Roma school

Selma and Tauno left inheritance to guarantee that qualified pupils (according to primary school results that are shown at the certificate) school fees are payed at Roma school and first year equipment that is demanded to begin the school.

Next time when we can visit Zambia, we will visit also Roma school. We check how the connections could be more easy and clear also for us. We wait also some feedback from those students who are studing further and we want to plan that together with the staff from Roma school.

Great thing has been that people from Roma school could have taken part at the computering studies at Vesilahti Community School. Gofore Ltd has been extremely happy that so many girls have taken part at the computering studies.

Actually work with Roma school is outside our activities with Executive Committee. In this matter Selma and Tauno had initiative year 2016.

Computering and digitalization project

As long as Gofore Ltd is co-operating with us all communication with them must be done with the person in charge of computering and digitalization processes in the village. That person only can make the purchases agreed with Gofore Ltd and also receipts must go straight to the person responsible to Gofore Ltd. All information will anyway be published at our www sites. Here in Finland we trust totally those persons who are in charge concerning these things at Gofore Ltd and at Vesilahti Community School. We do not interfere the technical matters.

Selma and Tauno Fund House and Narva House

When decision to build S&T F House was done, the costs were planned to be K113 000. My parents would have been chocked if they could have heard that suddenly we were asked to pay K153 000 more.

S&TF House is not payed by Isenge Club. One individual wanted to build it to honour Selma´s and Tauno´s effort to support the children of the village.

We have a lot of contacts also in Zambia and we make always controls concerning different things. Till now our projects have proceeded well and we wish that also this symbolically very important building could be also finished quickly and well. But not at any price and we know that the change of the local currency does not change all the costs concerning construction business.

At this building should come also the only library at the area, Hedwig&Alfred König Library, room for village people “Haparainen”, where we hopefully have internet connection, room for responsible person at the area and storage.

We have a suggestion from the market to finish this building at good price and good quality. We wish that also in village more and more people would do volunteer work so that when for instance there come materials to the village payed by foreign persons, lifting the materials on the ground from the truck, work could be done together with village people with no charge, at least sometimes. These activities anyway should bring so much new life to the village and everybody should benefit of that.

Narva House

We are waiting for recalculated plans. Anyway one part of the project “VÄLIMÄKI CATERING” should be done quickly so that school lunches could be prepared at proper place not at the veranda of Selma&Tauno Fund House. We have understood that the surname Välimäki is a bit difficult to pronounce, so we suggest to change the name after discussion with the person who is more powerful at this matter: name can be “PUUSTI CATERING”, because till now we have got most of the money collected for Narva House by baking and selling korvapuusti and also the grandparents of lady Välimäki have name Puustinen, so this name PUUSTI would just be a great choice for this purpose.

Money transfers

Recently we have had problems in sending money abroad. Using banking facilities is very expensive and takes a long time. Last year we have mostly used WorldRemit -transfer but they have a limit that can be send daily.

We have tried to emphasize that visits to towns should be organized so that during one visit could be taken care of several purchases, not so that everyone separately visit the town. These visits and many small withdrawals cost a lot extra and it is also misuse of time if several people are just travelling while their work is more needed at the village.

After every trip we need a specific report of the costs including all receipts. We publish all material so that everyone also at the village can follow what is happening. We are very pleased with the procedures that have taken place concerning these reports recently. We have got mostly all information without delay.

One thing that we cannot have influence on are the payments of Gofore Ltd. All of them must be done by the educated person who is nominated to be in charge of the computering and digitalization processes.

At the moment we have mobile money payment possibilities with Mrs Simbaya, Mrs Jere and Mr Sokotela.

Summa summarum

We are glad that we have had a possibility in doing things that already have helped vulnerable (haavoittuva) children. We still have passion to continue but from our part the work we do must be clear: responsibilities must be understood by everyone, people have to talk to each other, people have to accept that we all are equal and we all have right to say our opinion and we have to respect decisions that we have made together.

This material will be discussed today the 17th of March at Isenge Club´s Teams-meeting. Everyone is welcome to join our discussion. After this discussion we will send this letter to Isenge village and we ask Mr Sokotela print to every member of the Executive Committee and you can find it also at the www.isengeclub.fi -page at Executive Committee -site.

We trust in good things. Most of us trust also in God, some of us especially in Far East, Russia and Nothern America might have other faiths and we have to respect also them: all of us pray for better future for all of us and are willing to work for it without any protocol.

We need protocol. As we emphasize: things must be very clear, responsible persons and their actions have to followed accurately. But we are living in the 21st century!

Yours sincerely,

At Vesilahti the 17th of March 2021

Members of the Isenge Club

Liisa Luukkaala
Johanna Jarva
Eila Koivunen
Sirkka Hietiö
Risto Kolu
Sirkka Kolu
Reino Hietiö
Tapani Pietilä
Anneli Sirento

CONTACT NUMBERS OF THE MEMBERS OF THE EXECUTIVE COMMITTEE

Näillä henkilöillä ei ole enää asemaa 5.5.2021 nimetyssä johtokunnassa.

Jomo Simbaya, not published
Pellina Simbaya, Gofore phone, +260 96 703 5210

Steven Sokotela, Gofore phone, +260 96 8621 189

Christine Jere, private phone, +260 96 842 8382

Idah Nkhoma, private phone, + 260 761 794841

27.09., perjantai

Whatsup -viesteistä on ainakin kyennyt päättelemään, että koko seurueemme on kolmea eri lentoreittiä käyttäen saapunut onnistuneesti kohteeseen Ndola, Sambia. Loppujen lopuksi voimme todeta, että pääjoukon valitsema hitaampi eteneminen lentojen suhteen oli varmaankin viisain vaihtoehto, kun kuulimme, miten kovaa kiirettä vaihtojen yhteydessä oli Tukholman kautta matkanneilla. Liikuntarajoitteiset eivät olisi pysyneet kyydissä, toisin kuin oli asianlaita Amsterdamin kautta matkanneilla. Pakko todeta, että koko mukana kulkenut joukko hyötyi merkittävästi siitä, että osalle matkalaisista oli selkeillä perusteilla tilattu avustajapalveluja lentokentille. Menomatkalla kaikki toimi paremmin kuin hyvin, ja siinä avustettavien vanavedessä pääsivät muutkin siirtymään esim.  koneisiin ennen suurta ryntäystä.

Amsterdamissa konetta vaihtaneet ehtivät hetken aikaa levätä päivähuoneissa kentän lähellä Steigenberger-hotellissa ja sen lisäksi tila-autolle tehty kiertoajelu Amsterdamissa oli vaikuttava. Pariisissa konetta vaihtanut tutustui Louvressa Mona Lisan katseeseen ja eläytyi olympialaisten jälkitunnelmiin Eiffel-tornin tienoilla.

Matkan varrella useissa kohdin meiltä tiedusteltiin, onko meillä haettuna Sambian viisumi. Voimakkaimmin asiasta tivasi virkailija Helsingin KLM:n selvityspisteellä. Uskomatonta, että noissa pisteissäkään työskentelevillä ei ole oikeita perustietoja matkan olennaisimmista asioista.

Meille maahan saapuminen oli varsin kunnioittava kokemus: itse en edes huomannut, että koneesta olisi meidän viiden lisäksi noussut pois muita Kenya Airwaysin välilaskulla Ndolaan. Meillä jokaisella oli maahantulopisteellä oma, ehkä useampikin virkailija, jotka aurinkoisesti selvittivät matkamme syitä ja oleskelumme aikaista asumismuotoa. Olin kyllä tiedottanut asiasta kaikille ennen matkaa, mutta tämäkin viesti oli jäänyt lukematta, mutta asia hoitui helposti, kun kierteli virkailijan luota toisen luokse. Tuntui erityisen hyvältä saapua maahan, ja tulomme oli aivan aikataulussa.

Robert odotti kentällä, ja yllätykseksi paikalla oli myös hänen siskonsa – kummallakin Isenge Club -paidat päällä. Paljastui, että koko vuoden kaiken viestinnän – nämä good morning -viestit – oli lähettänyt tämä sisko, mutta asiaa ei missään vaiheessa paljastettu, eikä sitäkään, että heidän ajatuksensa on, että he kimppana aikovat olla mukana kaikilla bussimatkoilla. Minusta olisi ollut mukava kuulla tästäkin etukäteen, ja kun matkalla tälläkin kertaa oli mukana ensikertalaisia, olisi oillut kohtuullista, että arvon sisar ei olisi itseoikeutetusti aina varannut itselleen etupenkkiä, jolloin mm. pienen jalkatilan takia eräät matkalaiset eivät sitten hienotunteisuuttaan viitsineet ilmaista kiinnostustaan päästä istumaan eteen.

Olimme suunnitelleet viikkopalaverissa sellaisen ohjelman, että ensin ajamme Copperbelt Executive Lodgeen. Osa jäi jo sinne, osan kanssa lähdimme ostamaan ruokatarvikkeita keskustan Shopritesta; kaupunkiin majoittujille ja kylään siirtyville. Ostosten teko sujui vauhdilla ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä liikkeen monipuolisiin valikoimiin. Siirryimme takaisin Copperbeltiin, osa tavaroista jäi sinne, sitten Riitta ja Aino-Riikka kyytiin ja ajoimme takaisin lentokentälle, jonne kahden matkalaisen pitäisi vielä saapua lennolla Addid Ababasta. Ohjelmaan oli kirjattu, että saapuisimme kentälle klo 12, mutta olimme paikalla klo 12.01. Tästä talvella tehdystä suunnitelmasta voi tämän toteutumisen osalta olla tyytyväinen. Nyt ainakin yksi asia tälläkin matkalla on toteutunut aikataulussa.

Aikataulussa saapui lentokin ja tervehdysten jälkeen olimme valmiita aloittamaan matkan kohti Isengen kylää ja Janet Bandan, koulun johtokunnan puheenjohtajan kotia, jonne Riitta ja Aino-Riikka majoittuisivat koulutuksen ajaksi. Vastaanotto oli lämmin ja puitteista olimme kaikki hyvin hämmästyneitä: siellä keskellä ei mitään oli isohko maatilan afrikkalaistyylinen maatilan päärakennus, jossa oli käytettävissä useita huoneita majoitukseen. Oli mukava jättää majoittuvat kohteeseen, kun tällaiset perusasiat näyttäisivät olevan kunnossa ja selvästi ennakko-odotuksia paremmat.

