisin 26.10 toimistolla, joten taidamme mennä ristiin ellet ole vielä tuolla 26.10 eteenpäin paikalla. Muussa tapauksessa näin sähköpostitse jos on jotain, missä voisin olla avuksi. Elizabeth on kuitenkin toimistolla ensikin viikolla.  

 Ystävällisin terveisin,

Jenna"

Tuonkin viestin jälkeen ehti tulla jo kommentointia, mutta antaa sen nyt olla.

Päätimme poiketa illallisella hotellin ulkopuolelle ja avoinna näytti olevan Copper Canyon Spur. Sielläkin loistava palvelu ja omavalintainen ateria kolmen Mosin kanssa 12 € henkilöltä, mutta kertoo kuitenkin siitä, että täällä hinnat ovat kyllä kovasti nousseet. Eipä ole paikallisilla asiaa ravintolaan!

Ivanin yllätti äkkiä tullut pimeys ja lämpö. Isoilla valtakaduillakaan ei juuri ollut muuta kuin autojen satunnaiset valot. Tänne tullessa kannattaa vakuutusturvan olla kunnossa.

Matkan varrella oli useampia taksitarjokkaita ja loppujen lopuksi sovimme yhden autoilijan kanssa huomisesta kyydistä. Jättäydyin sivuun ja annoin Ivanin sopia whatsupilla kuljettajan kanssa yksityiskohdista. Ivan on todella innokkaasti suhtaumassa kaikkeen esille tulevaan. Kylässä ei varmaan vielä tajuta, että minäkin saatan roikkua mukana.

Huomenna aamulla tapaamme sitten Teams-aamiaisella paikalle osuvien kanssa.Kutsu pitäisi olla lähetetty säännöllisesti mukanaoleville ja toki muutkin ehtivät mukaan, kun ilmoittavat kiinnostuksestaan tapani@isengeclub.fi ja laitamme sitten matkaan kutsuun yhteiselle aamiaiselle. See u!

Tässä ei kuitenkaan pääse nukkumaan, sillä valtion viranomaisista herra Chabu viestii,että tapaisi meidät mielellään jo sunnuntaina. 

Virkamies viesti: "Alright,  I think the idea to meet on Sunday in the evening is a good one. I can come and pick you up from your hotel and then bring you home.  How many are you?"

Viesti on valtion aluehalllinon johtajavalta viranomaiselta. Taitaa tulla todella mielenkiintoinen visiitti! Ivanin puhelimen viesteissä näkyy, että kutsu sisältäisi illallisen aluehallintoviraston sivistysosaston johtajan kotona.

16.10., lauantai    Onnellista Sirkan päivää!

+22 C aamulla klo 7.30. Taitaa tarjeta koko päivän.

Kohta sitten tapaamme aamiaisella Teams-porukkamme kanssa, täällä päässä pitäisi yhteyksien toimia. Ivan kertoo siinä paikalle saapuvalle porukalle suunnitelmansa asioiden eteenpäin viemisessä. Itse koitan saada siitä osuudesta kunnollisen videotallenteen, josko sillä olisi käyttöä matkaelokuvassa, jota Ivan valmistelee reissusta ja se olisi tarkoitus saada valmiiksi 12.12.2021 Suuriin Joulumyyjäisiin mennessä.

Hyvinpä alkoi aamu. En ollut huomannut, että vaikka olemme samalla aikavyöhykkeellä Etelä-Afrikan kanssa, silti meillä on tällä hetkellä tunnin aikaero, koska meitä kiusataan vielä toistaiseksi kesä- ja talviajan vaihtelulla. Saimme onneksi Suomesta muistutusyhteydenoton, jotta muistaisimme saapua linjoille. Kaikki muut siellä jo olivatkin.

Oman möhläykseni takia meni vähän kaikki sekaisin: ei tullut oikein aamiaisesta, eikä palaveeramisestakaan mitään, mutta jotenkin kuitenkin tuntui siltä, että joko kohteliaisuudesta tai Sirkan-päivän juhlimisen takia kaikki olivat kovin iloisella mielellä.

Kovin paljon uutta kerrottavaa ei siihen nähden ollut, mitä olin jo ehtinyt Happy Daysiin kirjoittaa. Koneen jouduin asettamaan sellaiseen paikkaan, että en itse nähnyt ruudulta mitään, mutta maailmalle varmaan kantautui mukava kuva uiven viewsti ma-altaan ääreltä. Oli kuitenkin mukava kuulla toiminnassa mukana olevien ihmisten ääniä ja Nöpökin kuulemma innolla nökötti ruudun ääressä ja kuuntelin juttujani.

Steven viesti Ivanille, että hän on parhaillaan tulossa hotellille. Nyt ne ovat viimein ottaneet tosissaan sen, että minut on erotettu toiminnasta. Stevenin viestit minulle ovat olleet vähissä. Linjoilla olleetkin ehtivät nähdä Stevenin, mutta mitään suurempia keskusteluja ei päässyt syntymään, sillä auto oli tulossa noutamaan meitä klo 9.45.

Lauloimme nimipäivälaulut ja viereisestä pöydästä tarjottiin meille aurinkovoidetta käyttöön, kun Ivan oli ihmetellyt aurinkovoiteen hintoja täällä. Olimme kuitenkin ehtineet sen jo ostaa, mutta jälleen yksi osoitus siitä, että täällä maailmalla on paljon toinen toisistaan huolehtivia ihmisiä.

Kulkupelimme oli aikamoinen romisko, mutta niihin on täällä Sambiassa saanut tottua. Onneksi meillä ei ollut suurempaa määrää tuliaisia kylään. Eivät olisi mahtuneet mukaan. Nuori kuljettaja oli iloinen päivän pestistä ja tulossa olevasta K800 ansiosta. Samalla hän ylpeili 8-lapsisella perheellään ja me huokailimme yhteen ääneen.

Alkumatkasta olimme ajelemassa jo ties mihin suuntaan, kun puutuin ajoon ja kyselin, eikö Steven aio sanoa mitään siitä, että olemme menossa täysin väärään suuntaan. Steven todella säästelee sanojaan, vaikka hän tietokoneella ja whatsupissa onkin huipputaitaja.

Tien kunto verrattuna tiehen lokakuussa 2007, jolloin ensimmäistä kertaa suuntasimme kylään, oli huomattavasti paremmassa kunnossa. Ei Suomesta siltikään taida löytyä ainoatakaan julkista tietä, joka on moisessa kunnossa.Todella tarkkana kuljettaja sai taiteilla. Asiaa toki helpotti se, että kumpaankaan suuntaan matkatessa ei tullut vastaan ainuttakaan ajoneuvoa.

Kyllä riitti Ivanilla ihmettelemistä ja välilllä unohtui kokonaan sekin, että meidän pitäisi saada matkasta kuvallista materiaalia.

Christine oli saanut tiedon saapumisestamme aivan viime tipassa. Hekin olivat kokonaan unohtaneet kertoa meille, että täällä Sambiassa tuleva viikko on koululaisilla poikkeuksellisesti viikko lomaa. Kouluvuoden rytmiä on hieman muutettu sen takia, että koronan takia koulut olivat keväällä pitkään suljettuina. Nyt Christine oli kuitenkin pistänyt todella vipinäksi. Muutamilla perheillä koulupiirin alueella on puhelin ja jos ymmärsin oikein Christine oli masinoinut itsensä lisäksi opettajana toimivan Idahin soittamaan perheille, joissa on puhelin ja kehottanut lapsia tulemaan koululle, jos se on mitenkään mahdollista ja välittämään tietoa ympäristön kaikkiin sellaisiin perheisiin, joilla ei ole puhelinta.

Ja kyllä oli väkeä tavoitettu.

Kääntyessämme Cesis Avenuelle näimme, että Vesilahti Community Schoolin edustalla vilisti väkeä.

Nykyinen johtajamme Ivan otettiin vastaan juhlavasti upean kukkapuskan kera, minuakin sentään tervehdittiin. Tunnelman aistii parhaiten videolta, jonka toivottavasti saimme onnistuneesti tallennettua. Tuollainen tilanne on aika hankala hoitaa, kun pitäisi osallistua keskusteluun, sosiaaliseen seurusteluun ja kuvata suuntaan jos toiseen. Ivan näytti selvästi nauttivan siitä, että hän sai keskustella ihmisten kanssa.

Aluksi siirryimme luokkahuoneeseen ja otimme laukusta mukana tuomamme tuliaiset: Johannan laukullinen liikuntaan innostavia romppeita sai lapsijoukon jakautumaan ympäri koulun piha-aluetta ja huuto oli melkoinen. Kovin paljon ei tarvinnut virikkeitä antaa, että lapset keksivät itselleen innostavaa ja liikuttavaa tekemistä.

Laukusta löytyi pieni määrä tarvikkeita tekstiiliopetuksen käynnistämiseen ja nuoremmat naisopettajat tuntuivat oikein innostuneilta. Lisäksi mukana oli iso kasa erilaisia kirjoittamisen mahdollistavia välineitä, kynänterottimia, viivoittimia, ja vesilahtelaisen luottamushenkilön lahjoittama iPad, ja laitteeseen lyötiin heti päälle Gofore-tarra, vaikka se nyt ei ollutkaan Goforen lahjoittama

Aivan aluksi Ivan jakoi lapsille tuomiamme Fazerin makeisia ja Ivanin Pietarista tuomia venäläisiä konvehteja. Varsinkin niitä, jotka olivat olleet Selmastakin herkkuja.

Pidimme lyhyen palaverin seisaaltamme paikalla olleiden opettajien kanssa. Kaikki olivat paikalla. Puhuimme periaatteista, joista meille tärkeimpiä ovat rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Korruption kiellämme, emmekä nepotismia salli. Ymmärrämme, että teemme virheitä, koska olemme vain ihmisiä, mutta asioista pitää aina pystyä puhumaan. Tällä viittasin rehtorin erottamiseen. Muuten en asiaan matkalla puutu, sillä sen saa Ivan selvittää.

Paikalla oli myös koulun johtokunnan uusi puheenjohtaja, joka osallistui aktiivisesti keskusteluun. Henkilö vaikutti olevan vahvasti tässä ajassa elävä,positiivinen henkilö, joka vahvasti nyökytteli omien, ajoittain tiukkojenkin näkemysteni kohdalla. Hän esitteli suuren joukon valtion kouluviranomaisten valmistelemia suunnitelmia toimintojen kehittämiseksi alueella. Näihin suunnitelmiin törmäämme varmaan sunnuntai-illan illallisella Ndolan aluehallintoviraston päällikön kotona.

Ohimenen vilkaisun suunnitelmia. Vaikuttivat hyvin yksityiskohtaisilta ja tarkoilta, samaan tyyliin rakennetuilta kuin aikaan yläasteen koulusuunnitteluasiakirjat. Sovimme, että Steven skannaa aineiston meille Suomeen ja annamme sitten ryhmämme rakentamisasiantuntijoiden Sirkan ja Reinon paneutua suunnitelmiin.

Puheenjohtaja kertoi pyörittävänsä itse puutarhaa ja sieltä varmaan olivat peräisin kauniit Ivanille luovutetut kukat. Hänellä oli ajatus toteuttaa koulun lähistölle lasten kanssa hyötypuutarha. Siinä on toki aikamoiset haasteet, sillä varsinkin syys- lokakuun helteissä pienessäkin plantaasissa on aikamoinen hoitaminen pelkästään kastelun takia. Erinomainen ajatus kuitenkin.

Luokkatilassa yritimme ottaa kuvan kaikista paikalle sattuneista kummioppilaista. Opettajat saivat asian organisoitua varsin sujuvasti, mikä sekin kertoo jostakin. Lapsille tilanne tuli töysin yllättäen, eikä meillä toki ole minkään maailman huoltajan lupaa kuvaamisesta. Kuvasimme silti. Lapset saavat aikanaan itselleen kuvasta kopion Stevenin kautta.