Pitemmittä odotuksitta aloimme matkan takaisin kaupunkiin, sillä Tukholman kautta matkanneillakin oli takana pitkä matka. Saavuttuamme Henna ilahdutti meitä kysymyksellä: ”Haluatko ensin kuulla kielteisen vai vähemmän kielteisen uutisen?” En nyt enää muista tarkasti, mistä oli kyse, mutta ongelma näyttää olevan se, että sähköä ei tulisi olemaan saatavilla yhtäjaksoisesti. Valtio kuulemma takaa muutaman tunnin päivässä ja sitten majoitusliikkeen omistaja voisi järjestää agregaatilla muutaman lisätunnin. Ostamalla voisi kai sitten koittaa saada lisää, mutta agregaatinkin pitäisi aina tietyn tuntimäärän jälkeen voida levätä. Olipa uutinen! Majapaikan puolesta ei tällaisesta ollut missään yhteydessä mainittu. Sen toki tiesimme jo kylän kanssa toimiessamme, että sähkökatkoja on, mutta että se on näin dramaattista, se oli uutinen. No emmehän me mitään äkkinäistä kyenneet tekemään. Täytyy ensin asettautua ja sulatella tilannetta.

Puitteista ei tuntunut kenelläkään olevan valittamista. Jukkakin sai ihan oman suihkullisen huoneiston, eikä tarvinnut murehtia, miten kylpyammeesta pääsisi ylös. Sähköstä kyllä tulisi huoli, sillä ruokatarvikkeiden säilyvyyden kannalta täällä pitää olla erityisen tarkkana.

Päätimme päättää illan yhteisellä aterialla Angelika-ravintolassa Kinsanshi-keskuksessa suhteellisen lähellä majapaikkaa. Jo tämän lyhyen siirtymisen aikana matkalaiset tekivät analyysiä kaikesta eteen ilmaantuneesta: roskia ympäriinsä – kuin suomalaisten vappu – moukurainen tie, kanoja myynnissä tien varressa olemattoman pienissä kopeissa, naisille valmisteltiin joitain kiinnostusta herättäneitä hiuslaitteita, paljon ihmisiä liikkeellä, eikä valaistusta voinut suuremmin kehua. Pimeää oli.

Ravintola oli varsin täynnä, ilmastointi ja valaistus toimivat. Ruuan tuleminen toki kesti, mutta oli sen arvoista.

Paluu omaan huoneistoon olikin sitten jo uutisoinnin arvoinen: ei valoa, ei juuri vettä. Onneksi mukana oli varsin hyvä taskulamppu, mutta nyt ongelmana oli löytää se siinä pimeydessä. Kaiken muun sähläyksen ohella ei ollut aikaa keskittyä lainkaan omaan romukuormaan. Kaiken kaikkiaan onhan tämäkin hyvä kokemus ja opetus; miten hyvin meillä kotona vielä tällä hetkellä asiat ovatkaan!

28.09., lauantai

Aamu koitti. Ei aamuista lenkkeilyä Nöpön kanssa Salosen navetan nurkilla, eikä joka-aamuista Aamulehden noutoa ja lukemista aamupalan ääressä. Nyt sai kömpiä hyttysverkon suojista hieman hiostavan yön jäljiltä, sillä mikään viilennin ei sähköttä ollut käytössä. Aloitin nukkumisen ilman hyttysverkkoa, mutta aika pian sain todeta, että ilmassa oli liikennettä ja verkko oli pakollinen. Sen kanssa nukkuminen ei ole mikään ongelma. En voi kuitenkaan vielä väittää levänneeni kunnolla.

Aamiaiselle altaan ääreen kokoontui kuitenkin rento, iloinen matkaporukka odottamaan henkilökunnan meille tuomaa mannermaista aamiaista: paahtoleipää (tosin sähköttä sitä ei voinut paahtaa), muroja, kahvia/teetä, marmeladeja, banaaneja. Lisäksi omasta takaa meillä oli juustoa, lihaleikkeleitä, lisää hedelmiä. Kaikki tulivat riittävästi ravituiksi.

Ensinnä matkasimme käytössämme olevalla autolla Shoprite-keskukseen rahanvaihtoon. Käteisestä vaihtaneet onnistuivat vaihdossa, mutta korttinostot eivät vielä toimineet.

Matkan varrella poikkesimme katsomassa Mosi-oluen myyntipistettä, joku puhui jopa tehtaasta, mutta oikeasti kyse oli huonosta versiosta Tallinnan SuperAlko -tyyliin. Sinne mennessään olisi pitänyt kuitenkin mukana olla palautuspullot ja -laatikot ja yritys jäi yritykseksi. Janoon porukka ei tämänkään tuotteen osalta joutuisi, sillä vastaavanlainen luukkumyymälä löytyi muutaman korttelin takaa.

Linja-autoasemalla kävimme kokemassa tiistain Lusakaan lähtömme tunnelmaa ja varmistamassa bussien aikataulua. Ainoa meille sopiva paljastui klo 8 lähteväksi vaunuksi ja siihen menemme ostamaan liput huomisen jalkapallo-ottelun jälkeen.

'

Toki muistimme päivän aikana useamman kerran kylässä työskenteleviä edustajiamme, mutta koska heiltä itseltään ei kuulunut erikseen mitään, oletimme asioiden olevan joltisenkin kohdallaan. Muiden kautta tuli sitten niitä perinteisiä viestejä, joiden perussanoma oli, miten huonosti olin tälläkin kertaa valmistellut asioita. Ei stressaa, tunnen heidät.

Kävimme lounastamassa Urban-hotellilla – golf-hotellilla. Jälleen saimme nauttia tasokkaasta palvelusta, eikä pahaa sanaa kuulunut ruuastakaan, saati sen hinnasta, vaikka paikallisille tienkulkijoille eivät tällaisen paikan ovet kyllä aukene. 10 euroa lounaasta ruokajuomineen ei kuitenkaan länsituristi voi pitää kovin kalliina, ja kun kuitenkin tämä osasto on ns. lomalla, katsomme voivamme myös nauttia.

Paluumatkalla vielä lisää leipää Shopriten leipomosta ja kotiin altaan ääreen aikaa viettämään: pelien ääressä aika kului joutuisaan, ja samalla nautimme pikkupaloja ananaksia, banaaneja ja kaikenlaista pientä purtavaa, jota olimme vararavinnoksemme rahdanneet. Joukossamme osoittautui olevan myös ennustajan taitoja hallitseva matkalainen, joten hetken päästä alkoi mielenkiintoinen ihmisten tulevaisuuteen katsominen.

Sähkön osalta teimme illan mittaan sopimuksen majapaikan edustajan kanssa. Myöhemmin illasta päätimme kuitenkin Karin kanssa poiketa katsomaan agregaattia. Koitimme selvittää, miten polttoöljyä saisi lisää. Siellä oli yksi 20 litran tyhjä kannu, joten kyselimme yövartijalta, miten ainetta saisi lisää. Koittelin jo soitella auton perään, mutta yövartija tarjoutui pientä lisäkorvausta vastaan käymään juoksemalla hakemaan läheiseltä bensa-asemalta kilometrin päästä tarvittavan määrän löpöä. Kustannus oli reilun euron. Alun perin he olettivat, että Kari olisi itse kipaisemassa kanisterin kanssa huoltamolle. Hyvä, että huomasivat Karin sporttisuuden!

29.09., sunnuntai

Viime vuoteen verrattuna sähkön käytön mahdollisuus on täällä todella valtava haaste. Zescon eli valtiollisen sähkön toimittajan kautta sähköä on luvassa vain muutama tunti päivässä ja yleensä sellaiseen aika, mikä ei oikein meitä palvele. Meidän kiinteistössä on kylläkin agregaatti, mutta sitäkään ei voi käyttää kovin monta tuntia yhteen menoon ja mikä ikävintä – noin 20 litran polttoaine-erä maksaa noin 600 kwachaa, joten sen sähkön hankkiminen tällä tavalla ei tule kovin halvaksi. Arvaat varmaan, keiden pitäisi tämä sähkö maksaa.

Sunnuntaiaamuna saimme kokoontua hyvin rauhallisissa merkeissä yhteiselle aamiaiselle. Nyt ei meillä ollut mitään kiirettä, sillä varsinainen ohjelma alkaisi vasta puolen päivän jälkeen. Ruuasta ei ollut pulaa, sillä keittiöön keräämämme yhteisostojen varasto alkaa kohta jo pursuta yli äyräiden. Hienoa kuitenkin on, miten hyvin hedelmät ja kasvikset tekevät porukallemme kauppansa. Joukko ymmärtää terveellisen ravinnon päälle.

Toki aina välillä mieleemme piipahtaa ajatus: mitenkähän siellä kylässä asiat mahtavat sujua? Kun kuitenkin ainoa viesti, jonka olemme saaneet toteaa, että tullessamme käymään kylässä, voisimmeko tuoda mukanamme chipsejä, päättelimme, että asiat mahtavat Riitan ja Aino-Riikan seurassa olevan siellä varsin hyvin kohdillaan.

Aamuinen hetki tässä altaan reunalla ennen kuin muut heräävät, on rauhoittava. Taustalla toki naksuttaa tuo agregaatti, mutta lukuisa on myös sen lintujen määrä, joka soitannallaan tuo hyvän mielen, eikä naapurin kukkokaan ole meitä unohtanut. Kukko, siis tässä melkein 500 000 asukkaan Ndolan kaupungin keskustassa. Rakennuksia ympäröivä puutarha on hyvin iäkäs, ja sen takia joukosta löytyy useita satoa tuottavia puita, kuten mangoja, guavoja sekä sitruspuita; hyvää ruokahalua!

Itse täydennettynä aamiainen oli tänäänkin hyvin monipuolinen ja ravitseva. Saimme köllötellä kuka mitenkin aikaansa kuluttaen allasalueella, sillä Giftin saapumista sai odotella ihan viime tippaan, ennen kuin pääsimme siirtymään jalkapallostadionille.

No, uskoin, että hän tietäisi, että olisi mukava päästä otteluun ihan sen alusta asti. Automme ohjattiin portille, josta saimme K350 kwachan arvoiset pääsylippumme peruslipun K100 hinnalla ja saimme auton kätevästi sisääntulon eteen. Ennen kuin olimme paikoillamme stadionin VIP-alueella olimme tervehtineet lukemattomia paikallisia urheilusektorin merkittäviä vaikuttajia, olimme antaneet pieniä tippejä vammautuneelle sanomalehden urheilutoimittajalle, lasten urheilua tukevalle yhdistykselle, enkä todella pysynyt kärryillä kenelle kaikelle, mutta kyllä ostosten joukkoon mahtui myös kaikille muille paitsi itselleni hankittu Sambian lipun värejä mukaileva langoista tehty kyhäelmä.

Kiinalaisten rakentama stadion on iso: paikkoja noin 70 000. Tänään olisi 2 ottelua; toinen alemman tason peli, toinen ihan pääliigan ottelu. Väkeä ei näyttäisi olevan paljon paikalla ja sekin määrä oli pakkautunut stadionin toiselle puolelle ihan sen takia, että ei tarvinnut täydessä auringonpaahteessa nököttää.

Pakko tunnustaa, en ole koskaan käynyt seuraamassa jalkapallo-ottelua. Ei ollut hullumpi kokemus, aika kului vauhdilla ja kun oikein alkoi seurata tapahtumia kentällä, kyllä niitä kieltämättä alkoi hieman yhtäjaksoisemmin jännittää.

Ottelun aikana havaitsin, että olimme saaneet kylältä myös yksilöidyn seuraavan kouluvuoden alkuun liittyvän tarvittavien koulutarvikkeiden hankintaluettelon. Sekin on pitkä! Valitettavasti en onnistu siirtämään sitä tähän olemattomien yhteyksien takia, mutta kirjakaupan kassakuitista sitten näkyy, mitä on ostettu. Hankinnat on koululla tarkasti käyty läpi siellä paikalla olevien vesilahtelaisten Kummien johdolla.

Paluumatkalle poikkesimme noutamaan Shopritesta vielä Riitalle chipsit, ja tuli siinä kyllä jotain muutakin hankittua, sillä ostosten yhteisarvo oli 200 euroa. Lisäksi kävimme lunastamassa bussiliput Lusakaan tiistaipäivälle: sekin oli aikomoinen prosessi. Ensin minun piti kirjoittaa kaikkien matkustajien nimet erilliselle listalle, ja sitten nuori virkailija näpytteli nimet niin kuin ymmärsi omalle pikku laitteelleen, josta sitten aikojen päästä tulostui matkalipuksi hyväksyttävä pitkä tulostelista. Kyydin hinta suuntaansa K300/henkilö. Lähtöaamuna tiistaina bussilla pitää olla klo 7.30.

Tänään päätimme mennä illastamaan Giftin suosittelemaan paikkaan, mutta se sattuikin olemaan sulkenut ravintolana ovensa jo aikoja sitten, joten vaihtoehdoksi tuli viereinen Bojangle´s. Musiikin volyymi enteili meille pahasti sitä suunnittelemaamme yökerhokäyntiä Lusakassa. Eihän sellaisessa musiikin paukkeessa tällaiset yli 40-vuotiaat enää voi olla. Onneksi Elena pyysi hieman madaltamaan volyymia. Se ei kuitenkaan auttanut siihen, että ruokailun yhteydessä olisi saattanut voida keskustella toisten kanssa. Ruuan laadusta kaikkien kannanotto oli kuitenkin yhtenäinen: erinomaista! Ja edullista! Gift tuli omista kokouksistaan reilusti myöhässä, mistä en kovin paljon pitänyt, sillä saapumisemme ei ole ollut hänellekään yllätys. Mutta seurassamme oppii, sen lupaan!

30.09., maanantai

Sähkön tulo loppui klo 5 ja siihen mennessä hengityslaite oli ehtinyt palvella 6h 28 min, mikä on oikein kelvollinen määrä, mutta muut laitteen ilmoittamat tiedot eivät sitten olleetkaan yhtä mairittelevia. Täytyy tutkia, miten omalla toiminnallaan voi koittaa asiaan vaikuttaa.

Altaalla jälleen aamusta kirjoittamassa näitä tekstejä talteen odottamaan sitä hetkeä, josko näitä saisi joskus siirtymään tuonne nettiin.

Motivaatiota tähänkin päivään tuo se, että klo 5.52 Aino-Riikka viestii kylästä, että on ”paljon kerrottavaa”. Onhan se nyt parempi kun ei olisi mitään sanottavaa. Tietämättä, mitä tulemme kuulemaan, en usko, että tulen yllättymään, mutta iloitsen siitä, että näitä kokemuksien jakoja tulee yhä uusille ihmisille. Toivottavasti he ovat saaneet paikallisten sanallisen varaston avautumaan, kun voivat puhua uusille ihmisille ja tavoittelevat viesteilleen mahdollisimman suurta vaikuttavuutta.

Tällä käynnillä kylään meillä ei ollut tarkoitus viedä vielä erilaisia tarvikkeita paikan päälle. Sitä varten olimme pohtineet parhaaksi vaihtoehdoksi torstain, jolloin jakaisimme tuomisiamme koululla ja samalla toimittaisimme ne tarvikkeet, joiden hankkimisesta Riitta ja Ainio-Riikka olisivat läsnäolonsa aikana koittaneet saada jotain selkoa. Ennen kylään lähtöä ajoimme vielä keskustan liikekeskukseen, koska Riitta pyysi paikallista sim-korttia ja ao. liike oli vasta nyt auki. Muutaman euron arvoisen kortin hankkimisessa olikin melkoinen työ, kun passini kopioitiin, tietoja tallennettiin, ennen kuin kortti oli käsissämme. Samalla koitin jälleen, ties kymmenettä kertaa saada ATM-koneelta paikallista rahaa, mutta ei onnistunut nytkään. Tämä on ollut koko ajan erittäin suuri ongelma.

Saapumisemme kylään ei ollut mikään sen suurempi spektaakkeli. Erityistä vastaanottoa ei ollut, eikä minua käyneet tervehtimässä kuin Christine ja rehtori, Kelvin kyllä ohimennen tervehti. Christinen tervehdyksen pääasiallinen tarkoitus oli selvittää, saisiko hän nyt Anjan hänelle lähettämän paketin. Valitettavasti saa senkin vasta torstaina. Rehtori muisti mainita senkin, että muille opettajille tuotiin viime vuonna meidän Isenge Club -paita, mutta hänelle ei. Siihen on yksinkertaisesti syynä se, että rehtori aloitti töissä koululla vasta helmikuussa 2024. Onneksi Riitta rauhoitti tilannetta kertomalla, että ”hyvä rehtori. Me olemme kumpikin kooltamme aika samanlaisia, ja itsekin (siis Riitta) sain paidan juuri matkan alla, ja pakko todeta, että ei se oikein päälle mahdu.” Teimme paitoja erän Narvan markkinoille. Ei niitä siellä kyllä kaupaksi saatu, mutta sen jälkeen pääosin myymällä omalle porukalle ne ovat loppumassa, eikä isoa kokoa enää ole.

Näissä tunnelmissa aloimme koululle saapuminen alkoi. Jälleen hämmästelin sitä, miten syrjään vetäytyvä Lincoln oli. Hetken kiertelimme alueella, Gift kierrätti minua JaJaArenalle ja kertoi suunnitelmistaan palloharrastuksen kehittämisestä ihan valtakunnantason urheilukeskukseksi. Totesin: ”Jaa, jaa. Odotellaan suunnitelmia ja esityksiä”. Niiden valmistumisessa täällä yleensä menee aikamoinen aika.

Tärkein hetki tulossamme oli kuulla Riitalta palautetta pidetyistä koulutuksista. Saimme hyvin suoraa ja selkokielistä palautetta, jota en vielä tässä vaiheessa kesken matkan kirjaa tähän, että se ei haittaa meneillään olevia toimintoja. Mutta kyllä Riitasta paistoi läpi selvästi myös vahva onnistumisen tunne. Tällä meidän projektillamme on todella saatu ainutlaatuista tietoa tällaisen pienen kouluyhteisön tietoteknisistä ja digitaalista taidoista ja myös nimenomaan eettisyyden kannalta. Työtä riittää, voi hyvä tavaton, miten paljon sitä riittää. Olisipa vain tekijöitä, ja näitä vapaaehtoisiakin tarvittaisiin. Itsekin kyllä tekisin, mutta kanslistini Hannele Virtanen tietää parikymmenvuotisen yhteistyön perusteella, että minun on kokonaisuuden toimivuuden kannalta parasta pysyä kaukana tietoteknisistä laitteista. Kirjoittaminen sujuu joten kuten.

Päätimme olla jäämättä häiritsemään koululla alkavaa henkilökunnan koulutusta, ja aioimme siirtyä tutustumaan Janet Bandan tilaan. Aino-Riikalle tuli hieman hoppu, sillä hän palaa kanssamme Ndolaan, ja hänelle oltiin parhaillaan viimeistelemässä komeita afrikkalaisia roippeita hiuksiin.

Janet oli tulostamme tietoinen ja ilahtui siitä. Poikkesimme sisälle vuonna 2015 valmistuneeseen varsin tilavaan ja toimivanoloiseen kotiin. Saimme nauttia talon puutarhasta päärynäomenan. Sitten kiersimme ympäri puutarha-aluetta. Vuoden kuivuus näkyi kaikkialla, mutta toki satoakin on luvassa. Parhaillaan odotellaan banaanien valmistumista. Tilalla on kasvamassa broilereita, ihanan sympaattisilta vaikuttavia pikkupossuja ja iso joukko vuohia. On siis hieman vauraamman oloinen kyläläinen. Janetin puoliso menehtyi sairauden takia noin 20 vuotta sitten, hänellä on 5 lasta, asustaa tällä hetkellä pääasiassa yksin, eläköityi valtion virasta jokunen vuosi sitten ja painaa täysillä töitä tilallaan työllistäen 7 henkilöä ja lapsen lapsia on aika usein paikalla mukana töissä. Janet vastaanottaa myös puutarha-alan opiskelijoita harjoittelemaan tilalleen.