Christine kertoi, että Jomokin näyttää olevan pihalla ja kysyi aiommeko tavata hänet. Eihän meillä ole siihen mitään estettä. Ivan siirtyi edeltä Selma and Tauno Fund Housen luokse ja kun olin itse poistumasta koulutalosta, kymmenet koulun pihalla pelanneet laoset kerääntyivät vauhdilla koulun rappusten eteen ja kaikki halusivat esikseen yksitellen kätellä minua. Aika liikuttava hetki tervehtiä heitä. Ihan niin kuin silloin aikanaan Vesilahden yläasteella, kun opettelimme aina tuntien alussakin elämään ihmisiksi kättelemällä. Eipä juuri tarvinnut täälläkään huomauttaa lapsille katsomisesta silmiin. Vaikuttavia kannustavia hetkiä elämässä, jotka antoivat taas uskoa siihen, että työmme on todella merkityksellistä.

Tämän kiitollisen hetken jaan mielelläni kaikkien teidän kanssa.

Sitten siirryin minäkin Jomon luokse. Kohtaaminen oli oikein ystävällinen. Jomo oli selvästi hieman varautunut, mutta me paahdoimme eteenpäin korostaen vahvasti kaikkia positiivisia asioita, joihin lähiaikoina saattaa olla mahdollisuus toteuttaa. Eipä hänkääm voinut ilmaista mitään kritiikkiä niitä kohtaan. Annoin useamman kerran kaikkien kuullen positiivista palautetta Stevenin toiminnasta, mutta toisaalta sanoin, että mikäli naisopettajat eivät onnistu monipuolistamaan Stevenin suullista ilmaisua, hänellä ei ole asiaa Suomeen ensi kesänä. Steven opettaa naisille tietotekniikka ja naiset ovat opettaa suullsta ilmaisua.

Kaikkien kuullen korostimme monta kertaa avoimuutta, rehellisyyttä, asioista puhumista, toinen toisensa kannustamista. Ei tuolla tarvitse toiselle kuoppaa kaivaa, luonto tekee sen ihan omia aikojaan.

Kun seisoimme siinä Selma and Tauno Fund Housen edustalla näimme melkein yhdellä silmäyksellä, miten valtavasti seutu on yhteistyömme aikana kehittynyt. Kaikki tämä aikanaan yläasteen oppilaiden, joukon muita tukihenkilöitä ja nyt viimeisen kuuden vuoden aikana,kun teimme toiminnassamme vanhennusleikkauksen, kierto- ja kansakoulunsa kauan sitten suorittaineiden yhteiskunnallisesti edelleen aktiivisten ja muiden kuin vain omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten toimesta. Tulipa pitkä lause, mutta täynnä asiaa.

Enpä tähän tullessani olisi voinut kuvitella, että tulevaisuuden visioiden on mahdollisuus olla vielä hurjemmat, mutta kuitenkin varsin rationaaliset. Jomokin ymmärsi, että moni niistä yltää pitkälle hänenkin aikansa jälkeen ja onhan se upeaa, kun voi luottaa kehitykseen ja siihen, että on itse voinut olla aktiivisena osana sitä.

Selma and Tauno Fund Housen tarkempi tarkastelu jää ensi kertaan, sillä Stevenillä oli unohtunut avain jonnekin. Se on ymmärrettävää, sillä tulomme tuli yllätyksenä ja nyt lomien ajaksi hän oli lukinnut kaikki tekniset laitteet asianmukaisesti Hedwig&Alfred König -kirjastoon. Siirryimme Puusti Cateringiin. Rakennus näyttää yllättävän suurelta, kun ajattelee, että siihen tulee tuo ruuanvalmistus ja pesutoiminnot. Selvästi huomaa, että Steven ei ole oikein niiden asioiden tuntija tai sitten hän on nähnyt pitkälle tulevaisuuteen ja visioi ihan uudenlaisia lisätoimintoja.

Piha-alueella oli useampi iso, noin 5x5 metriä suuri ja reilut kaksi metriä korkea kasa, jotka savusivat. Niissä valmistettiin hiiltä, ja sitä käytetään toistaiseksi koululounaan valmistukseen. Hyvä, että tuollainen on saatu jonkinlaisella kyläläisten yhteistyöllä aikaiseksi. Pelkästään sen rakentaminen on suuri työ, hieman samanlainen ehkä kuin Narvan markkinoiden tervanpolttohaudan kokoaminen. Toteutus toki on varmaan omanlaisensa, koska lopputuloskin on aivan erilainen.

Jomon ollessa läsnä puhuimme myös siitä, että koulun aloittamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Silloin pitäisi pitää vähintään yhtä suuret juhlallisuudet kuin tämänpäiväiset Sirkan päivät. Christine oli tarkkana heti lisäämässä, että juhla pitää olla helmikuussa, koska koulukin avattiin 27.2.2012 Ida Ollinpojan bembankielisen puheen myötä. Totesin, että vallitsevien olosuhteiden takia se tuskin on mahdollista. Jo koronan takia, on turvallisempaa suunnitella matkaa vuoden 2022 syksyyn ja kuumalla kaudella paikallinen malariakin on paljon pienempi uhka ihmisille.

Jätämme asian muhimaan ja otamme siihen kantaa sitten viikkopalavereissamme Suomessa. Iso askel eteenpäin tulee olemaan se, että viimeisellä viikolla tässä kuussa Rachelin terveysasemalle saapuu valtion toimesta rokotuskiertue rokottamaan ihmisiä Jonhson&Jonhson -rokotteella.

Valmistautuessamme lähtöön lapset kokoontuivat jälleen koulun edustalle erinomaisesti järjestyksessä seisoen. Kuulimme laulunpätkän ja näimme liikunnallisia suorituksia. Tässä vaiheessa ajattelin itsekin kertoa muutamista asioista englanninkielellä ja Christine käänsi ne bembaksi:

- 4.12.2021 meillä on Kummien kanssa yhteinen pikkujoulu. Sitä varten toimme kaksi erikoisen suurta käynttilää paikan päälle

- kerroin, että jätämme rehtorille suljetuisssa kirjekuorissa stipendit 4. luokalla hyvän todistuksen saaville. Stipendivarat on saatu kasaan Narvan torilla satunnaisesti ropojaan siihen vihreään kippoon pudottaneiden ansiosta ja heidän nimensä ovat näkyvillä tuolla Isenge School -sivun alaosassa. Kerroin, että stipendejä on tarkoitus jakaa joka vuosi. Stipendin on tarkoitus innostaa kaikkia yrittämään parhaansa. Sanoin lisäksi, että palkinnon perusteena tulee voida olla myös se, että on aktiivinen toimija, sydämellinen osallistuja ja toiset huomioon ottava. Kaikki hyviin tuloksiin yltävät kunei läheskään aina täytä näitä vaatimuksia.

- lisäksi kysyin, kuinka moni aikoo nyt 4. luokan jälkeen jatkaa 5. luokalle Roma kouluun. Melkein kaikki pihalla nostivat kätensä ja Christine ja muut opettajat rauhoittelivat heitä rivakasti, että kysymys koski vain nykyisiä 4. luokkalaisia. Heitäkin oli todella runsaasti, toistakymmentä. 

Selitin heille, että muille maille siirtyneiden vanhempieni toive oli, että lapset saisivat mahdollisuuden jatkaa opintojaan eteenpäin: siksi heidän perustamastaan rahastosta maksetaan jatkokoulun ensimmäisen vuoden kouluasukokonaisuus ja materiaalit sekä koulun oppilasmaksu. Seuraavina vuosina maksetaan oppilasmaksu. Muistutin, että Selma and Tauno Fund edellyttää, että jokainen tuen saanut vuoden aikana kirjoittaa lyhyen raportin Selma and Tauno Fundille. Nuo jutut varmaan ilahduttavat meitä ja toivottavasti muistuttavat noille lapsille, että mikään elämässä ei ole itsestäänselvyys. Vielä ei ole juttuja kuulunut kuluvankaan vuoden jatko-oppilailta, mutta natinani asiasta jatkuu.

Äärettömän ihana hetki tuokin siinä suuren kiitollisen lapsijoukon edessä. Heillä on monta ilonaihetta loman alkaessa, mm. monet uudet Johannan toimittamat liikunnallisuuteen innostavaa tarviketta ovat varmaan kovassa käytössä.

Seuraavaksi meille haluttiin esitellä vielä kaivo, jonka viime vuonna uudistimme kokonaan. Rakensimme alusta uudelleen. Christinellä on kaivon vieressä 30x5 metrin kokoinen kasvimaa ja näyttää siltä, että kasvukausi on sujunut mainiosti. Hän perusti kasvimaan heinäkuussa ja satoa on voinut siitä kerätä jo jonkin aikaa. Ilman toimivaa kaivoa kasvimaa kuolisi päivässä. Kastelussa aamuin illoin on kova työ, mutta kuten Christinekin on nähnyt se kannattaa. Kyselimme hedelmäpuista. Christine kertoi, että opettajien talojen luoksekin silloin vuosia sitten istutettiin mangopuita ja ne tuottavat jo hyvin satoa.

Koulun lipputankokin meille esiteltiin. Lippua ei nyt ollut ylhäällä, sillä lomien ajaksi se on laitettu turvaan, onhan sekin rahanarvoinen tavara.

LELU-kaivon kyltti seisoo tyylikkäänä vielä paikallaan, vaikka tällä uudella kaivolla ei ole mitään tekemistä tuon LELUn rakentamisen kanssa. Uusi kaivo on uusien rahoittajien maksama, ja täällä paikan päällä näkee, miten valtava merkitys käyttökelpoisella vedellä on. Ilman sitä tässä ympärillä olisi melkein kaikki kuollutta. Ei kukaan jaksa raahata suuria vesimääriä näitä kinttupolkuja pitkin, eikä tällä myös toimi Krääkkiölle tyypillinen vedenrahtauspalvelu.

Seuraavaksi pysähdymme kaupan luona ja kuka se siellä häärääkään: Pellina, aurinkoisena ja iloisena kuten aina. Ensimmäiseksi ostamme kymmenen pulloa Fantaa; jano on tässä paahteessa hurja ja perässä kulkee seurue, joka myös mielellään nauttii juomasta. Pellinalla on kaupan kyljessä ompelukone käynnissä ja hän tekee tekstiilitöitä. Lieköhän järjestetty juttu, oli tai ei, mutta hyvä asia, että joku ylläpitää taitoa kylässä. Kysyimme, missä ovat ne 20 naista, jotka koulutimme käyttämään koneita. Meille kerrottiin, että ei se oikein lyönyt leiville, kun ei ollut markkinointikanavat kunnossa. Joutohetkien seuran ostos vuosia sitten loi mielikuvan siitä, että tästä lähtee nousuun paikallinen tekstiiliteollisuus,mutta ammattitaito markkinoinnin hoitamiseksi ei ole ollut kunnossa.

MORO parturi-kampaamo sen sijaan toimii edelleen ja siellä käy säännöllisesti väkeä laitatuttamassa hiuksiaan.

Ivan oli hyvin hämmästynyt nähtyään myymälän: siistissä kunnossa, kaikki oli oikein mallillaan. Ei yhtään hävinnyt venäläisten sivukylien pikkupuodeille. Sääli vain kun sitä ei ole siellä saatu tuottamaan mitään tuloa kyläyhteisölle. Täältä paluumme jälkeen alamme kyllä vaatia, että se alkaa maksaa oman sähkönsä.

Nyt kun Ivan on suhteellisen kohtuullisissa olosuhteissa saanut matkata reitin isosta kaupungista kylään, näkee myös sen, miten valtavan suuren asian sen olettaisi olevan, että tiettyjä tarvikkeita olisi saatavilla kätevästi oman kodin lähellä.  Onhan tuo matkan teko ihan autollakin jo haastavaa, saati pyörällä tai jalan. Mitään isompaa ei ainakaan kykene kuljettamaan.