Voimme olla hyvin tyytyväisiä, että meillä on tällainen henkilö vetämässä koulun johtokuntaa, mutta olemme ymmärtäneet, että tehtävä ei todella ole helppo. Tätäkään asiaa en tässä vaiheessa voi tässä tekstissä enempää avata, mutta uskoakseni silmämme avautuvat tai oletuksemme varmistuvat tämän matkan takia olennaisella tavalla.

Toivottavasti matkalaisista oli kiinnostavaa nähdä paikka. Janet tuntui erityisesti ilahtuvan siitä, että Kirsi toi hänen kahdelle koiralleen ravitsevaa koiranruokaa, joka oikein annosteltuna riittää varsin pitkään. Janet vaikuttaa ihmiseltä, joka pitää hyvän huolen eläimistäkin, jotka on hänen vastuulleen elämässä annettu.

Aloitimme paluumatkan hotellille jo klo 13 maissa Aino-Riikka mukanamme. Hän osallistuu huomiseen Lusakan käyntiin. Kuuntelimme automatkalla todella tarkasti hänen ensituntemuksiaan öistä kylässä. Janetin luona oli ollut hyvä olla, puhe majoittajan kanssa oli selkokielistä ja saamme paljon pohdittavaa jatkoa varten. Tuon Lincolnin käyttäytymisen takiakin entistä varovaisemmin kirjoitan tähän tekstiin asioita, joiden avulla meidän tulisi luotsata koululaivaamme kohti suotuisampia tuulia, sillä tiedän, että kovin pian näiden tekstien julkaisemisen jälkeen ne on käännetty.

01.10., tiistai

Tänään saimme mekin vaihteeksi aloittaa aamuaskareet hieman aikaisemmin, sillä bussimme Lusakaan lähtee linja-autoasemalta klo 8, ja siellä pitäisi olla paikan päällä klo 7.30 ja sitä ennen odotamme saavamme altaalle nautittavaksi aamiaisen. Nousimme eilen lisätarpeita ruokakaappimme ja nyt oli tarjolla suurehko annos mukakokkelia ja pekonia käristettynä. Karin idean pohjalta sain keittiön vastaavan valmistelemaan noiden tuotteiden paistamisen hotellin keittiössä, sillä meidän vempaimemme olivat hieman pieniä.

Ruoka maittoi!

Bussin odottelu asemalla on osa matkakokemusta. Kaikenlaista kauppamiestä pyörii ympärillä, mutta täällä Ndolan päässä kaikki on vielä varsin rauhallista. Aloitamme matkan vajaamiehityksellä, yhden matkalaisen jäädessä lepäämään hotellille. Nähtyämme bussin saapuvan Kitwen suunnasta, emme voi olla kuin tyytyväisiä. Bussi näyttää ulkoisesti hyvältä. Pääsemme istumaan aika lailla bussin eteen  numeroidulle paikoillemme.

Edessä on kuuden tunnin bussimatka. Saattaa tuntua puuduttavalta, mutta voivatko meidän reissumme koskaan olla puuduttavia. Olemme reilun kahden tunnin ajan nauttia bussin tilavista penkeistä, venytelleet jalkojamme , mananneet eteläafrikkalaisen elokuvan mauttomuutta, kunnes bussi pysähtyy ja sisään astuu useampi koppalakkinen, hymyilevä ja virkaintoisen tuntuinen maahanmuuttoviraston virkailija. He pyytävät kaikkia matkustajia esittämään henkilökohtaisen matkustusasiakirjansa: ulkolaiselta sellaiseksi lasketaan passi, paikalliselta kelpaavat muutkin.

Peijakas! Täytyipä tämän taas tapahtua. Edellisen kerran olimme tällaisessa tilanteessa noin 15 vuotta sitten matkatessamme kylästä Isengen kylään ja meidät käännytettiin takaisin Fatmols-majapaikkaamme hakemaan passeja.

Nytkään kaikilla ei ollut passeja mukana, tai jos oli, se oli väärässä muodossa, sillä kaikkien tuli pystyä passiin lyödystä leimasta vahvistamaan oikeutuksensa olla juuri tällä hetkellä Sambiassa turistina. Tilanteessa ei auttanut muu kuin kaksi passitonta poistuvat bussista ja itse seurasin matkanjohtajan ominaisuudessa, sillä en ollut tietoinen ja varma poistettujen matkustajien henkisestä kapasiteetistä selvitä melko haastavan oloisesta tilanteesta keskellä ei mitään, kun ei edes paikkakunnastakaan ollut minkäänlaista tietoa. Lähin suurempi paikkakunta paljastui sitten Kabweksi.

Meitä siirrettiin tien varressa olevalle maahanmuuttovirkailijoiden teltalle selvittämään tilannetta. Teltassa oli varmaan lähes + 100 astetta lämpöä. Koitin kaivaa puhelimeni tiedoista Ndolan majapaikkamme puhelinnumeroa, jotta saisimme yhteyden majapaikkaan jääneeseen henkilöön, jotta hän voisi koittaa toimittaa näille maahanmuuttovirkailijoille kuvan heidän passiensa leimoista Ndolan lentokentältä. Omat kännykkämmehän eivät tuolla maakunnassa toimineet. Puhelu onnistui, ja jonkin ajan kuluttua ehkä melko kalliilla hinnalla yhden puhelimeen saapuivat kaivatut tiedot. Oudointa oli se, että yhden matkustajan osalta maahan saapuessa oli matkustusasiakirjaan kirjattu, että hän oleskelisi Sambiassa yhden päivän. Onneksi tuo passissa oleva leima vahvisti sen, että oleskeluaikaa maassa on 7.10.2024 asti.

Muu ryhmä oli jatkanut matkaansa kohti Lusakaa, ja epäilimme muistavatko he edes hotellimme nimen Lusakassa. Olin muistavinani, että olin koittanut hädissäni antaa yksinkertaisen ohjeen, miten tuohon miljoonakaupungin bussiaseman kaaokseen saapuessa olisi mahdollisuus suunnata meille varattuun hotelliin. Minusta asia ja reitti oli hyvin selvä.

Virkamiehet päätyivät ratkaisuun, että kaksi matkalaista joutuvat palaamaan Ndolaan ja minä, jonka ei alun perinkään ollut tarvetta poistua bussista, saan jatkaa matkaa Lusakaan. Ratkaisuun voi meidän puolestammekin päätyä sen takia, että toinen bussista poistetuista hallitsee hyvin englanninkielen, mikä takaa sen, että paluun hoitaminen kotiin Copperbelt-hotelliin on hoidettavissa.

Tiemme erkanivat. Tiesimme, että emme ennen iltaa kuulisi toisistamme mitään.

Itse nousin autoon, jossa oli valtava määrä paikallisia ihmisiä omaisuuksineen, lapsineen ja jokusine lemmikkineen. Minulle löytyi kuljetusvälineestä yksi paikka. Olin muutaman ison perheen ympäröimä ja lapsille selvästi mielenkiintoinen kohde, sillä ympäriltä aloin tuntea erilaisia rapsutuksia ja hiusteni koskettelua. Söpöjä, kertakaikkiaan ihan oloisia pikku veitikoita ja itselläni edessä kolmen ja puolen tunnin matka kohti Lusakaa.

Aikamoinen käänne matkassamme, mutta näillä eväillä eteenpäin!

Edellä Lusakaan saapunut porukka oli todella ymmärtänyt tuon ohjeeni miljoonakaupunkiin: bussista ulos ja asemalla kulkevaa katua pitkin suoraan 400 metriä hotellille.  Kolmen ja puolen tunnin jälkeen saavuin itse kadun kulmaan, jossa tiesin hotellin sijaitsevan. Koikkelehdin aivan bussin perältä eteen pyytäen kuljettajaa avaamaan oven kielletyssä paikassa risteyksessä, koska hotelli sijaitsi vain 50 metrin päässä risteyksestä. Jotain helppoa tässäkin päivässä! Enää vain hotelliin kirjautuminen, ja kaupunkireissu voisi alkaa, kunhan saisin kontaktin edeltä tulleeseen ryhmään. Kirjautuminen hieman kesti, sillä en ollut huomannut varata itselleni huonetta, muille kylläkin. Onneksi sain selitettyä, että joukostamme ei kaksi saavu paikalle, ja heille oli varmasti varattu eilen huone. Asia selvisi, vaikkakin sitten illalla Booking.com tiedusteli minulta, miksi eräiden matkalaisten osalta majoitus ei toteutunut.

Hotelli oli siisti, huone pieni, mutta kyllä sinne mahtui, kun ei meillä ollut matkalaukkujakaan mukana. Suihku oli ylellinen; vettä tuli todella voimalla ja sen lämpimyydenkin pystyi valitsemaan. Wifi toimi mainiosti, mutta juuri siinä vaiheessa ei ollut tekstiä kirjoitettuna tai aikaa kirjoittaa; en oikein voinut sanoa matkassa ensi kertaa oleville, että relex- tulen jonkin ajan kuluttua, kun olen ensin kirjannut päivän tapahtumat.

Poikkesimme viereiseen Levyn ostoskeskukseen, ja saimme havaita saman asian: sähköstä on todella pula kaikkialla. Lukematon määrä liikkeitä oli auki, mutta aivan pimeinä. Niissä oli kyllä myyjät paikalla ja olivat valmiina tulemaan auttamaan mahdollista asiakasta tehokkaan taskulampun valolla.

Tällä kerralla poikkesimme vain Pick&Payssä ostamassa joitain välttämättömyystavaroita, ja sovimme lähtevämme ruokailemaan illalla. Ruokapaikaksi valikoitui ostoskeskuksessa ollut ravintola, ruoka ja seura maittoivat. Unikin tuli hyvin, kun tuli tieto siitä, että Ndolan hotelliin passitetut olivat saapuneet turvallisesti perille. Matkanaikainen ennätys: 8½ tuntia rauhallista unta. Tuntui uskomattoman hyvältä.

02.10., keskiviikko

Olin tännekin viestinyt aiemmin James Musondalle, että olemme kaupungissa. Kennedy Sambian televisiosta oli saanut pikaisen komennuksen Livingstoneen. Ensimmäiseksi nautimme kuitenkin aamiaisen ja se oli varsin hyvä. James ajoi hotellille, hän tarjoutui tekemään pienen Lusakan keskustan kaupunkikierroksen henkilöautollaan. Meillä ei ollut paljon aikaa, kun huoneet piti luovuttaa klo 11, mutta oivan käsityksen pääkaupungista kierroksella ehti saada. Tiestö oli erinomaisessa kunnissa verrattuna Ndolaan ja kaikki oli paljon siistimpää.

Pidimme vielä pienen palaverin hotellilla, ja James toi lahjana Isengen koulumme oppilaille sellaisia lanteille vedettäviä tekstiilejä. Ne ihastuttivat kovasti joukkomme naisiakin, joten uskon niiden olevan haluttuja tyttöjen keskuudessa koulullakin. Niitä oli 20 kappaletta. Karin saapuessa paikalle esillä nousivat erilaiset businessmahdollisuudet ja siitä tuntuivat kumpikin toimija: Kari ja James olevan aidosti kiinnostuneita. Jamesilla on Lusakassa tekstiilituotteita kauppaava yritys. Koko porukkamme piti lyhyen tapaamisen perusteellakin Jamesia hyvin luontevana ja rauhallisena ihmisenä. Tarjosin hänelle asiallista summa paikallista rahaa korvaukseksi kaupunkikierroksesta, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti vastaanottamasta mitään.

Paluumatkan bussiliput olimme käyneet ostamassa heti aamusta ja mukana kulkeneille se operaatio riitti syventäväksi käynniksi Lusakan elämään. Meitä todella lähestyttiin ja varsinkin naisia tultiin aivan iholle, mutta liput saimme ja useimmat meistä saivat uuden nimenkin, kun lippuihin piti kirjoittaa matkalaisen nimi.

Kävelimme hotellilta bussille, ja lähtö sujui mainiosti, kun tiesimme, miten asioiden pitää hoitua. Meitä kyllä yritettiin sijoittaa mitä erilaisempiin paikkoihin meneviin busseihin. Auto oli yhtä hyvä kuin tulomatkalla, kuljettaja rauhallinen ja kuuden tunnin bussimatka sujui nyt ilman kommelluksia. Viereen tuli istumaan mukavan oloinen nuori, joka haaveili tekniikan alan opinnoista yliopistossa ja joka näytti matkan aikana tutustuvan myös Isenge Clubin nettisivuun.

Meillä oli todella jotain odottamista saapuessamme Ndolaan: Robert oli autoineen paikalla odottamassa meitä Ndolan pimeässä illassa ja saapuminen majapaikkaan oli taas eräänlainen iloinen jälleentapaaminen, kun kaikki ”rikolliset” olivat päässeet omiensa joukkoon. Päätimme mennä illastamaan läheiseen Angelica-ravintolaan, ja jälleen kaikki tuntuivat nauttivan tilaamistaan annoksista ja edullista oli!

03.10., torstai

Tänään lienee meille tavallisille matkalaisille tärkein päivä: viemme koululle kaikki tuomamme ja hankkimamme lahjoitustavarat. Saavuimme kylään, meitä tervehdittiin iloisesti, ja vähitellen pääsimme itse asiaan. Poikkesimme Karin kanssa Puusti Cateringin luona tutustumassa päivän ruokatarjontaan ja asioihin, joita voisi tarvittaessa avustaa, helpottaa. Pohdimme mm. kaasun käyttöä, mutta emme yrittäneet olla suuria asiantuntijoita vaan kuulimme mistä päivän ateria valmistetaan: 5 eri kivikovasta raaka-aineesta kypsytään pitkällä, noin kolmen tunnin keittämisellä hyvin maukas puuro. Saimme maistaa sitä ennen ruuanjakoa lapsille, ja pakko sanoa, että puuro maistui todella hyvältä. Päättelimme, että kokki tietää paremmin, miten saa tuossa paikassa noilla välineillä parhaiten aikaiseksi tarvittavan ruuan. Sen sovimme, että tuulensuoja rakennuksen viereen pitää rakentaa, että puuroa ei tarvitse keittää sisällä tai kovassa auringonpaahteessa ulkona.

Ensiksi jaoin Jamesin lannevaatteet. Mikä ilo tyttöjen kesken puhkesikaan. Niitä riitti kaikille 3-5 -luokkien tytöille. Metrilakun jaon hoitivat Elena, Silja ja Aino-Riikka kiivaassa tahdissa. Lapset eivät varmaankaan tienneet, mitä saivat, mutta kun alkupalan antoi heille suuhun niin jopas koko pitkä pötkö oli hetkessä heidän masuissaan. Oli ainakin erilainen kokemus! Suomesta rahdatut lakut lahjoitti Kapo Games.

Ja sitten tulivat jakoon ne uudet kengät. Oletettavasti näistä lapsista ei kukaan ollut koskaan saanut uusia kenkiä. Kenkiä kyllä heillä oli jaloissa, mutta koko oli joko paljon tarvittavaa suurempi tai jalkine oli monilta osin ihan rikki. Lapset saivat kenkien mukana kestävän kassin, joka voi samalla toimia koululaukkuna. Juuri kenelläkään ei näkynyt asianmukaista laukkua koulutarvikkeita varten. Oli tuokin prosessi aikamoinen seurattava sivusta: kenkien jalkoihin sovittajille oli melkoinen haaste selvitä tekemisestään, kun samalla sisältä purkautui vahva hyvänolon tunne silmäluomista purkautuvana itkuna. Tällaista avun toimittaminen voi olla konkreettisimmallaan !

Lisäksi jätimme kaikki paikallisesta kirjakaupasta hankitut tarvikkeet, joita Riitan ja Aino-Riikan valmistelukeskustelujen jälkeen oli vahvistettu hankittavaksi seuraavan lukuvuoden alkua varten. Tuotteita, jotka ehtisivät kuivua tai esimerkiksi isoa erää värikasetteja kopiokoneeseen emme vielä hankkineet, sillä haluamme keskustella kopioinnista yleisemminkin.

Huoltajia oli paikalla paljon. Eräs äiti piti lahjoittajille huoltajien puolesta kiitospuheen, jonka rehtori käänsi meille. Kauniisti ilmaistu kiitollisuus, joka konkretisoitui vieressä olleiden lasten näkyvästä hyvän tuulen vireestä.

Osaisimmepa välittää tämän tunnelman kaikille, jotka ovat olleet mukana luomassa tätä mahdollisuutta auttaa näitä lapsia!

04.10., perjantai

Ohjelmassa välipäivä. Päätimme poiketa kangaskaupassa. Se oli sitten viime vuoden muuttunut melkoisesti muodoltaan, eikä kukaan nyt löytänyt mitään ostettavaa. Sitten haimme rehtorin ilmoittaman 200 kilon maissierän Shopritestä ja kukin täydensi omia varastojaan. Yrittelin saada taas kwachoja ATM:stä, onnistumatta. Meitä neuvottiin ajamaan Stanbic pankin ATM:lle ja sieltä seuraamaksupäätteet eivät toimi. Eivät toimineet kyllä viime vuonnakaan.

Sitten hotellille laittamaan seteleitä ja kuitteja järjestykseen. Vain kaksi meistä lähti Robertin kanssa stadionin lähellä olevalle korkealle mäelle, jonne ihmisillä on tapana kerääntyä rukoilemaan. Meidän joukkomme rukoukset oli aika pian hoidettu, sillä en ollut kovin pitkälle edennyt asioiden valmistelussa, kun he jo olivat iloisina jakamassa arjen iloja.

Tällä matkalla on todella ollut outoa sähkön puute. Tänä vuonna on kuulemma satanut todella vähän ja Sambesi-joen varrella olevat tuotantolaitokset ovat tyhjillään vedestä.  Outoa on sekin, että siellä Isengen kylässä tilanne sähkön suhteen on parempi. Majapaikassamme sähköä on tarjolla muutaman tunnin päivästä, silloin yleensä emme ole edes paikalle. Muulle ajalle olemme ostaneet petrolia agregaattiin, mutta sen voimalla ei oikein saa kunnollista nettiä, mikä nyt maailman kokonaistilanteen kannalta ei ole kovin suuri murhe. Kunhan Lähi-idässä kukin taho alkaisi noudattaa oman uskonoppinsa ajatuksia ja sitten ehkä Ukranaissakin tulisi joku tolkku, kun Putinin jahtaamat fasistit olisivat jo poistuneet. Hullu maailma – upea Afrikka!

Matkalaisten tuntemuksia on ollut kiva seurata. Kauhistusta ovat aiheuttaneet muutamat paikalliset, jotka ovat kaikissa tilanteissa tarttuneet mahdollisuuksiin, joissa voi napata itselleen etuisuuksia esimerkiksi pöydälle jätettyjen tippien muodossa tai laatikossa lojuvien Mosi-pullojen osalta. Eräälle kaverille teimme kepposen; laitoimme Vodka-pulloon paikallista kraanavettä ja muiden poistuessa huoneisiinsa hakemaan tarvikkeita valmistautuessaan seuraavalle reissulle, kaveri nappasi kunnon annoksen vodkaa suuhunsa pullosta, joka oli täytetty kraanavedellä.  Jukka istui pöydän päässä ja tallensi reaktion: pikainen sylkeminen pihanurmikolle ja naurut päälle.

Tänään rauhallisemmalla ajalla koitin maksaa majoituksiamme Priscillalle: K12000 sivuhuoneista ja K35000 päärakennuksista, jäljelle jäi vielä K2300 maksamatta.

Kummilapsi
+ 50 €, 5 €, 10€, 5€, kiitos!          TIK, SHM, PHK, LADK

Kunnioittava toive edelleen on se, että noita yksittäisiä 5 e -suorituksia ei maksettaisi, koska rahasta iso osa menee pankin kuluihin, eikä siitä jää enää paljon tuonne avustukseemme Sambiaan. Itse kukin voi halutessaan ohjata suoraan tukia pankin tukemiseen omalla tavallaan.

Perjantaina vietettiin maailman opettajien päivää, vaikka varsinainen päivä on vasta lauantaina 5.10. Saimme kylän opettajat suostumaan siihen, että koko päivä käytetään kylän koululla tietoteknisten taitojen opettelemiseen Riitan johdolla ja sitten vastaavasti sunnuntaina kutsumme heidät tänne meidän majapaikkaamme grillaamaan jotain maukasta. Asia hyväksyttiin suuremmitta napinoitta.