Vähitellen olemme valmiita lähtöön. Hyvästit ovat lömpimät ja Pellinakin ravaa innokkaasti viuhtomaan meille. Ivanin tehtäväksi jää sitten tulevina päivinä keskustella siitä arasta asiasta. Katsotaanko tuleeko tulosta ja puhdistuuko pöytä.

Kello alkaa olla 14.30, joten aika hyvä aika tuli oleiltua kylässä. Maanantaina lähdemme noutamaan Stevenin kanssa kaasuhellaa ja -pulloa Kitwestä. Paljon muita ostoksia pystymme tuskin silloin tekemään sillä, maanantai on kansallinen vapaa päivä Sambiassa. Tiistaiksi sovimme ostosten suorittamista varten tapaamisen Christinen kanssa Ndolassa.

Hotellille päästyämme alan laittaa whatsup -viestinä kuvia osasta kummioppilaista, joita saapui koululle paikalle. Kuvauksen yhteydessä Idah oli merkinnyt listaan numeron oppilaan kuvausjärjestyksessä ja minun sitten piti päätellä kuvista oikeaa järjestystä. Meinasin monta kertaa mennä sekaisin, sillä Ivan oli kuvannut osaa lapsista monta kertaa eri kulmista,enkä meinannut pysyä kärryillä kuka kuin on. Jackiin Mwapeen asti jaksoin koittaa pysyä kärryillä ja sitten sumeni silmissä. Siinä välissä oli jo ehtinyt tulla vauhdikkaasti Kummeilta kiitosviestejä, kommentteja, terveisiä ja kaikkea mahdollisa. Nostin tassut pystyyn ja päätin latauttaa puhelinta hetken, vaihtaa vaatteet, levätä ja valmistautua lähtemään etsimään askelia. Eihän tällä menolla niitä kerry lainkaan.

Päivä on kulunut aika lailla paikallaan seisoskellen, joten nyt on syytä saada liikettä niveliin ja oikeana asianakin olisi etsiä paikka, josta aikanaan voisi käydä hankkimassa PCR-testiä kotimatkaa varten. Matkan varrella Ivan saa opastusta siitä, miten banaania tulisi syödä. Täällä on varmaan viime aikoina suhteellisen vähän liikkunut tällaisia valkoisia turisteja, joten kontaktia koitettiin ottaa eri tavoilla. Ruokaa kerjääviä lapsiakin oli enemmän kuin koskaan: heitä oli kerääntynyt isompi joukko Hungry Lion -pikaruokaravintolan eteen ja useamman kerran myyjä vei obelle asiakkailta jääneitä ruuan loppuja. Hyvin näytti maistuvan.

Pysähdyimme matkalla paikkaan, jossa oli meneillään Kitchen Party. Emme oikein saaneet selville, mitä siellä tapahtui. Musisointi oli kovaäänistä, juoma todella edullista ja lähtiessämme yhteen nurkkaan kasattiin suurta buffet-pöytää lukemattomine ruokalajeineen. Emme jääneet seuraamaan tilaisuuden edistymistä. Olimme paikalla ainoita valkolaisia.

Tavoittelimme edelleen State Central Hospitalia ja suunnasta saimme lukemattomia ystävällisiä neuvoja. Ivan ehti nähdä puistokadun, jonka varrelle oli koottu varmaankin kaikki valtion paikallishallinnon viranomaiset.

Ilta alkoi hämärtää ja opastajat edessä vaihtuivat, mutta paikka löytyi. Huomasimme, että olimme kiertäneet onnistuneesti ympyrää,mutta samalla Ivan näki kaupunkia. Löysimme suuren rakennuksen,jossa ensin menimme ensimmäiseen kerrokseen ja sieltä meidän ohjattiin pohjakerrokseen, mistä meille suunnaksi annettiin 7. kerros. Kyseisen laboratorion aula oli itsessään kuin rakennustyömaa, mutta sen palvelut ovat käytettävissä vasta ensi viikolla, tiistaina, kun maanantaina on valtiollinen vapaa päivä kaikille.

SIlloin uudestaan.

Matka hotellille ei ollut pitkä, mutta hankala, kun ei ollut valon valoa ja vilkas ohikulkeva raskas liikennekään ei juuri valaissut tienreunoja.

Majapaikka kuitenkin löytyi ja sen sängylle oli huojentavaa käydä pitkälleen. Askelia oli kuitenkin koossa vain 12 431.

Mukavaa, sivustolla uusi peukuttaja.

17.10., sunnuntai

Joten kuten tuo lauantaipäivä on tuohon kirjattu. Kaikkea ei vielä ole nähty, eikä koettu, mutta jotain kuitenkin.

Tässä täytyy samalla tarkkailla, millä välineellä täällä oikein kannattaa maksuja suorittaa. Useimmissa paikoissa toki käy vain käteinen. S-Pankin Visa-kortti on toiminut erinomaisesti: 4000 kwachaerän nostaminen kustansi tänään 218,45 euroa eli valuutan kurssiksi muodostuu 18,31. Kwachan kurssi on todella voimakkaasti vahvistunut presidentin vaihdoksen jälkeen.

Kurkistimme myös, miten meitä on erilaisissa välineissä seurattu. Kansanliikettä ei toki olla saatu aikaiseksi, emmekä kai ole siihen pyrkimässäkään, mutta kyllä joillain näyttää olleen aikaa kurkata touhujamme. 

Instagramissa

14 on katsellut Ivania lapsiryhmän kanssa
25 Ivania ja opettajia yhteiskuvassa
56 on katsellut videota, jossa lapsi touhuaa Dinon kanssa
25 ja 26 katselijaa Ivanin ja lasten kasvokuvilla
23 Ivania ja Dinon kuvaa
26 ruoka-annosta Copper Canyon Spur -ravintolassa
28 Simon Mwansa Kapwepwe International Airport
78 katselua ensimmäisen taksin kyytimatkasta
26 Dinon saapumisesta uima-altaan edustalle
46 Ivan aamiaisella City Lodge -hotellissa Johannesburgissa
24 Mandelan kuva Johannesburgin lentokentällä
32 ensimmäinen lentokoneateria
28 ensimmäinen gin&tonic lentokoneessa
32 nousu Qatar Airwaysin lennolle Helsingissä
36 yksinäinen matkalaukkini Lempäälän rautatieasemalla
76 lintujen konsertti ennen matkalle lähtöä kotipihassa

 182 on poikennut seuraamassa tähän hetkeen mennessä tekemisiämme tuosta kylään lähdöstä tähän hetkeen ja se on minusta jo erinomainen määrä. Ylipäätään näiden tietojen läpikäynti antaa mielenkiintoista sosiologista tietoa ihmisistä, seuraajista, osallistujista, kiinnostuneista ja vieroksujista. Kaikista. 

Ihan mukava tätä on tehdä, vaikka en aiokaan alkaa runoja kirjoittaa tältäkään matkalta. Edessä on niin paljon ihan raakaa työtä ja jääräpäistä asioiden eteenpäin puskemista, että hienostokulttuurina pidetyn runouden siivin emme saattaisi vaunuja riittävällä varmuudella eteenpäin.

Aamu alkoi mukavasti. Rauhallista. Tuntuu pahalta, kun alkaa hieman tuntua siltä, että sitä on kuin siirtomaa-ajan brittituristi, joka löytää naristavaa ja valittamista kaikesta. Sitä on oikein otettava itseään niskasta kiinni ja nautittava siitä, mitä on ympärillä. Ei täällä kaikki toimi kuin Johannesburgin City Lodgessa, mutta kyllä kaikki aina ovat parhaansa yrittäneet, eikä asioiden hoitaminen vie ainakaan niin kauan kuin siellä Fatmols Lodgessa,jossa aikanaan majailimme.

Monipuolinen aamiainen, vaikka kahvin eteen saikin tehdä työtä, hedelmät maistuvat täällä erilaisilta. Banaanitkin ovat täällä aidompia; pienempiä, kurttuisia ruppanoita, mutta niitä ei olemaan tehokäsitelty kestämään kuljetusta maailman toiselta laidalta Suomeen.

Tänään olisi vapaa-ajalla tarkoitus tutustua jalan niihin osiin kaupunkia, joissa ei ole vielä käyty. Reippaan oloinen suunnitelma kaatuu siihen, että ei tuossa helteessä kerta kaikkiaan kävellä minnekään.

Opetusviraston Chabu ilmoitti on saapumassa noutamaan meitä kotiinsa aterialle hotellilta klo 17. Olimme valmiina. Tuliaiseksi oli jäljellä vielä suomalaisia Fazerin makeisia, koska koululla Ivan jakoi runsaasti mukanaan tuomia venäläisiä konvehteja sekä paikallisesta kaupasta haettua eteläafrkkalaista ruokajuomaa.

Tällaista kutsua ei ole koskaan aikaisemmin tullut oikeastaan minkään hankkeen osalta, jos ei nyt lasketa lukuisia käyntejä Lieko Zachovalovan luona Prahassa. OIkeastaan ei jännitä yhtään. Tällaista kutsua voisi kai pitää aikamoisena kunnian- ja luottamuksen osoituksena, mutta sen sanominen taas pahoittaa niin monen mielen, joten antaa olla. Riittää, kun itse tietää, mitä on tekemässä.

Pääsemme matkaan. Herra Chabun auto on oikein hyväkuntoinen Toyota ja asetuin auton takapenkille, jotta Ivan näkisi maisemia ja saisi tehdä tuttavuutta.

Juttu näytti lähtevän heti käyntiin. Tarinaa riitti koko matkan ajaksi.Hotellilta ajoaikaa kertyi noin 25 minuuttia, eli emme aivan jalan olisi matkasta selvinneet. Alue oli rauhallista seutua, josta ei ollut läpikulkuliikennettä ja siksi tietkin hyvässä kunnossa.

Astuimme sisälle taloon. Isäntä esitteli paikalla olleen talon väen: puolisonsa, joka työskentelee opettajana ammattikorkeakoulua vastaavassa taloustieteen opetuksen yksikössä, poika, joka on tietotekniikan opettajana lukiossa, ja kaksi tytärtä,joista nuorempi koki vuonna 2009 vakavan malarian ja sen seurauksena vammautui vakavasti. Iloista mieltä se ei kuitenkaan vienyt mukanaan.

Milenkiintoinen yhteensattuma oli se, että herra Chabun puolison veli oli naimisissa naisen kanssa, joka osaa puhua venäjää. Tällaista tilannetta heille ei juuri ollut sattunut eteen, niinpä herra Chabu koitti tavoittaa tätä henkilöä. Hetken päästä hän puhui soljuvan kuuloista venäjää Rita nimisen naisen kanssa. Rita oli syntynyt Moskovassa ja siellä tavannut sähkötiedettä lukemaan tulleen sambialaisen miehen. Onni on kestänyt siitä asti ja Ritalla on nykyään Sambian kansalaisuus. Keskustelusta ei ollut meinata tulla loppua, mutta aloin puhua herra Chabulle käynnistämme kylässä, kunnes rouva tulee ilmoittamaan, että ruoka on valmis.

Silloin ei sovi viivytellä.

Emmepä olleet uskoa silmiämme: pöydässä oli ainakin kymmenen erilaista ruokalajia, ml moinenlaista lihaa sekä kalaa. Aivan uskomaton setti. Ruuan ulkoasausta jo näki, että sen laittaja on tiennyt, mitä on tehnyt. Ruoka oli todella maittavaa, ja jo pelkästä riisistä Ivan ihmetteli, miten niin yksinkertaisen asian kuin riisin keittämisen voi tehdä noin taivaallisesti. Ruokailun lomassa herra Chabu kertoi 1990-luvulla alkaneesta virkaurastaan tähän hetkeen. Tällä hetkellä hänen vastuullaan on Ndolan alueen noin 200 koulua, luku sisältää niin valtion, yksityiset kuin ns. community schoolitkin.

Hänellä on pienoinen tuntemus pohjoisen sääoloista hänen vieraillessaan yhteistyökohteessa Norjassa marras-, joulukuussa.

Uskomattoman kodikas tunnelma. Kun silloin aikanaan otin ensimmäisen kerran häneen yhteyttä, että rehtorin erottamisasiassa, aika oli myöhäinen perjantai-ilta. En ollut uskoa silmiäni,kun huomasin puhelimen piippaavan ja kertovan, että hän oli klo 23 jälkeen vastannut viestiini. Annoin jo silloin hämmästelevää palautetta. Harva toimii noin,mutta kun sitten kuulimme, mitä kaikkea hänen johdollaan on saatu aikaiseksi, toimintatapaa saattaa paremmin ymmärtää. Positiivinen energia, joka hänestä paistaa purkautuu eri tavoilla pyrkimyksenään saada aikaiseksi hyvää. Hän on toimintavoiltaan kun Vesilahden Paloniemi, joka pyrkii suuren yhteisen asian takia ajamaan yhteisiä asioita, ei omaa otsaansa kiillottaakseen.

Aterian jälkeen keräännyimme yhdessä olohuoneeseen. Herra Chabu ei tyrkyttänyt mitään,ei tivannut, paljonko meillä on rahaa tai mitä olette valmiita tekemään. Häntä tuntui kiinnostavan ylipäätään kaikki mitä olemme tehneet. Mahdollisesti hän oli saanut väärän mielikuvan keskusteluistaan koulun rehtorin ja councilin puheenjohtajan kanssa, että Suomessa koulun oppilaat vielä aktiivisesti keräisivät hankkeelle varoja. Kerroin hänelle tämänhetkisen tilanteen.

Keskustelusta jäi äärettömän hyvä mieli. Näytin loppuvaiheessa videonpätkää, jossa hyvin pieni poika piteli koululla käsissään Dinoa ja jutteli sen kanssa. Perheen vakavan malarian sairastanut tyttö oli ratketa ilosta seuratessaan pojan ja Dinon kahdenkeskistä juttelua.

Keskustelussa tuli kyllä esille uusiakin asioita, ihan sambialaisillekin koulualan toimijoille, mutta annan niiden tietojen tulla sitten omaa reittiään, että emme sotke mitään. Hearra Chabukin näytti kanssamme oikein innostuvan.

Palasimme hotellille ja ajattelin, että vielä voisi koittaa kävellä. Nyt ei ole ongelmana helle, vaikka puhelin näyttää lämpötilaksi +26C. Ongelma on se, kun tuolla ulkona ei kerta kaikkiaan näe yhtään mitään. Kuljimme kuitenkin läheiseen baariin Shoprite-ostoskeskuksen kulmille. Volyymit olivat sitä luokkaa, että sisätiloissa ei näillä korvilla varustettuna voinut olla 5 minuuttia kauempaa. Liikuttavaa, kuinka henkilökunta juoksi perästä tiedustelemaan, oliko heidän palvelussaan jotain vikaa. Ei ollut!

Olisikohan nukkumaanmenon aika. Huomenna on matka Kitween. Siellä en olekaan koskaan käynyt.

18.10., maanantai

"It's our traditional very early in the morning you have to greet each other." -viesti lävähti puhelimeen kuuden aikaan. En tiedä johtuuko siitä, että korostin kylässä,että meidän täytyy puhua toisillemme, mutta nyt ne sitten aloittavat sen minunkin kanssani ja vielä heti näin aamusta. Viesti tuli Christineltä, joka näyttää vain päivä päivältä virkistyvän asiaan liittyvien tekemistenkin kanssa. 

Tässä aamutoimien lomassa tulivielä mietittyä eilisillan suurta kohtaamista.Olihan se aikamoinen, neutraalin arvostava yhteydenotto taholta, jolla tässä maassa meihin liittyvissä asioissa on hyvin merkittävä vaikutusvalta. Ymmärtääkseni hän valmistelee sivistysalan päätökset esiteltäviksi ministeriössä Lusakassa päätettäviksi, silloin kun alueellinen toimivata ei riitä.

Täällä asioiden vastuuttaminen vaikutti selkeältä, toisin kuin teillä siellä Suomessa parhaillaan, kun lukee pelkästään iltapäivälehtien kirjoittelua Kurviseen ja Mariniin liittyen.

Tänään täällä on valtakunnallinen vapaapäivä, mutta Steven on sopinut, että eräs liike Kitwessä on valmiina myymään meille Puusti Cateringiin tulevan kaasuhellan ja -pullon. Ei siellä ihan joka päivä kaupassa tehdä yli 10 000 kwachan ostoksia. Samasta kaupasta saattaa löytyä ne tarvittavat uudet adapterit.

Eilisestä palaverista jäi vielä miettimään sitä, että tuonne whatsupikiin tulleen palautteen perusteella varsinaisesti vain kouluhanketta vahvasti eteenpäin ajavat ovat kommentoineet tuon eilisiltaisen vierailun positiivisuutta. Simbayan suvun puolelta ei ole tullut minkäänlaisia reaktioita.

Ivanin pitäisi tänään koittaa saada selvyyttä myös siihen erottamisasiaan. Katsotaan, miten käy?

Aamiaisen jälkeen on hetki aikaa odotellessamme Steveniä hotellille. Ivan oli saanut saksankielisen sähköpostin eräältä henkilöltä ja silloin tulin/tulimme miettineeksi sitä, koska tämä henkilö ilmestyi tänne päin maailmaa. Se oli vuosi 2004, jos oikein muistamme, ei paljon kuitenkaan mene pieleen. Omasta tahdostaan vapaaehtoiseen hyväntekeväisyystyöhön tullut ihminen oli laskelmiemme mukaan silloin 64-vuotias ja mielenkiintoista on se, että juuri tällä matkalla taidan itse olla juuri tuon ikäinen. Itse tulin oppilaiden kanssa ensimmäisen kerran Sambiaan vuonna 2007.

Mielenkiintoista havaita, miten nopeasti aika kuluu. Inhimillisesti katsoen omakin toiminta-aika alkaa olla aika rajallista näiden asioiden suhteen, sen takia ei jaksa kovin pitkään katsella/kuunnella mitään jonnin joutavaa lässytystä. Maailmaa saamme paremmin muutettua tekojen kautta. Tekojen, joiden tavoitteista on yhteisymmärrys ja joiden tavoitteena on mahdollisimman laaja hyvän jakaminen ja tulevaisuuden uskon luominen ja oma-aloitteesuuden lisääminen paikallisissa ihmisissä. Näissä asioissa uskon pääsevämme paremmin tavoitteisiin, kun emme sotke niihin politiikkaa ja/tai uskontoa. Ihmisellä on oltava itsellään voimaa luoda oma maailmankuvansa. Pelottavia nämä mitä erilaisemmat pelastuksen tien kauppaajat. Moni on havainnut, että business se on se joka kannattaa myös noilla markkinoilla. Ivanin kanssa matkaaminen on raskasta, sillä tutkija-sosiologi koulutuksen hankkinut henkilö pohtii lähes kaikkia asioita melko syvällisesti. Toisaalta näissä keskusteluissa on hähnyt hänen erinomaiset kykynsä neuvotella ja kuunnella vastapuolta. Loputon työ kuitenkin, but worth continueing.

Steven ilmestyi hotellin portilla kymmenen jälkeen ja lähdimme kävelemään kohti bussiasemaa. Parin sadan metrin päässä risteyksessä paikallinen taksi kuitenkin tarjosi kyytiä Kitween K500 hintaan ja Steven piti hintaa oikein sopivana. Totesin, että on siinä oikea businessmies:  tässä tilanteessa avoimilla markkinoilla taksikuski tuo tuotteensa tarjolle, ja me testaamme markkinoilla toimivaa käyttökelpoista hintaa, emmekä lähde heti ensimmäisen hinnan perään. Päädyimme K400 hintaan. Siirryimme autoon ja alkututkimuksen jälkeen totesimme kuljettajan siistejä elämätapoja noudattavaksi kolmen lapsen isäksi ja hänen kirkkokuntansa on 7th Day Adventists, joten autossa ei ole luvassa mitään hurjaa musiikinrenkutusta. Taksikin huomasi saaneensa kyytiin aika erikoisen porukan.

Aika pian paljastui, että Kitween on matkaa 70 kilometriä, ja bussimatkan hinnaksi kolmelta ihmiseltä kertyy 20 euroa, mikä ei liene törkeän korkea hinta. Ja sama se vaikka olisikin, koska maksamme sen itse.

Steven oli valinnut ostospaikaksi Kitwen omasta mielestään edullisen hinnan takia. Ostospaikka oli intialaisten omistama liike. Siellä oli kaikenlaista kotiin liittyvää tavaraa.

Päädyimme lopulta kaasuhellan sijasta hankkimaan tavallisen sähköhellan, koska kuulemma kertomus kaasuhellan käyttöönoton valmistelusta vaikutti siltä, että kohta kyllä koko kylä räjähtää. Sähköhella sattuu olemaan vielä edullisempikin, ja hinta jää edullisemmaksi senkin jälkeen kun Puusti Cateringiin pitää vetää erillinen sähkö. Siitä lähti whatsup -ryhmäläisille tieto jo paljon ennen kuin näitä tekstejä tässä kirjoitellaan. Toisesta kaupasta ostimme Puustiin muutaman suuren kattilan, siivousvälineet, joilla ensin lattiasta saa irtolian pois, sitten sen voi luututa ja lopuksi kuivata. Haparainen-tilaan hankimme asiallisen pöydän ja sille seuraksi kuusi kestäväntuntuista tuolia. Huomenna haemme lisäksi Haparainen-tilaan 10 tuolia, mikä mahdollistaa paraemmin kyläläisten kokoontumisen ja kokoukset. Lisäksi tilaan tulee teevedenkeitin, 600 annospussia teetä, ja sen pitäisi riittää muutamaksi viikoksi. Tee nautitaan tilaan hankituista erillisistä kupeista, jotka ovat ihan viehättävät. Niitä on 20.  Hedwig&Alfred König -kirjastoon hankimme kaksi hyllyä, joihin saa esille aluksi valmiina olevat kirjat. Tulevaisuudessa lisää.

Ivan sai ostostapahtumista paljon materiaalia, ainakin videota. Intialaisten kanssa tinkaamisesta ei kyllä oikein tullut mitään, ja kaupantekokin oli kuin Neuvostoliitossa, mutta siitähän meistä usealla oli kokemusta.

Hankinnat meni hyvin siiheen raamiin, mitä torilla saimme rahaa kerättyä, jos nyt valuuttakursseissa ei taas ole tapahtunut mitään yllättävää.

Herra Chabukin viesti: "You are welcome.  It is true we need to work together and ensure that the children receive the best education." ja tulkitsen tuon viestin perusteella, että ei käyntimme aivan pipariksi mennyt.

Helsingistä tuli viesti, jossa aika vahvoin sanoin kuvattiin erään aktiivin suomalaisen kullttuurielämässä vaikuttavan naisjoukon valmiutta lähteä mukaan hankkeeseen, joka tukee asettamiamme tavoitteita koski se sitten vanhainkotia, koulua tai kirjastoa. Vaihdoin jo  puhelimessa muutaman sanan - vaikka se venyikin kymmeneksi minuutiksi -joukon yhteiskuntasuhteista vastaavan koordinaattorin kanssa. Palaamme asiaan, kun asiat selkenevät. Meille kaikille. 

Sähköpostissa on näköjään pöytävarauksia myyjäisiin ja lisäksi monia nuorisovaihdosta Saksaan kiinnostuneita. Ei paha. Lisäksi tulee käännöspyyntö Ivanin viesteihin, mutta siitä palvalusta joudun tässä hässäkässä kieltäytymään.

Paluumatkan kyydeistä kävimme taas oikein kunnon hintataistelun, enkä kyllä saanut siinä Steveniltä minkäänlaista tukea. Hän ei ole kuitenkaan ainuttakaan pullaa leiponut ja sain hinnasta pois 20%. Ostaa silläkin muutaman jauhopussin. Tarvikekyyti takaisin kylään Kitwestä maksoi K2000. Auton lava oli täynnä tavaraa. Lisäksi haimme kiinalaisten kaupasta aiemmin tekstissä mainitut asiat + 4 kappaletta tukevia lukkoja rakennuksiin.