Nyt perjantaina yksi matkalaistamme vietti syntymäpäiviään ja Ellen aivan väärin muista niin myös erään matkalaisen lapsi kotona Suomessa. Juhlaillallista varten koitin kysellä kuljettajaltamme ajatusta, mihin nyt vielä kokemattomaan ravintolaan voisimme mennä nauttimaan tätä juhlaillallista Hennan kunniaksi ja puheista nousi esille Jacaranda-keskuksen ravintolamaailma. Jakaranda on tähän aikaan eri puolilla Sambiaa liikkuessamme ollut puu, joka erityisesti on ilahduttanut meitä värikkäillä kukinnoillaan; siksi siis menemme sinne. Ajomatka kohteeseen vaikutti yllättävän pitkältä, ja saavuttuamme perille havaitsimme monen ravintolan ikkunassa isolla kyltin ”No alcohol!”. Emme nyt erityisesti olleet jahtaamassa viinaa, mutta kyllä nyt aika monen syntymäpäiviään juhlivan tilaisuudessa keskimääräisesti on mahdollisuus nauttia myös esimerkiksi maalle tyypillinen Mosi tai gin&tonic. Siksi siirryimme esittämälleni Protea-hotellille, joka tulisi olemaan itsellenikin ihan uusi paikka. Tiedän paikan, mutta sen hintataso ei edellisillä vuosikymmenillä oikein ole sopinut budjettiin, eikä matkan henkeen. Ravintola oli tyylikäs, musiikki ei kokonaan estänyt keskustelemista, ruoka paikalla oli erinomaista, mutta tarjoilussa oli kovasti kehittämistä verrattuna noihin halvempiin paikkoihin. Joka tapauksessa Henna sai nauttia arvoisensa syntymäpäiväillallisen jo hyviksi ystäviksi muodostuneiden ennestään uusien tuttavuuksien kanssa ja Karikin oli valmis antamaan tarjotulle pihville arvosanaksi erinomainen. Olisi ollut erinomainen +, jos ruuan kanssa olisi tuotu myös tilattu kastike.

Hotellille palattua sain vasta tällä yrityksellä siirrettyä tekstejä tuonne Happy Days -sivustolle. Samalla huomasin, että siellä oli käyty vierailemassa aika mukavasti viikon mittaan, mutta minkäs teet: tällaisia sähkökatkoja ei ole koskaan aikaisemmin Sambiassa koettu. Asian vahvisti myös vanhempi keittiöstä vastaava työntekijä. Hämmästelimme sitä, että tuolla kylällä matkammekin aikana sähkötilanne on koko ajan parempi. Paikalliset kertoivat, että syy on se, että 7 kilometrin päässä kylästä kulkee todella suuri kiinalaisten rahoittama tiehanke, ja siellä tarvitaan paljon sähköä. Kuluneen vuoden aikana kyläläiset eivät siis ole osanneet kertoa meille, millaista tämä arki täällä kaupungissa asuessa on. Valtion Zesco-yhtiön kautta sähköä on saanut vain muutamana tuntina päivässä. Toiset kertovat syyksi sen, että Sambian valtio olisi myynyt sähköä naapurivaltioilleen, eikä sitä sitten olisi riittänyt oman maan kansalaisille. Toinen selitys on se, että vuosi 2024 on sateiden osalta ollut taas poikkeuksellisen vähäsateinen. Oli syy mikä tahansa, tilanne on erittäin vaikea. Kyllä täälläkin tuuli-, ja aurinkovoimalle olisi suuria mahdollisuuksia, mutta taloudellisia resursseja ei ole tällä hetkellä käytettävissä. Olot siellä koto-Suomessa sodasta ja  kohonneista hinnoista huolimatta ovat meille ihmisille vielä varsin kohtuulliset.

Ennen matkaa eräs ihminen pohti reissuun osallistumista ihan kasvatuksellisista lähtökohdista eli mahdollisiin omiin tuleviin opintoihin liittyen kehitysyhteistyöhön paneutumista, vaikka jääden joksikin aikaa meidän jälkeemmekin tänne asioita pyörittelemään. Tässä vaiheessa voi jo sen sanoa, että käynti olisi mitä parhaiten sopinut tällaiseen tarkoitukseen. Toivottavasti mahdollisuuksia tulee vielä tulevaisuudessa. Meillä on aika tehokas yhteistyöverkosto maassa, joka varmasti mielellään olisi mukana tuollaisessakin kehitystyössä.

05.10., lauantai

Yöllä sai taas napata laitteen kasvoilta, kun sähkö loppui yöllä. Näyttää kuitenkin siltä, että ehdin nauttia hyvistä unista yli 5 tuntia. Aamusta oli hyvä mennä päivittelemään näitäkin tekstejä pihalle, kun altaalla oli hiljaista. +14 asteen lämpötila aamusta tuntuu hieman viileältä, mutta kyllä se aika rivakkaa tahtia alkaa tässä päivän mittaan nousta.

Tänään Riitta ja Aino-Riikka ovat palaamassa kylältä tänne kaupunkiin ja nyt meillä on tässä haaste, sillä majapaikan kaikki vuodepaikat on varattu. Uskon, että asiaan löytyy ratkaisu. Heidän mukanaan tulee majapaikkaamme koulumme 4. luokan oppilaat yhden huoltajansa kanssa. Ohjelmassa on ehkä altaan veteen tutustumista, ehkä hieman pallottelua pihanurmikolla, lyhyt suomenkielen kurssi ja tietysti ateriointia.

Paikallislehteen olin laittavinani MeNyt -palstalle ilmoituksen, että heti ensi keskiviikkona alamme ihan yleisellä ja tunnelmatasolla purkaa tämän matkan kokemuksia, siis siinä tapauksessa, että olemme onnistuneesti rantautuneet koteihimme tiistaina 8.10.2024. Tervetuloa mukaan kuulolle!

Tällä matkalle emme pitäneet yhteistä palaveria koulun johtokunnan edustajien kanssa. Puheenjohtajan mielestä sille ei ollut tarvetta. Täten vielä on suorasanaisesti paikallisille viestimättä ne linjaukset, joita olemme tehneet opetustoimen jatkamisen osalta yhteistyössä Selma and Tauno Fund ry:n kanssa. Tulemme siihen palaamaan varsin pikaisesti, eikä valtion ratkaisuja kohdeavustuksista ole vielä kantautunut korviimme. Varma on se, että näillä henkilöresursseilla ja sambialaisilla käytänteillä emme voisi hankkeesta selvitä. Byrokratia ja korruptiouhka on täällä aivan liian korkealla tasolla.

Ehdimme Karin kanssa poiketa erillisellä taksilla poiketa täydentämässä ruokavarastoja edessä olevia tarjoiluja varten. Olemme olleet täysin kiinni Karin aktiivisuudessa erilaisten tarjoilujen toteuttamisessa, toki Hennan vahvalla tuella, mutta ei siinä paljon voinut alkaa kilpailla Karin kanssa, kun huomasi, miten asiat olivat hänelle vuosikymmenten kokemuksella muuttuneet selkeiksi käytänteiksi.

Robert toi porukat (luokan 4 oppilaat, huoltajan, koulun keittäjän sekä Riitan ja Aino-Riikan) majapaikallemme klo 10.40. Aluksi istuuduimme patiolle ja esittäydyimme toinen toisillemme. Sitten Kipa esitteli lapsille käytettävissä olevan wc-tilan ja sai kaikki pesemään kätensä ennen kuin palasimme pöydän ääreen nauttimaan Oreo-kekseistä, useasta erilaisesta karkista, coca colasta. Sitten lapset siirtyivät pelaamaan lentopallon johdannaispelejä uima-altaan edustalle siihen asti, kunnes Kari viesti, että hampurilaiset ovat valmiita. Tuote oli lähes kaikille lapsille uusi kokemus, lisäksi saimme hotellin keittiön avustuksella isohkon annoksen ranskalaisia, ja onneksi kaikki maistuivat.

Seuraavaksi oli vuorossa uima-altaaseen siirtyminen Kipan ja Aiskin valvonnassa. Lapsista kaksi osasi ennestään uida, mutta muille veden lähestyminen oli aikamoinen haaste. Kipa ja Aiski osasivat kuitenkin tehdä siitä heille turvallisen elementin ja kaikki pääsivät nauttimaan tästäkin suuresta riemusta.

Osa ajasta kului peleissä pihanurmella. Lapsilla oli ihan keskenäänkin menossa vaihtelevat leikit. Osasivat todella olla keskenään. Jossain vaiheessa kävimme läpi joukon suomenkielen ilmaisuja ja jätimme paperit heille, jotain saattaisi kiinnostaa paneutua joihinkin asioiden ennen mahdollista seuraavaa käyntiämme.

Matkalle osallistuva porukka osallistui kaikkiin mahdollisiin tekemisiin varsin aktiivisesti, vähintäinkin kannustamalla meitä kaikissa tekemisissä positiivisesti. Ennen lasten kotiin lähtöä otimme ryhmäkuvia Riitan hyväksi arvioimassa kuvauspaikassa. Lähdimme Aiskin ja Elenan kanssa mukaan Robertin kyytiin, jotta rouva Phiri, koulun keittäjä, voi hankkia täydennystarvikkeita koulun ruokalaan tämän viimeisen lukuvuoden hoitamiseksi. Laskua kertyi noin K5000, mutta osa tuotteista, kuten kapenta ja maapähtkinät jäi ostettavaksi huomenna Jacaranda-keskuksesta. Mielenkiintoista, että Shoprite-liikkeen myyjä suositteli meitä ostamaan ne muualta, mistä ne on saatavissa edullisemmin, .Ymmärsi, että teemme hankintoja hyväntekeväisyystarkoituksessa ja hänkin halusi olla tällä tavalla hengessä mukana. Ja kukaan ei kyllä voi väittää, että emme olisi kuluneen viikon aikana varsin ruhtinaallisesti tehneet ostoksia yleisesti Shopritesta.

Hyvästelin lapset parkkipaikalla ja auto lähti kohti Isengeä. Lasten mukana ollut koulun johtokunnan varapuheenjohtaja oli oikein miellyttävä tuttavuus.