Tavara-auto ajoi omaa reittiään ja me otimme itsellemme erillisen taksin ja kas kummaa sama auto roikkui vielä kaupungilla, joka oli tuonut meidät aamulla tänne. Ei niitä tilauksia täälläkään ihan tuosta vain tipu. Nyt tarvitsimme kyydin Isengen kylään ja sieltä sitten hotellille Ndolaan. Reitti kulki tällä kertaa Luyanshan tien kautta ja se oli melkoisen kamalassa kunnossa. Kaikki huolenpito on laitettu tuohon Ndolan ja Kitwen tiehen, jolla peritään myös tietulli ja pienemmät valtatietkin jäävät olemattomalle hoidolle, Tuttua ehkä Suomesta,mutta ei meillä kyllä tällaisia pääteitä missään ole.

Kylässä meitä odotettiin. Toimitettavia tarvikkeita ihailtiin ja toinen kirjastohyllyistä annettiin tässä vaiheessa koulun toimistoon, kun siellä kirjat lojuvat hujan hajan tuoleilla. Kirjastoa ehdittiin varustaa sitten aikanaan. Pellinakin poikkesi paikalla ja kaikista oli havaittavissa todella vapautunut ilmapiiri.

Itse kuvasin videolla kaikki koulun ympärillä olevat kohteet, jotta mahdollisesta videosta saisi jonkinlaisen kokonaiskäsityksen mitä täällä on oikein tehty ja onko käytetylle rahalle saatu mitään vastinetta.

Samoihin aikoihin IvAn kävi kahdenkeskisen keskustelun Pellinan kanssa ja siitä toivottavasti pikapuoliin kuulemme, sillä sen purkaminen jää kyllä Ivanin tehtäväksi. Isenge Clubin Teams-ryhmä saa sitten analysoida aineiston ja katsoa, miten toimimme jatkossa. Teistähän kaikki jäsenet tietävät olevansa oikeutettuja mukaan näihin tapaamisiin ja seuraava on jo tämän viikon keskiviikkona klo 19 Suomen aikaa. Mukaan pääsee,kun kyllin ajoissa laittaa sähköpostin osoitteeseen tapani@isengeclub.fi.

19.10., tiistai

Selvisimme eilisistä Sadun päivän juhlista mallikkaasti.

Täältä pystyi tarkistamaan sentään tilitiedotkin ja mukava havaita seuraavat muutokset:

Kummilapsi       +5+5+10+15+24 €. Kiitos!
JaJa Arena        +15 €. Kiitos!

Eilisillan tunnelmaa laski kuitenkin Ivanin Pietarista saama viesti, että hyvä ystävä, tietotekniikan asiantuntija oli puukotettu hengiltä kaupungilla. Asia on vasta tutkinnassa, mutta asianosainen oletettavasti on täysin syyttä joutunut väkivallanteon kohteeksi.

Tunnelmaa toivottavasti tasasi se, että Ivan sai puhua tunnin ajan venäjää Peterborough´sta yhteyttä ottanut Sandris, jolla varmaan olisi ollut asiaa minullekin, mutta kaikki se unohtui tuosta ilosta saada puhua aidon venäläisen kanssa.

Ivanin raporttia minulla ei ole vielä teille esittää ja ehkä se onkin parempi, että hän saa selvittää sitä sanallisesti ensin huomenna pidettävässä Teams-palaverissa. Kyseessä on kuitenkin aikamoinen juttu, joka on hieman meitäkin vaivannut ja ainakin aiheuttanut kyläläisille tolkuttomasti haittaa.

Itsellä jalat alkavat tuntua aivan puupölkyiltä, sillä täällä ei ole millään päässyt liikkumaan riittävästi. Muutamina päivinä helle on vain ollut niin kova, että ei ole ollut mitään mieltä lähteä uhmaamaan luonnon voimaa ja sitten iltaisin, kun tulee pimeä, se on niin pimeä, että noilla kaupunginkaan teillä ei näe yhtään mitään. Ja täällä sentään yllätyksellisiä kuoppia löytyy ihan pääkadultakin. Tietysti jäi se toimiva taskulamppu kotona Nöpön ulkoilutustarvikkeiden joukkoon.

Klo 6 Christine lähetti tänään jo hyvän huomenen viestin. Koitan huomenna muistaa laittaa puhelimen myöhäisillasta äänettömälle, sillä tässä ilmassa on erinomaisen hyvä nukkua.

Tänään on tarkoituksemme käydä ostoksilla täällä Ndolassa Christinen ja Stevenin kanssa. Christinen kanssa hankimme pääosan Kummien kustantamista koulutarvikkeista ja oppimateriaaleista tulevaa kouluvuotta varten. Stevenin kanssa hankimme Haparainen-tilaan vielä 10 asiallista tuolia. Tuo pöytäkokonaisuus kustansi 355 euroa, joten torilta kertyneistä varoista saamme hyvinkin vielä hankittua lisätuolit. Nämä varat kertyivät korvapuusteista ja Hakosen Anjan taiteilemista karjalanpiirakoista. Todella yllättävän paljon saimme niillläkin aikaiseksi. Kun vielä saamme tuohon tilaan kauniita Karjalan maisemia, ja jokusen Haparaisistakin, niin paletti alkaa olla kasassa.

Tässä heräsi ajatus siitäkin, että kun nyt koulun johtokuntaa vetää puutarha-alan yrittäjä, meidän kannattaa tiedustella, saattaisiko Kekkilä-yhtiöllä olla mitään mielenkiintoa hanketta kohtaan,kun nyt koulun edustalle suunnitellaan myös kunnon puutarhaa.

Tässä sataa niin runsaasti raikkaita ajatuksia eri suunnilta, että ei meinaa perässä pysyä. Jos kuitenkin saamme toimintaan mukaan muita toimijoita, asioiden toteuttaminenkin saattaa hyvin olla mahdollista. Kunhan nyt Steven saisi skannattua ne valtion virkamiesten valmistelemat suunnitelmat mahdollisimman pikaisesti.

Henrika-seurallakin on suuri syy iloon. Seura koostuu ryhmästä nuoria,elegantteja naisia ja he kustansivat pääosan Rachelin terveydenhoitajan opinnoista vuosia sitten. ALunperin ajatuksena oli, että Rachel tulisi hoitajaksi oman kylän terveysasemalle. Välillä näytti siltä, että mikään ei koskaan toteudu, kun ei edes työpaikkaa muka meinannut löytyä, mutta sitten joku - olkoon se nyt ihan mikä tahansa - puuttui peliin ja Rachel on nyt oman kotikylänsä viereisellä uudehkolla, valtion rakentamalla Roma terveysasemalla vakituisessa työsuhteessa ainoana pätevänä terveydenhoitajana. Ja ensi viikolla hän on mukana rokottamassa kaikkia kylän ihmisiä koronaa vastaan. Tavallaan tässä näemme, mitä tuon hyvän teon toteuttaminen tuottaa kuin korkoa koron päälle ja se toivottavasti jatkuu. Kiitos Henrikat.

Kolu Transportinkin tarpeellisuuden olemme todelle taas täällä arkisessa elämässä nähneet, mutta kaikki kun ei vain toteudu tuosta noin vain sormia napsauttamalla. Eihän se kylän asukkaiden kuljetuksen tarve nyt niin tolkuttoman suuri ole, mutta asiaa meidän täytyy edelleen vain työstää. Jos ja kun jossain vaiheessa kylässä toimii koulu, josta voi suorittaa 9. luokan päättötutkinnon, niin kuljetustarvetta tulee runsaasti, sillä viikot kylässä asuva henkilökunta useimmissa tapauksissa pyrkisi viikonlopuiksi ja lomiksi sukulaistensa pariin ja toiminnallisuuden lisäännyttyä, lisääntyy myös kuljetustarve. Myös lentokentän toiminnan virkistyessä liikennöinti lisääntyy ja siihen jonoon mahtuu aina kilpailijoita. Lisäksi turisteille voisi tässä kohtaa valmistella matkailupakettikokonaisuuden.

Nyt aamiaiselle ja sitten lataamaan laitteita, jotta tästäkin päivästä jää joitain tallenteita. 

Juttu jatkuu nyt sitten klo 22, kun olemme palanneet koko päivän kestäneeltä kierrokselta. Toki tässä ennen kirjoittamisen alkua on suihkuteltu ja nautittu pihvi-illallinen ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Oli kyllä aivan uskomattoman maukas.

Aamiaisella oli vaihteeksi rauhallisempaa. Täällä ei juuri paikallisten pamppujen lisäksi ole näkynyt kuin muutamia länsiafrikkalaisia asiantuntijoita. Aamiaispöydästä voi valita terveellisiäkin vaihtoehtoja, mutta pääosin olen jättänyt nuo mahdollisuudet noudatettaviksi sitten kotiloissa. Ivania ei näy eikä kuulu, lienee murheissaan ystäväänsä kohdanneesta yllättävästä murhasta. Raskasta aikaa hänelle, kun juuri pari päivää ennen matkaa eno menehtyi sähkölaiteonnettomuudessa Pietarissa.

Golfkenttääkin näyttävät jotkut kiertävän, joten aiemmin toteamamme ei pidäkään paikkaansa. Tänäänkin näyttäisi olevan luvassa kuuma päivä. Onneksi meillä on edessä oleskelua lukemattomissa liikkeissä, joissa täälläkin useimmiten on jokin ilmanraikastin käytössä.

Ivankin sieltä ilmestyi ja ehti nauttia minimaalisen aamiaisensa ennen kuin lähdimme talsimaan kohti tapaamispaikaksi sovittus Shopriten kauppakeskuksen pääsisäänkäyntiä. Siinä tepasteltiin kunnolla suuntaan jos toiseenskin, eikä ketään kuulunut. Ivan havaitsi, että wifi toimi erään ravintolan edustalla, ja poikkesi siellä päivittämässä tietoja Stevenin ja Christinen saapumisesta. Tiedot olivat enemmän kuin sekavia, mutta laitoimme sen Afrikan piikkiin Tunnin saimme odottaa, ennen kuin arvoisa työpaari saapui paikalle. 

Ensimmäiseksi suuntasimme kirjakauppaan. Tarkoitus oli ostaa Kummien kustantamat oppimateriaalit Vesilahti Community Schoolin lukuvuodeksi 2022. Christinellä oli tarkka lista ja nalkutin selän takana, että montako oppilasta tätä materiaalia käyttää. Jankutin, että ei millään ihmeellä täällä Afrikassakaan ole olemassa lapsia, jotka pystyvät laumana keskittymään johonkin oppikirjaan. Kovan kovistelun jälkeen sain lisättyä hankittavien kirjojen määrää. Saimme aikaiseksi laskun yhteissummaltaan K11245,61 ja summassa on mukana melkoisen tuntuva alennus. Painostin, uhkailin ja savustin kirjakaupan intialaista omistajaa sillä, että turha kuvitella, että tulevaisuudessa tulemme hankkimaan tästä putiikista edes kynäntynkää, jos hinta ei ole kohdallaan. Eilen Kitwessä intialainen omistaja oli huono kokemus. Nyt narinani toimi ja alennus oli asiallinen.

Epäilen, että missään vastaavanlaisessa community schoolissa Sambiassa olosuhteet materiaalin suhteen olisivat yhtä asialliset kuin Vesilahti Community School issa.

Pakkasimme tavarat porukalla odottamaan, että pääsemme noutamaan niitä ostoskierroksen päätteeksi.

Tämän myymälän vastaava henkilö oli oikein sympaattinen ja tulen kyllä Suomesta viestimään hänelle, että jatkamme mielellään yhteistyötä, jos elonpäiviä riittää. Samalla muistin, että bembankielen oppikirjat jäi kokonaan hankkimatta, mutta siitä kyllä päävastuu oli Christinellä.