Saimme palata Aiskin ja Elenan kanssa kadulta nappaamallamme taksilla, ja tällä kertaa kyydin hinnaksi muodostui K100.

Majapaikassa saimme hetken hengähtää, sillä kouluviraston pomo herra Chabu oli tulossa vieraaksemme klo 19.

Kari&Henna hoitivat taas suvereenisti ateriavalmistelut: grillattua nautaa, jauhelijakastiketta, herkullista sieniruokaa ja tietysti Elenan valmistamaa salaattia.

Pomo tuli paikalle ajoissa ja seurana hänellä oli opettajantyötä Ndolassa tekevä nuorehko naishenkilö. Benjaminin oma vaimo oli parhaillaan toipumassa sairaalaoperaatiosta. Alkutervehdysten jälkeen oli yleistä keskustelua koulutuksesta, periaatteista, hyvästä asenteesta lapsia kohtaan ja koulutetun henkilöstön merkityksestä ja nyt meillä korostuu tämä varhaiskasvatuksen osuus. Koulussa varhaiskasvatuksessa on noin 50 lasta, mutta sitten vain osa heistä jatkaa varsinaisille koulun vuosiluokille. Syistä ei oikein ole tietoa, mutta varhaiskasvatuksen houkuttavuudella on aina oma merkityksensä. Kouluruuasta jo oppilasryhmän kanssa puhuttaessa totesimme, että se on todella tärkeä osa päivää. Isolla osalla lapsia koulumatkaa on 3-5 kilometriä ja marssivat sen jalan, aika usein porukalla, ja nyt onneksi vielä moniaivan uusin kengin.

Benjamin kertoi eläköityvänsä noin kahden vuoden kuluttua. Tuo aika meidän pitää käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyväksi, tosin Benjamin lupasi pysyvänsä kaupunkiin asumaan jäävänä jatkossakin kuulolla, mitä näissäkin asioissa tapahtuu.

Sympaattinen ilta mahdollistui  tiimin aukottomalla yhteistyöllä.

06.10., sunnuntai

Sunnuntaillekin riitti virallista ohjelmaa, sillä olimme luvanneet toteuttaa Isengen koulumme opettajille käynnin majapaikkaamme, koska he olivat yhteishaluisia osallistuen perjantaina 4.10.2024 koululla Riitan vetämälle tietotekniikkakurssille koululla, vaikka muualla maassa kaikilla opettajilla oli vapaa päivä.

Kävimme noutamassa porukalla Jacaranda-keskuksesta tarvikkeita opettajille tarjottavaan purtavaan sekä tuliaisia näytti moni noukkineen keskuksessa sijainneesta kiinalaisten halpatuotemyymälästä. Kierroksen varrella poikettiin myös ns. torille, josta saimme hankittua puuttuvia tarvikkeita kouluruokailuun K3000 kwachan edestä (kapenta-kalaa, maapähkinöitä ja papuja).

Robert heitti meidät tarvikkeinemme majapaikkaan ja lähti oitis hakemaan kylästä opettajia. Viikon aikana tämä oman auton käyttöön hankkiminen oli yksi parhaista ratkaisuista, joka teki asioiden toteuttamisesta mutkatonta ja joustavaa, ja loppumatkasta jo huonojalkaiset pääsivät istumaan auton eteen vapaampaan tilaan, kun Robertin sisko ei enää roikkunut mukana.

Opettajat olivat paikalle hieman puoli kahden jälkeen ja samalla kaavalla kuin oppilaiden kanssa, kokoonnuimme ensin yhteisen pöydän ääreen tarjoten yleisluonteisen tarinoinnin ohessa erilaista naposteltavaa. Puhuimme yleisistä asioista, korostimme positiivisen, kannustavan asenteen omaksumista lapsiin koulutyössä, ilmaisimme myös sen, että näemme ehdottoman tärkeäksi erityisesti varhaiskasvatuksen puolella pätevän työvoiman lisäämistä. Siinä vaiheessa tulee tehdä kaikki, että lapsissa syttyisi kipinä oppimiseen. Tämän hetkisillä järjestelyillä siihen ei ylletä. Totesin myös tietotekniikan osalta Lincolnille, että silloin kun Riitta pyytää toteutettavaksi jotain toimenpidettä – se tehdään ja pikimmiten. Jos on kysyttävää, kysytään – viipymättä. Menettelytavoissa on kaikilla kehittämisen varaa. En ikinä ymmärrä, että noissa oloissa rehtori opettaa vain 2 tuntia viikossa englanninkieltä. Nimenomaan englanninkielen opetuksen tasoon tulisi myös panostaa.

Uima-allas kutsui ja kaikki nuoret opettajat ottivat ilon irti veden maailmasta.

Rehtori muistutti, että yhtä tyyppiä maissia edelleen puuttuu ja kävimme kesken ilonpidon katsomassa paikkaa, josta sitä olisi saatavissa, mutta nyt kauppiaat olivatkin sopivasti kirkossa. Annoin K2000 rehtorille aineiden hankintaan paluumatkalla kotiin. Kuitti on saatu, mutta hankintapaikka vaihtui ja se aiheuttaa meille pienen selvitystarpeen.

Palattuamme muut olivat jo pöydässä nauttimassa Kapon herkullista hampurilaista ja isoja annoksia ranskalaisia kera CocaColan. Harvinainen herkku näytti opettajille olevan hampurilainenkin, mutta ei sen lihaisan paksun pihvin hurmaa voinut kukaan vahvistaa. Pöytä tyhjeni ja se on hyvä.

Kahvien jälkeen olimme valmiita kotimatkaan ja hyvän kotimatkan toivotuksiin.

Päätösillalliselle päätimme mennä omalla porukalla Urban-hotellin ravintolaan. Paikka oli hyvin täynnä ja saimme käyttöömme pihapatiolla rajautuvan oman kabinetin. Ilta sujui leppoisasti, toinen toisiamme kiitellen, yksi jos toinen tuntui kokeneen matkan aikana jotain sellaista, joka herättää vahvasti ajatuksia ja tunteita. Lisäksi olimme sitä mieltä, että nytkin ruoka oli erinomaisen hyvää ja edelleen edullista.

Illaksi hotellille ja pakkaamaan. Agregaatti napsutti ja palattuamme hotellilla oli valot: pakkaaminen lähti hyvin käyntiin, mutta sitten jälleen kaikki meni pimeäksi. Itselläni ei mitään tuntumaa siitä, mihin taskulamppu jäi, ja poistuin asunnosta katsomaan, mikä tilanne on muualla. Yhtä kaoottinen. Onneksi kuitenkin agregaatti alkoi uudestaan naputtaa ja saimme suorittaa pakkaamisen loppuun asti. Koko oleskelun ajan sähkön puuttuminen oli haastava ongelma. Onneksi majapaikan keittiöön oli pyynnöstäni hankittu uusi hella, joka toimi päällystason levyjen osalta kaasulla. Sähköä varten piti pitkin viikkoa käydä ostamassa petrolia, jotta saimme käyttöömme sähköä. Ei toki aivan tavanomainen etelänloma, mutta eihän tämän pitänyt sellainen ollakaan. Hassuinta se, että tuolla Riitan majapaikan suunnalla kylässä sähkö oli huomattavasti paremmin saavutettavissa. Jostain kuitenkin ehkä on hyvä näkyä, että olemme Afrikassa, ja meidän olomme matkan aikana olivat kuitenkin aivan eri maailmasta kuin afrikkalaisten keskimääräiset olot.

07.10., maanantai

Aamiainen oli sovittu hotellille klo 6.30.  Aikaisin koko matkan aikana. Tänäkin aamuna sähkö räpsähti heti varhain päälle, ehkä lähtömme kunniaksi. Kari jako keittiön kätköistä herkkuja majapaikan teknisen puolen toimijoille, mikä oli heille varmaankin hyvin suuri huomionosoitus. Vajaan K1000 -korvauksella työtä tekeville useina päivinä saadut muhkeat voileivät olivat todella tervetullut kiitos meidänkin hyväksi tehdystä työstä.

Tarkoitus oli lähteä klo 7.20, mutta siihen tuli pieni viive lähtöhetken jännityksestä johtuvasta sähläämisestä. Kyytiin nousivat myös Kipa tyttärineen, sillä heille oli lauantain illallisella sovittu keskustelu ministeriön DEBSissä tänä aamuna klo 8. Muutamin lausein olimme käyneet valmistavaa keskustelua tuostakin kohtaamisesta.

Muun  porukan matka kentälle sujui Robertin kyydissä vauhdilla välillä tiukasti penkistä kiinni pitäen. Kentällä kiersimme muutaman kunniakierroksen, ennen kuin löysimme oikealle portille ja siirryimme lähtöselvitykseen. Noissa oloissa sähköjen puuttuessa ja netittä, emme olleet pystyneet tekemään lähtöselvitystä ennalta, mutta siitä ei ollut mitään harmia.

Aika nopeasti olimme kansainvälisellä alueella siirtymässä hyvissä ajoin Nairobista meitä noutamaan saapuneeseen koneeseen. Paluu tehtiin Keski-Afrikan tasavallan Lumumbashin kautta, ja lennon kesti Nairobiin oli 2½ tuntia.

Tiesimme, että Nairobissa on pitkä vaihtoaika, eikä ainakaan minusta ole mielekästä käydä poikkeamassa kaupungilla. Päätimmekin hankkia paikat business loungesta ja nauttia siellä palveluista jatkolentoa odotellessa. Valinta oli oikea, siksikin, että jatkolentomme viivästyi vielä 2 tunnilla odotuksen aikana. Kaikkea nautittavaa oli tarjolla runsaasti, netti toimi loistavasti ja palvelu oli todella erinomaista. Täälläkin kuten lähes kaikilla kentillä liikuntarajoitteisista pidettiin todella erinomainen huoli, todella! Varaukset palveluille tuli vain olla tehtyinä hyvissä ajoin kirjallisesti ennen matkaa.

Koko loppupäivä kului siis Nairobissa lentokentän loungessa.