Seuraavaksi vuorossa oli kiinalaisten omistama kauppa. Siellä olimme nähneet niitä tuoleja, joita eilen katselimme Kitwessä. Ne olisivat sopivia Haparainen-tilaan. Steven ilakoi, että ne olivat täällä 15 kwachaa kalliimpia kuin eilen Kitwessä, vaikka niitä ei siellä myyntiin asti riittänytkään. Sanoin Stevenille, että odotapas hetkinen, kun me hetken aikaan tinkaamme hintaa. Oli kyllä aidosti ihmeissöön, miten me sen teimme. Psykologiaa hyva Steven, psykologiaa! Ostokset eivät tässä paikassa jääneet kuitenkaan pelkkiin tuoileihin vaan perustellusti koulun toimistoon ja Selma&Tauno Houseen tarvitaan verhot. Nyt ne on hankittu.

Tässä paikassa oli jo hermostua Christinen jankkaamiseen ja ymmärsin ehkä hieman paremmin erilaisia häneen liittyviä tarinoita. On kyllä jääräpäisistä jääräpäisin.

Jatkoimme pitkin pitkää katua ja sivuutimme myymälän, jossa oli lattialaattoja. Joku kyltti vihjasi edulliseen hintaan. Paikka ei ollut Stevenille ennestään tuttu. Omalla persoonallisella showllamme saimme kuitenkin paikan intialaisen omistajan lupaamaan kohtuullisen alennuksen ja Stevenkin piti ehdotusta hyvänä, joten löimme kaupat lukkoon, lupasimme käydä nostoautomaatilla (ATM) ja palata takaisin.

Viereinen automaatti oli kuitenkin epäkunnossa, joten päätimme jatkaa lounaalla Hungry Lion -fast food -paikkaan. Steven oli viemässä meitä ihan eri suuntaan kuin itse aioimme ja Christine säesti Steveniä. Huomasivat kuitenkin olevan väärässä, koska meidän tarkoittamamme paikka oli 100 metrin päässä.

Nautimme lounaan kaikessa rauhassa, eikä sitä pikaruokapaikaksi voi sanoa, koska annostemme valmistuminen kesti 28 minuuttia. Joka tapauksessa ruoka oli todella hyvää.

Christine oli pukeutunut tavaranhankintamatkalle varsin tyylikkäästi, kynnet oli maalattu kauniin purppuraisella värillä. Kaikestä näki, että nämä hetket olivat heillekin tärkeitä.

Toisaalta tuntui pahalta, kun saa joka asiasta nalkuttaa, mutta mitä tästä oikein muuten tulisi. Sille vaan ei voi mitään, kun luottamusta asioiden hoitamiseen ei ole syntynyt luontaisesti. Sitä tässä olemme edelleen rakentelemassa. Stevenin kanssa on ollut selkeämpää, mutta on hänelläkin lähiaikoina selittämistä siinä, miksi hän ei ole kertonut, että Jomo on hänen isosisänsä. Ei se ole mikään synti, eikä rasite, Jokaisella on oikeus elää oma elämänsä ja toki jokaisella on oikeus katkaista sukuyhteytensä, mutta ei niitö tarvitse piilotella. Stevenin tekemisistähän meillä ei ole kuin hyvää sanottavaa. Toivomme vain, että hän jaksaa tässä pyörityksessä. 

Lounaan jälkeen porukkamme jakaantui. Löysin kadulta kohtuuhintaisen kuljetuksen laatoille, kirjoille, tuoleille, verhoille ja muille romppeille. Lastasimme auton ja laitoimme Christinen tämän rauhallisen kuskin kyytiin ja jatkoimme itse kohti sähkötarvikemyymälää ja se kuulemma sijaitsi 4 kilometrin päässä sillan takana. Otimme taksin K60 ja olimme pian perillä.

Ajoimme erikoisen alueen läpi, jota voisi hienosti kuvailla pienyrittäjien keskittymäksi, mutta länsituristi puhuisi helposti slummista. Olimme hankkimassa meille eilen toimitetun listan mukaisia tarvikkeita Stevenin ohjeen mukaisesti. Oli twodella erikoinen paikka, mutta toisaalta kaikki tuntui löytyvän paitsi varsinainen 100 metrin ja K6000 kaapeli.

Ivan löysi varastosta meille oloa helpottavan erikoisen tuulettajan. Saimma hankittua kaiken muun paitsi tuon K6000 kaapelin. Poikkesimme katsomaan sitä toisista kojuista ja siellä hinta oli jopa K9500, joten sanoin, että meillä on aikaa odottaa. K3500 on monta korvapuustia.

Kaapeli jäi saamatta ja aloimme hieman hoputtaa kylään lähdön kanssa, sillä pimeys tulee täällä sen verran äkkiä, emmekä halua, että oppilaan kotona poikkeaminen jäisi väliin. Alkumatka sujui oikein mainiosti, tie poikkeuksellisen hyvää, vaikka niitä kummallisia töyssyjä silläkin suunnalla riitti. Ajoimme nyt jonkin aiemmin tuntemattoman Ndolan alueen läpi ja ainakin tukevasti aidatut talot näyttivät melko suurilta. Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä päällyste päättyi ja vähä vähältä tie muuttui todella vaikeakulkuiseksi, Se tässä reitissä oli kyllä hyvä, että näimme, että kylän/alueen läpi virtaa varsin vuolaana vielä näin kuivimmalla kaudellakin joki. Ensimmäiseltä matkalta muistan, että meille esiteltiin monilapsisen perheen isä, joka oli kalastaja. Tämän veden nähtyäni uskon, että se voi hyvinkin olla mahdollista.

Löytyi se kylä lopulta tuotakin riettiä ajellessa. Tavarakuormaa tuonut henkilö oli jo hieman tuohduksissa, kun viivyimme, mutta rauhoittui,kun otin hänen yhteystietonsa. Kun taas seuraavan kerran hankimme jotain isompaa tähän kuljettajaan voi turvautua. Rauhallinen ja ystävällinen mies.

Christine koitti taas viestiä, että kuorman purkamisessa avustaneita pitäisi myös jotenkin huomioida. Ei ollut lähellä etten kunnolla osoittaisi turhautumistani Christinen asenteeseen. Muutaman kerran päivän mittaan Christine katosi lyhesti omille teilleen kesken hankintojemme. Ei siinä mitään, täysin ymmärrettävää, sillä ei sieltä kylästä ihan joka päivä ihmisten ilmoille poiketa ja jokainen kerta maksaa. Voisi sitä kuitenkin mainita muulle porukalle, että olisi tarvetta kurkistaa jonkin asian takia toisaalle. Ivankin oli kiinnittänyt huomion siihen, että Christine ei juurikaan hymyillyt.

Ostimme limsat paikalla olleille Shopping Mallista, ja samalla meille esiteltiin keittiön hengetär, koulun kokki rouva Phiri. Iloinen rouva ihan niin kuin siellä meillä Vesilahdessa aikanaan muistamme rouvat Haapaniemi, Mäkelä, Virtanen, Taipale, Eronen, Nieminen - kovin paljon nuorempaa polvea tässä ei viitsi edes mainita.Täytyy ihmetellä, onko tämä ilma vaikuttanut jopa muistini paranemiseen. Yleensä en tuollaista listaa nimiä muistaisi.

Pellina oli iloisena paikalla, kiitti kaikesta jälleen ja oli iloinen, kun kerroin, että odotamme parhaillaan Ivanin muistiota/kirjausta heidän keskusteluistaan ja näyttää siltä, että elämän virta vetää mukanaan ja arki lähtee taas rullaamaan. Kaikki kuitenkin tästäkin jotain oppineina. 

Christinen kanssa lähdimme kohti eskarioppilaan kotia. Reitti kulki polkua pitkin läpi pensaiston. Maasto oli eriskummallisen siistiä, juurikaan mitään aluskasvillisuutta ei ollut ja polkua oli helppo kulkea. Aika pian saavuimme talon pihaan. Pihassa olivat vanhemmat kolmen lapsensa kanssa. Lapset rynnistivät iloiten meitä kohti j atulivat kättelemään, tuntui siltä kuin olisivat halunneet hypätä syliin. Aurinkoisia, iloisia tenavia ja iloisilta, avoimilta vaikuttivat vanhemmatkin. Tässä pienessä,siistiltä näyttävässä talossa asuvat eivät kuitenkaan olleet vielä meidän varsinainen kohde. Jätimme heille kuitenkin pienen karkkipussin, joka oli jäänyt Ivanin repun pohjalle. 

Jatkoimme matkaa. Kuljimme näköjään Pellinan paikan ohi. Kirkon laajennus ei näyttänyt olevan vielä läheskään valmis, mutta siihen emme kyllä enää sotkeennu. Tien varressa oli useampi koulun oppilas, joilla tuntui olevan myös kova tarva sanoa jotakin.Varsinkin yksi tytöistä puhui varsin kaunista englanninkieltä ja siitä koitimme saada Christineenkin intoa englanninkielen opetukseen panostamiseksi. Meillä on ollut melkoisia vaikeuksia ymmärtää Christinen puhetta. Heillä pitäisi olla nyt tietokoneidenkin avulla välineitä harjotuttaa myös ääntämistä. Ja samalla kun lapset oppivat niin siinähän voisi aikuinenkin ainakin muutamien keskeisten sanojen osalta hioa omaa ilmaisuaan.

Abel Chibalen koti häämötti jo jonkin matkan päässä. Täälläkin tapasimme ystävällisen joukon ihmisiä. Samassa muutaman neliön asumuksessa näytti asuvan koko perhe vauvasta vaariin. Asumuksen olemattomuus tai tavaroiden vähäisyys ei kuitenkaan tullut ensimmäisenä esille vaan se rauha, ilo ja kiitollisuus, joka näistä ihmisistä paistoi. 

Alkuarastelun jälkeen äitinsä' takana seisoneet tytöt kertoivat käyneensä myös Vesilahti Community Schoolin ja nyt olivat eri asteilla opsikelemassa jo Roma-koulussa Selma&Tauno Fundin stipendien turvin. Tyttöjen valkoiset hammasrivit loistivat kilpaa silmien kanssa heidän kertoessaan, miten upeaa on saada opiskella. Viimeistään tällaisessa tilanteessa ymmärtää sen pienen oppilaskohtaisen avustuksen merkityksen. Täällä näillä perheillä ei kerta kaikkiaan  olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia rahoittaa lastensa koulunkäyntiä, vaikka haluja olisi kuinka paljon tahansa.

Kerroimme lähiaikoina alkavista lauantai-iltapäiväkahvituksista kyläläisille tuolla Haparainen -tilassa ja eskarioppilaan 4.12.2021 pikkujoulujuhlasta yhdessä Kummien kanssa. Tällä matkalla selvisi, että Ivanin kummioppilas James Nabala on vuoden aikana muuttanut perheineen pois ja nyt sitten Abel Chibale voi olla hänen kummilapsensa. Muistaakseni myös Johannan toinen kummioppilas on poistunut ja hänelle jörjestyy myös toinen oppilas.

Pimeys uhkaa ja aloitamme liikuttuneina matkan kohti koulua. Katsoimme askelmittarista lukeman, jotta saamme paraemman mielikuvan lapsen matkasta. Tällä reitillä ei liikenne ole vaaraksi, mutta itse saimme siirtyä vauhdilla sivuun uralta, kun suurehko joukko hyväkuntoisen näköisiä lehmiä kirmasi kohti kotiaan. Ne olivat olleet päivän siellä joen varressa juomassa ja nauttimassa joen rannan vihreästä kasvillisuudesta. Paimenellakin oli meille jotain kiitollisuudesta kertovaa asiaa ja sama toistui hetken päästä, kun pyöräilijä pysäytti kohdallamme ja toivotti kaikkea hyvää.

Kierroksen päätteeksi annoin opettajille nyt jo marraskuun pienen avustuksen, samoin Stevenille Goforen tuen ja rahan ensi kuun datan ja sähkölaskun maksamiseen. Lisäksi annoin Stevenille K560, jotta Puusti Cateringin kattoon saadaan puuttuva kate ja K6000 kaapeliin, joka tulee sähköpisteelta Puusti Cateringille.

Sitten kun katsoi lompakkoon, sieltä löytyi enää K100. Juuri se, mikä tarvittiin taksin loppumaksun maksamiseen. Koko matkan hinta oli K500, mutta annoin tulomatkalla K400, jotta kuljettaja sai autoon polttoainetta. Täällä on tapana tankata aina muutama litra kerrallaan.

Steven tulee kanssamme kyytiin ostamaan ruokaa kaupungista. Paluumatkalla poikkeamme mekin kaupassa ja ostamme sen sokerin, josta Christine valitti, että en ollut edes huomannut sitä teen kanssa ostaa. Samalla kasasin ison kasan Marie-keksipaketteja kärryyn. Ne olivat tarjouksessa K7 /kappale. Samaan erään sai Stevenin ruuakseen ostama iso vaalea leipä ja pakkaus kananmunia. Vähällä elelee, jos tuo riittaa, mutta toki siitä vihannesmaastakin sai jo kaikenlaista ja toki hän varmaan vierailee Jomon perheessä ateria-aikoina. Näin ainakin olettaisi.

Pitkä päivä päättyi noin klo 20 aikoihin hotellilla. Kiittelimme ja sovimme tapaavamme vielä huomenna ohimennen, jolloin luovutan heille nuo Narva Market -stipendit jaettavaksi 4. luokkalaisille, kun kouluvuosi joulukuussa päättyy.

Oloa voi kuvailla hieman uupuneeksi, jotta ruokahalu ei silti ollut kadonnut. Vauhdilla veden alle ja oman hotellin ravintolaan, joka on vielä hetken aauki. Todella pitkään aikaan en ole syönyt pippuripihviä ja nyt päätin kokeilla. Kannatti, oli todella uskomattoman hyvää. Yhtä lailla Ivan toteaa matkansa aikaisista ruuista, että ei voi muuta kuin ihmetellä kaikkea tähän asti kokemaansa. Turvallisuuden tunne on ollut vahva, ihmisten välittömyys, jopa iloisuus, todella hyvä ruoka ja se, että ensikertalaista ei ole koitettu millään tavalla sahata silmään.

Hieno päätös ainutlaatuisen upealle päivälle.

20.10., keskiviikko 

Tänään on noustava pakosti hieman aikaisemmin, sillä olemme menossa Mary Begg Community Clinic - nimiseen paikkaan selvittämään Covid19-testin ottamista. Lentoyhtiö vaatii koneeseen nousun vahvistamiseksi negatiivisen testituloksen.

Poikkesimme jo aikaisemmin tuolla valtion sairaalassa, mutta siellä ei oikein kenelläkään tuntunut olevan tietoa, miten asia siellä hoituisi. Siksi olimme nyt tääällä ja aluksi täälläkin meitä kiikutettiin paikasta toiseen, kunnes löytyi yksi nurkkaus pihalla, jossa oli virkailija keräämässä tietoja.

Selvitimme tilanteemme ja olimme ymmärtävinämme, että tulokset olisi mahdollista saada muutama tunti ennen koneemme lähtöä. Annoimme tietomme, yksi rekisteröimisvirkailija oli hyvin hämmästynyt etunimestäni ja sen bembankielisestä merkityksestä. Siitä ei nyt viitsi puhua.

Saimme kuitin ja lähdimme taas uuden virkailijan kanssa toisaalle maksamaan näytteiden oton. Kalliiksi tulee, mutta sille ei nyt voi mitään, jos haluaa kotiin päästä. Henkilöä kohti tämä laboratorio laskuttaa K1910.

Loppujen lopuksi palvelu sujui hyvin ja pääsimme poistumaan. Päätimme vaihteeksi kävellä. Aamulla tulimme varmuuden vuoksi taksilla, kun paikasta ei ollut varmuutta ja tuskin paikalliset ihmiset tietävät tällaista laboratoriota.

Tulosten toivomme tulevan sähköposteihimme huomiseen klo 10 mennessä, että ehdimme saada ne täällä tulostettua.

Lepeohetken jälkeen etsimme tekstiilituotteiden kauppaa, jotta voisimme ostaa joitain afrikkalaiskuvioisia kankaita myyntiin. Sitäkin kautta saattaisi saada muutaman ropon koulutyön hyväksi. Kaupan löytäminen ei ollut kaikkein yksinkertaisinta, sillä liikkeissä täällä ei juuri ole mitään näyteikkunoita ja ulkoa sisälle katsoessa kaikkialla näyttää aika pimeältä. Nokkaansa piti työntää sisälle usemmassa paikassa ennen  kuin liike löytyi. Nyt matkalaukku ei palaa enää aivan tyhjänä kotiin.

Instagramin kuvien joukossa on yksi, josta voi nähdä kaikki tarjolle tulevat kankaat ja tilauksia toki otamme vastaan heti.

Itseltäni unohtui kotiin naamankuopimisvälineet ja siksi olen useamman päivän ajan toivonut törmääväni parturiin, mutta ei ole osunut kohdalle. Paljastui, että koronan takia täälläkin on monia paikkoja ollut suljettuna. Kysymällä paikka viimein löytyi ja näytti siltä, että kovin usein sillä penkillä ei ole kukaan viime aikoina istunut, sillä parturin tarve puhua oli valtava. Koitin selittää, että parranajon lomassa minun on hieman vaikea keskustella ja pyysin Ivanin käymään ajankohtaiskeskustelut ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksiä ja mm. siitä, onko Suomi islamilainen maa. Silloin kysyin, että näytänkö minä siltä? Sain vastaukseksi tuhahduksen.

Matkan varrella pysähdyimme pikkuaterialle halal-paikkaan ja siellä Ivan koki elämänsä ensimmäisen nshima-annoksen. Annokseen kuului kaksi suurta ylösalaisin kumottua maissipuurokulhoa (kiinteä muoto) ja erillisellä lautasella annos lihaa ja kasviksia. Ivanille oli aikamoinen yllätys, että ruoka pitää syödä käsin. Tarjoilija tuli paikan päälle opettamaan Ivanille oikeaa taktiikkaa. Vähitellen se alkoi sujua, ja pääasia meinasi unohtua: ruoka itsessään oli todella maukasta. Samoin oli oma ruokani, vaikka en tiennytkään mitä se oli, ei kuitenkaan lehmän utareita.

Ivania huvitti, kun matkan varrella useampi tien reunan kauppias ja taksiyrittäjä puhutteli minua nimellä "Boss". 

Paluumatkalla hotellille poikkesimme kertomaan kirjakaupassa, että olemme tutkineet heidän maanantain toimituksensa ja todenneet sen palveluineen kaikkiaan hyväksytyiksi yhteistyön jatkamiselle, kunhan alennusprosentit pysyvät asiallisina. Kaupan väki ilahtui käynnistämme suuresti, ja muistavat varmasti seuraavan vierailumme.

Tälle päivällekin oli paljon muuta tärkeää: klo 18 alkaisi Teams-palaveri ja silloin porukka saisi kuulla Ivanilta suoraa palautetta. Tilaisuuden alussa puhetta johti ja käännöksistä hulehti Johanna ja Johannan siirryttä ohjaamaan Lontoosta Tokioon kulkevia ilma-aluksia, vastaavan tehtävän otti kontolleen Pertti.

Porukoilla riitti mukavasti kysymyksiä ja olipa jopa muutama seurannut eri välineistä matkamme kulkua viimeisen viikon aikana. Palaverista tiedotettiin tiettävästi myös MeNyt - palstalla, joten jos asia yhtään kiinnosti, mukaan oli helppo ja vaivatonta tulla.

En tässä ala purkaa keskusteluja yksityiskohtaisemmin. Kaikkien on niihin mahdollisuus liittyä ja osa asioista oli vahvasti yksityisyyden suojaan liittyviä. Ivan kävi Pellinan kanssa keskustelun Christinen erottamisesta ja tästä asiasta tulee erikseen kirjallinen ilmoitus. Sitä ei myös asian yksityisluonteisuuden takia julkaista kuin Teams-ryhmässä sen joukon kesken, joka on ollut päätöksiä tekemässä matkan varrella. Sen verran tiedämme, että ilmassa on voimakasta olojen normalisoimisen halua.

Lämmin kiitos kaikille, mutta erityisesti klubilaisille. Ilman teitä emme saisi mitään aikaiseksi. Joukkoomme mahtuu hyvin mukaan ilman sen suurempia sitoumuksia: Isenge Clubin jäsenmaksu on jälleen 10€/vuosi, Selma and Tauno Fund ry:n jäsenmaksu on 50€, mutta se on pysyväisjäsenyys ja kummilapsen kustannukset ovat alkaen 5 €/kk. Tervetuloa mukaan pienin askelin rakentamaan tulevaisuutta sinne, missä se ei oikein omin avuin meinaa alkaa rakentua.

Ja tiedoksi kaikille: tämän kuluneen matkan kustannuksia (lennot, hotelli, Covid19-testaukset) ei ole maksettu, eikä makseta sen paremmin Isenge Clubin kuin Selma and Tauno Fund ry:n varoista.

Jo tuon Teams-palaverimme aikana paikalle saapui Steven. Odotimme häntä jo klo 16, mutta tietäen liikkumisolosuhteet täällä emme viitsineet pitää asiasta sen suurempaa meteliä. Annoimme hänelle mukaan Narva market -stipendit, jotka jaetaan sitten koulun päättyessä 4. luokkalaisille oppilaille. Lisäksi laitoimme hänelle kassiin jakamatta jääneet tuliaiset ja koitimme motivoida häntä jaksamaan työssään, vaikka kaikenlaisia paineita varmaan esiintyy.

Siirryimme ostoskeskuksen suuntaan ja lupasimme tarjota hänelle iltapalan. Ihme kyllä täll' kertaa itse en edellisen aterian jälkeen jaksanut heti syödä. Stevenille selvisi, että Shoprite suljettaisiinkin jo klo 20, joten jätin kaverukset nauttimaan annoksaan ja menin hakemaan pienen tuliaisen sekä lahjaksi Stevenille moskiittoverkko, jonka voi kiinnittää sängyn yläpuolelle ja silloin saa jonkinlaisen turvan lukemattomien hyttysten hyökkäyksiä vastaan. Stevenkin huomasi, että hankittu verkko ei ollut heppoisin mahdollinen.Niitä kun nyt enää ei vain sattunut olemaan saatavilla. 

Erosimme hotellin tienhaarassa, hyvästelimme sambialaisin kättelyin. Stevenkin oli sitä mieltä, että opettajien keskuudessa on nyt oikein positiivinen henki ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Alkaa näkyä merkkejä siitä, että tiukka rummutuksemme alkaa tuottaa tulosta. Ensi viikosta alkaen meillä on taas mielenkiintoisia keskusteluja Teams-ryhmässä ja niihinhän kaikki voivat halutessaan osallistua.

Ivan kirjoittaa meille varmaan omasta näkökulmastaan ajatuksia tästä matkasta. Itsellä päällimmäisenä mielessä on se käynti Abelin perheen luona. Liekö maailmassa Jeesuksen syntymänkään aikana ollut yhtä vähävaraista perhettä kuin tuo Abelin perhe, mutta silti kodista heijastui lämpö ja rakkaus. Isompien lasten silmien loiste kertoi, että täältä vielä tullaan ja sen tulemisen mahdollistaa tuki, jota meidän on mahdollisuus jakaa.

Vähitellen pitäisi alkaa pakata. Se nyt tosin ei ole vaativa juttu, sillä laukkuun on hankittu lähinnä kankaita. Poikkeamme hyvästelemässä baarin väen, tosin siellä näytetään keskityttävän enemmän Chelsean ja Malmön väliseen jalkapallo-otteluun.

Ivan kyselee palatessamme huoneeseen, onko olo kovin nostalginen. Ei todellakaan. Nyt vasta pyörät lähtevät rullaamaan kunnolla ja vuoden 2022 lokakuussa Vesilahti Community Schoolin 10-vuotisjuhlissa meillä on todella hyvä meno päällä.