08.10., tiistai

Klo 01.50 ei ole kaksinen aika lennon lähdölle, mutta  kaikki löysimme kuitenkin paikoillemme koneessa ja toivoimme uni-Matin saapuvan itse kunkin kohdalle houkuttelemaan. Ei vain tullut. Lento oli raskas, mutta teknisesti hyvin hoidettu – hyvin tasainen.

Pariisiin saavuimme aamulla klo 9, ja koneesta ulospääsy kesti poikkeuksellisen kauan, yli puoli tuntia. Pariisissakin oli valmistauduttu tukea tarvitsevien kuljetuksiin, mutta nyt reittimme heidän kanssaan erkaantuivat täysin. Avustajat menivät omaa reittiään ja ranskaa puhumattomat avustettavat omaa reittiään. Kertoivat tuon reitin olleen varsin mielenkiintoinen.

Muu porukka hakeutui aamiaiselle 2F -terminaalissa ravintolaan, jossa oli tilaa. Kauhistelimme hintoja, melkein Helsingin tasoa! Sambiassa melkein täällä maksetun yhden annoksen hinnalla aterioi koko porukka ja mikä oli palvelun tasossakin oli Sambian eduksi!

Tämäkin lento viivästyi, onneksi vain 35 minuuttia. Yllätys oli, että tällä lyhyellä lennolla Euroopan sisälläkin oli vielä tarjoilua! Nuori pilotti tuli vauhdilla alas taivaalta, ja jos joku onnistui koneessa nukkumaan, heräsi tässä pamahduksessa aivan varmasti.

Jämäkästi olimme kotona – ja hyvillä mielin.

Lähtöportilla meitä odotti maahantulopalvelusta Kalle-niminen virkailija, joka oli ehdottomasti huippu kaikkien kokemiemme parinkymmenen liikkumista helpottamassa olleiden avustajien joukossa.

Kari ja Henna hoitivat kulkuvälineemme lähelle kenttärakennusta ja kohta jo vilistimme tasaisella kyydillä kohti Keimolan pysähdyspaikkaa, jossa nautimme ensimmäisen kotimaisen herkun matkamme jälkeen. Vaikutti siltä, että olimme hyvin kiitollisin mielin: koimme valtavan paljon, säilyimme kaikki matkan ajan hyvin terveinä ja yhteishenki porukan kesken oli aukoton. Jos näitä tekstejä lukenut tässä vaiheessa ihmettelee, miksi en juurikaan ole kirjannut tähän Riitan koulutukseen liittyviä asioita; syy on se, että olemme sopineet, että yhdistyksessämme projektimme tietotekniseen toimintaan liittyvistä asioita valmistelun ja raportoinnin huolehtii Riitta, eikä meillä soppaa tehdessä tarvita useita keittäjiä. Tehtävien vastuut on jaettu, ja varmasti aikanaan kuulemme tästä tämän matkamme suurimmasta ja tulevaisuuden kannalta vaikuttavimmasta osuudesta: Riitan vetämän opettajienkoulutuksen annista.

Kotiin tuloa oli karu. Toki Kari ajoi ihan ulko-ovella, mutta talo oli viileä, eikä vastaanottokomiteaa ollut paikalla. Voi, miten valmis voi ollakaan nukkumaan!

09.10., keskiviikko

Pakko uskoa todeksi: tänä yönä kertyi unta 9 tuntia 38 minuuttia, ja olo varsin tasapainoiselta. Myöhäisillan talonlämmityksen jäljiltäkin talo tuntuu jo varsin kodikkaalta. Tästä on taas parin päivän rauhallisesti ottamisen jälkeen hyvä jatkaa!

Tämän päivän tiedonanto:

Kiitos osallistumisestanne Selma and Tauno Fund ry:n järjestämälle matkallemme Sambiaan. Tällaisen matkan toteuttaminen on hieman erilainen asia kuin viinanhakumatka Tallinnaan. Kuten nyt näitte; meillä oli todella poikkeuksellisen upea, yhteen hiileen puhaltanut matkajoukko. Kuten rakas Rukkamme totesi: taitaa pitää paikkansa, että me suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, varsinkin kun seurasi meidän porukkamme ilon täyteistä kulkemista maailmalla, verrattuna vastaan tulleisiin muihin kansallisuuksiin. Otos voi olla pieni, mutta meistä se kertoo jotain. Kuljimme matkan päivästä toiseen ilo edellä!

Kipa ja Silja, Kari ja Henna – teitte ihan tekemällä tästä matkasta jotain ainutlaatuista, Elena ja Jukka – small talk´inne kantaa pitkälle ja oli olennainen osa tuota Rukan mainitsemaa iloa, Riitta ja Aino-Rukka – rohkeutenne ja paneutuneisuutenne kantaa pitkälle. Kaikille yhdistyksemme puolesta mitä sydämellisin kiitos! Benjamin Chabun yhteydenotot minulle matkaan jälkeen vahvistavat, että työmme ei tule menemään hukkaan.

Arki jatkuu lounaalla Kesonkulmassa noin klo 11. Kaveruksia käydään houkuttelemassa kotiin iltapäivällä, ja lähipäivinä alkaa lukemattomien kuittien kirjaaminen ja kulujen jakaminen. Vähitellen.

Onpa päivä ollut yhtä lentoa; parasta päivässä on lukematon määrä positiivista palautetta Sambian matkaltamme – niin omalta porukaltamme kuin sambialaisilta itse kohteesta. Tapaamisessa Kesonkulmassa ei ollut ruuhkaa, mutta tarjolla oli myös herkullista kalaruokaa, ja siitä matka jatkui noutamaan ystäviä Tampereen Hervannasta. Kaverit olivat jo ehtineet alkaa kotiutua, ja varsinkin EiLa oli hyvin seurallinen, mutta nyt oli kotiinpaluun aika. Valmistauduimme jo suurempaankin jahtiin, erityisesti EiLan osalta, mutta kaikki meni varsin kauniisti, eikä auton kyydissäkään ollut mitään jupinaa. Tuntui hyvältä! Koitimme kiittää kauniisti loistavasti ystävien majoituksen hoitaneita Eilaa ja Perttiä.

10.10., torstai

Tänään sitten lippu salkoon: Aleksis Kivi, kyllä kaveri elämäntyöllään on sen ansainnut.

Aamuinen mandariini olikin sitten paluu arkeen sekin: ärtsy ja kirpeähkö verrattuna niihin ihanan maukkaisiin, joita saimme Ndolan majapaikassamme nauttia. Omasta kunnosta ei enää kotiin päästyä kannata olla huolissaan. Nöpö on jo tähän mennessä vienyt viisi kertaa lenkille, tosin voimakkaimpien sateiden aikaan ulkoilu rajoittui lähipiirin tarkkailuun ulkokatoksesta.

Eilinen ilmoitus korvapuustien pyöräyttämisesta edullisen sähkön aikaan ei näyttänyt tällä kertaa säväyttävän ketään, joten tänään voi tehdä ihan erilaisen ohjelman: keittolounas Kesonkulmalla, pikainen piipahdus Pappilan päiväkahveilla - oikeasti sinnekään ei voi vain jäädä istua möllöttämään paikallaan, sillä tekemätöntä työtä projektimme eteen on vaikka kymmenelle jakaa. Lisäksi illalla on Koulutustuki ry:n johtokunnan kokous edellisen vuoden tilinpäätökseen liittyen.

Laitoin aamusta eilisten viikkopalaverikeskustelujen pohjalta kylään muutaman yleiseen opetukseen ja käytännön järjestelyihin liittyvän kysymyksen:

"We ask kindly some explanations concerning our work there at Isenge village: 1. You told us that part of the pupils got some help some the UK. What kind of help? How many pupils? 2. Principal´s daily work: if principal teaches weekly 2 lessons English at class 5, can you tell precisely what else principal is doing at school. 3. We noticed that class 4 pupils English skills were pretty poor. Can it be so that the English teacher does not teach in English during the lesson. How do you think that pupils learn to speak English if you do not use it actively. Also through several educative programmes you could find help in interesting exercises. 4. What is you plan to develop the early learning more active and make pupils interested in all learning school can offer. Almost 50 pupils for one person is too much and how it is possible that all persons who have some practice of school work, are working at other classes. Less work perhaps? - As you notice our only priority is to guarantee better learning possibilities for children. I heard that teachers are making scones for themselves? Did we buy the owen for that purpose? Where from you get materials to make these scones? Hopefully not from pupils lunch materials. And when we organized and payed all your studies during this week, why didn´t you show any activity yourself to do something to prepare yourslef something to eat in these most special moments Riitta planned for you. I wish to see from your side also other positive activies not only asking money from our side. 5. Government support: We demand also written report on the monetary help that the Zambian government is giving to the school. During Christine´s regime we even did not here anything about this, and same continues during Feddah´s regime. - Wish you all a very sunny and active day!"

eli tiedustelin, mitä ja kenelle alueella poikennut brittiryhmä on toimittanut matkansa yhteydessä avustustarvikkeina. Kuulopuheiden mukaan avustuksia on toimitettu kovin valikoidusti. Lisäksi utelin englanninkielen opetuksesta: onko mahdollista, että ao. kielen opettaja ei käytä tunnin aikana varsinaisesti lainkaan englanninkieltä? Huoli on myös varhaiskasvatuksen ryhmän koko ja se, että ryhmästä vastaa henkilö, joka ei ole saanut edes oman peruskoulunsa päättötodistusta hankittua, ja vuosia vapaaehtoisina opettaneet  opettavat ylempiä luokkia, joissa on muutamia oppilaita. Tässäkin se alku olisi kuitenkin ehkä kaikkein tärkein. Utelin myös valtion koululle maksamista vuosittaisista tuista. Tiesin ennestään, ett niitä saadaan, mutta tarkkoja määriä ei ole meille välitettu. Nyt vaadimme tiedot!

Käynnillämme jätimme kouluvuoden joulukuussa pää3 ttyessä jaettavaksi oppilaille sinetöidyissä kirjekuorissa seuraavat stipendit:

Kirsi Toivonen, at           5         150
                                            4         140

                                            3          120

Ukko                                   3-4       150

Narva market                   5          160

                                             4          140

                                             3          120

Mother Isenge                   3-4       135

JaJa girl                                            150

JaJa boy                                            150

yhteensä                                        K1415, = 48,84 €.

Kummilapsi
+ 15€, kiitos!         AHL