Tilastoimme koko ajan kaikkea ja nyt näyttää siltä, että lähdöstä 15.10.2021 on touhujamme seurannut  1121 kävijää tällä sivustolla. Ei se sentään ihan onneton luku ole,mutta aika sitten näyttää, ovatko nuo vierailut pelkkää tuulen tuiverrusta vai aitoa kiinnostusta. Erikseen tulemme sitten kirjaamaan tuolla Instagramissa tapahtuneet kohtaamiset.

Koko ajan on lisäksi tullut varauksia 28. Suuriin Joulumyyjäisiin ja ilmoittautumisia nuorisovaihtoon Saksaan. Toivottavasti kukaan ei ole noiden takia menettänyt yöuniaan tai rasittunut.

Vanhainkoti        + 100€. Kiitos!
Koululounas        + 20 €. Kiitos!

21.10., torstai               Kotimatka pitkä niin

Pitkästä aikaa eilen kertyi 20 012 askelta. Nukuttuakin sai oikein hyvin, vaikka vielä tässä on mahdollisuus moniiin yllätysmomentteihin. Koronatestistä ei ole vielä kuulunut mitään ja aikaa on muutama tunti. Asia ei sen paremmaksi muutu, jos tässä murehtii sen tulemista. Koetta tehneen henkilön merkinnät olivat kyllä sellaisia harakanvarpaita, mutta toisaalta lieneehän hän sitä jo pitempään tehnyt.

Todistus tulee siis sähköpostiin ja meidän olisi tarkoitus saada se tulostettua täällä hotellilla. Eilen oma Gmailini alkoi ilmoittaa, että tallennustilani on täynnä, enkä voi vastaanottaa sähköposteja. Poistelin sähköposteista paikaisesti noin 400 kappaletta ja sen jälkeen on muutama posti jo saapunut, lisäksi poistin äsken joitain kuvakaappauksia 26Mt edestä, joten kai sinne nyt pitäisi pienen viestin mahtua.

Taustalla kuuluu lintujen viserrystä. Paljon maltillisempaa kuin kotipihassa siloin matkalle lähdettäessä. Kello on nyt 6.08 ja aurinko onjuuri noussut. Lupaa ihan peruslämmintä päivää, josta toivottavasti emme joudu pitkään nauttimaan, sillä toivomme voivamme olla lentokentällä ajoissa tutustumassa uuden kentän palveluihin. Matkailun tässä vaiheessa ei toki voi olettaa, että siellä toimisivat kaikki palvelut vielä täydellä teholla. 

Mukava juttu, että Saksastakin näyttää seuratun päivien kulumista täällä  Instagrammin kautta. Onneksi tuli kirjattua asioita englanninkielellä niin kynnys katsella ehkä heiman mahdaltuu ja suomalaisellehan ei ole mikään ongelma painaa sitä käännä nappia, jolloin halutessaan saa tekstistä jonkinmoisen käännöksen.

Vähät jäljelle jääneet tavarat pakattu matkalaukkuun, sitten aamiaiselle ja sieltä vielä lähtösuihkuun odotellen, josko se koronatestitulos sieltä ilmaantuu vai ei. Aluevaaliehdokas siellä Suomessa näyttää saaneen aikaiseksi selkeän paketin aloitusmainonnan käynnistämiseen somessa. Se on hyvä!

Koronatuloksia odotellessa tässä ei viitsi ihan tyhjän panttina istua, joten katsoin, mitä numeraalisesti on kerrottavaa meidän seuraajistamma Instagramissa:

866 näyttää tykänneen kuvistamme Lempäälästä lähdön jälkeen ja
189 katselijaa on parilla videonpätkällä.

On tämäkin tulos parempi kuin ei mitään ja lisäksi Happy Days -sivustolla kävijät ovat yleensä eri porukkaa. Kun ehtisi tarkemmin analysoida seuraajien joukkoa esimeriksi ennen kuntavaaleja ja nyt tässä tilanteessa, havaitsee äkkiä selvän eron. Ihmiset ovat ihan oikeutetusti tässäkin toiminnassa kovin tarkoitushaluisia, ihan samaahan mekin teemme koko ajan tavoitellessamme ihmisiä, joita nämä asiat oikeasti kiinnostavat. Nykypäivänä olisi niin paljon helpompi viestiä, mutta ongelma on se, että ihmiset hukkuvat kaiken materiaalin tulvaan.

Nyt yksi luottotakseistamme ilmoitti klo 9.37 olevansa käytettävissämme. No, katsotaanko tuleeko tarvetta.

Tulihan se sieltä muutamaa minuuttia ennen kymmenen ja suhteellisen pienellä vaivalla onnistin puhumaan vastaanoton virkailijan kanssa, että hän laittaa sen puhelimesta omaan sähköpostiinsa ja tulostaa siitä. Samalla ilmeni, että kyseinen henkilö onkin hotellin johtaja ja tiedustelin ohimennen mahdollista majoitusta ensi lokakuun suureen juhlaamme. Asiallinen tarjous kuulemma varmasti järjestyy. Sitten meillä ei ollut muuta murhetta kuin odottaa Ivanin todistusta.

Siinä meni tovi.

Mitään ei kuulunut. Avasin Ivanille oman sähköpostini puhelimesta ja hän huomasi, että hänenkin tuloksensa oli tullut minun sähköpostiini. Suomessa moinen aiheuttaisi valtakunnallisen huomion, kun yksityisyyden suojan piiriin kuuluva asia on tällä tavalla annettu toiselle henkilölle. tiedoksi. Meitä ei asia vaivannut, ja pian Ivanillakin oli oma paperinsa.

Ivan oli tavannut erään vakikuskeistamme poiketessaan omin päin hakemassa viimeisiä matkamuistoja kotiin, eikä mennyt kuin hetki kun Mualunga oli ulko-ovelle odottamassa. 

Lentokenttä on avattu vasta 7.10., eikä Mualunga ole koskaan siellä käynyt. Hinta hänellä oli kuitenkin ilmoittaa: K350. Yleensä kenttäkyydit maksavat hieman enemmän. Kentän lähestyessä hän koitti selittää, että kentältä poistumisesta saattaa joutua maksamaan ja toivoo vielä pientä tippiä. Ei tipu. Tullessamme taksi ei maksanut portilla mitään, vaan se aukesi auton lähestyessä pistettä.

Huomasi, että Mualunga ei ollut koskaan poikennut paikalla,sillä hän vei meidät aivan väärälle ovelle, mutta se nyt ei ollut suuri murhe. Tuollainen kenttä on kenelle tahansa paikalliselle todella mullistava kokemus verrattuna siihen vanhaan heinälatoon.

Mualunga oli kuljettajaksi kuitenkin erinomainen valinta. Vahvan uskonnollisen taustan omaava ihminen saattaa osata tällaisessa palvelutilanteessa olla asiallinen, kun tietää, että sananjulistusta ei tarvitse tehdä matkan aikana. Luulen, että joissain tilanteissa tapaamme hänet tulevaisuudessa. Hän on hyvin paljon James Musondaa muistuttava henkilö.

Lentokenttä kumisi tyhjyyttään. Tänään näytti olevn lähdössä kaksi lentoa, mutta on sekin kai enemmän kuin Tampereelta. Check in -virkailija oli äärettömän positiivinen. Hyvästelin laukkuni ja siirryimme turvatarkastukseen. Olimme ainoat paikalla ja huippumodernit laitteet toimivat mainiosti. Passintarkastaja koitti olla hieman tärkeämpi, sillä kun alkoi muodostua ruuhkaa eli kun Ivan tuli perässäni tarkastuspisteeseen, hän pyysi toisen tarkastajan toiselle tarkastuspisteelle purkamaan ruuhkaa. Herttaista!

Näin helppoja tarkastuksia ei ole kuitenlaan koskaan aikaisemmin ollut ja haikailin siinä kahvikupillisen perään ja meille sanottiin, että voimme palata tuloaulaan ja kädyä kahvilla, Voimme siis mennä läpi passin- ja turvatarkastuksen, eikä kukaan kysellyt mitään. Mitenkähän onnistuisi Helsinki-Vantaalla? Ei mitenkään, mutta ei siellä ole tarvettakaan. Harvalla on varaa niihin kentän kahvikuppeihin ja viineihin toisin kuin täällä.

Paluu kuppilasta takaisin kansainväliselle puolelle ei ollut ongelma eikä mikään.

Kaikki sujui hieman oletettuakin paremmin ja lennon lähtöön jäi aikaa, mikä vieraissa oloissa on turvalllista. Ivan alkoi katsella elokuvaa ja minä aloin tepastella ympäri aluetta, sillä muuten tänään ei ole askelia luvassa.

Lennolta Johannesburgista Ndolaan saapui 18 henkilöä ja saman verran nousi koneeseen Ndolasta. Lento 4Z151 pääsi matkaan muutaman minuutin myöhässä klo 13.15. Lentokone Embraer135 on melkoisen pieni, maksimissaan sisälle mahtuu 40 matkustajaa. Kyseinen Airlinkin kone oli kuitenkin varsin uusi, siisti ja viihtyisä. Ivan ilahtui tälläkin lennolla viehättävästä lentoemännästä.

Afrikka on suuri. Tämäkin lyhyeltä näyttävä lento kesti yhtä kauan kuin Helsingistä Pariisiin, 2 h 30 min. Lennon aikana saimme poikkeuksellisen maittava lounaan ruokajuomineen.

Steven ja Christine ovat kumpikin viestineet meille hyvän matkan toivotuksia.

Ivan on tämänkin matkan aikana kertonut tuntojaan kohtaamistaan ihmisistä ja asioista. Matka on ollut monella tapaa vavisuttava kokemus, pääosin positiivisessa mielessä. Mielenkiinnolla odotan edelleen sitä hänen kirjallista kertomustaan sovituista keskusteluista kylän naisten kanssa.

Klo 15.35 laskeudumme Johannesburgiin ja nyt onkin odottamista jatkolennon kanssa, boardaus alkaa klo 19.55. Tulomatkalla kokemus City Lodgesta on niin erinomainen, että päätämme poistua passintarkastuksen kautta ja pearustelumme muutaman tunnin maahantulolle sulattavat tiukkailmeisen passintarkastajarouvankin ja pian olemme saapuvien aulassa hakeutumassa Ciry Lounge -hotellin Cafè-ravintolaan. Astuessamme hissistä aulaan näytti siltä, että meidän tunnistettiin viime viikon poikkeamiselta, vaikka hotellissa vierailee varmaan päivittäin satoja asiakkaita. Kuumetta ei tällä kertaa mitattu,eikä Covid19 -testejä tutkittu. Siirryimme suoraan ravintolaan ja tässä sitä nyt naputeltiin nämä viimeiset rivit joidenkin iloksi.

Kotoa kuuluu, että Nöpö on lähtenyt omille tutkimusretkilleen naapurin tyhjänä seisovaan heinälato/navettarakennukseen ja Ukko on tehnyt seuraa. Ukko on kuulemma kuitenkin palannut heti noutajan mukana takaisin kotiin ja Nöpökin todettuaan, että seurustelukumppaneiden tasossa navetan heinäladossa verrattuna Suvitien sohvaan on suuri ero. Täältä käsin on vaikea ajatella, millaisiin olosuhteisiin sitä sään puolesta pääsee palaamaan.Johannusburgissa oli hetki sitten +26C.

Tässä Johannesburgissa ruoka-annosta odotellessa tuli tehtyä aivan uskomaton havainto. Puhelimeeni oli tullut uusi sähköposti. Siellä oli todistus siitä, että potilas nimeltä Thesia du Toitpa on myös saanut negatiivisen testituloksen. Odottaakohan nyt jossakin ihminen hädissään, että saisi tarvitsemansa todistuksen? Itse en voi asialle mitään tehdä, mutta kyllä maailmalla saa näköjään ihan kaikenlaiseen varautua.

Jaa tämä sivu