vapaaehtoista kehitysyhteistyötä ja virkistävää yhteistoimintaa
We wish kindly that you manage to follow our work in Zambia just following papers that are written in Finnish. Nowadays it is so easy to translate texts and unfortunately we have no staff to do that kind of work. Thank you!
Parturi työssään kylään rakennuttamassamme Moro parturi-kampaamossa.
Videota ei löydy
Saatesanat
Vielä muistuu hyvin mieleen kipakka lokakuinen aamu kymmenen vuotta sitten, kun kurvasimme Tarimaan suuntaan noutamaan neiti Vänskää mukaan kyytiimme. Edessä oli matka suureen tuntemattomuuteen; itsekin ensimmäistä kertaa lähdössä Livingstonen jalanjäljillä Afrikkaan, vielä tuolloin itselleni suureen tuntemattomaan.
Kymmenen vuotta on kulunut nopeasti. Afrikan yhteistyökohteidemmekin kanssa olemme eläneet vauhdikasta yhteiseloa ja saaneet myös hyvin paljon aikaiseksi.
Tänään aamupäivällä tulee auto noutamaan kotoa hieman ennen klo 11. Epävarmuustekijöitä riittää tälläkin matkalla, mutta turhia on syytä murehtia. Asioille on tapana kuitenkin hoitua. Tällä sivulle on tarkoitus aika ajoin kirjata päiviemme tapahtumia. Tervetuloa mukaan seikkailuun. Kiitos kaikille, jotka ovat olleet vahvasti tukemassa tämänkin matkan toteutumisessa.
18.10., keskiviikko
Vihdoin olemme Afrikassa. Aika uskomatonta, mutta saavuimme lähes minuutilleen perille Ndolaan. Kello 14.30.
Takana on mielenkiintoinen, mukavakin matka uusien tuttavuuksien kanssa ja muutama sana on syytä mainita myos tulomatkasta. Kone näyttää nyt tekevän sellaisen tepposen, että se ei tunnista tuota meidän o-kirjainta, jonka päällä on pisteet, mutta se tuskin muodostuu ymmärtämisen esteeksi.
Matkaseurueemme saapuu tällä kertaa kohteeseen viittä eri reittiä pitkin. En tiedä mistä se kertoo, mutta tämä nyt paikalle saapunut joukko on ainakin hyvin yhteistyokykyinen.
Tälläkin kertaa lentomatkojen yhteydessä tormäsi mielenkiintoiseen tuttavuuteen, Daniin. Hän tuli Addis Abeban kentällä jututtamaan huomattuaan, että paidassani luki VESILAHTI FINLAND. Hän osasi jonkin verran suomenkieltä, koska hänen äidillään on suomalaisjuuret, Siltaloita. Juttu johdatti meidät myos maailmanpolitiikkaan ja mielipiteisiimme presidentti Trumpin linjauksista. Siinä kohtaa hämmästyin henkilon hyvin neutraalia ja osin positiivista asennetta ja sitten selvisi, että hänen taustansa isän puolelta johtaa Sloveniaan ja asia saikin todella mielenkiintoisia yhtymäkohtia, joita en nyt tässä ala purkaa. Kävimme kyllä läpi suomalaisen koulujärjestelmän vahvuuksia ja suomalaisuutta ylipäätään ja näissä asioissa Dan koki olevansa ihan täysi suomalainen.
Kaikki lennt sujuivat mainiosti ja minuutilleen aikataulussa. Reitin Lontoo-Abeba kone oli Ethiopian Airlinesin varsin uusi Airbus 350 ja toiminnot varmaan yhtä ajanmukaisia kuin kotimaisen yhtiön vastaavassa koneessa. Palvelu pelasi erinomaisesti: lentoyhtiö on valittu Afrikan parhaaksi lentoyhtiöksi tänä vuonna. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut juuri mitään, joten univelka sen kuin tuli kasvamaan.
Jo lento Lontoosta alkaen näytti selkeästi, että olemme matkalla maailmankolkkaan, jossa asuu kovin erilaisia ihmisiä. Kansallisuuksien kirjo koneessa oli melkoinen. Addis Abebassa se sitten sai viimeisenkin sinetin: valkoisia oli ihan turha joukosta etsiä. Tuo mainitsemani Dan, joka oli matkalla ystävänsä häihin Arushaan Tansaniaan oli yksi harvoja.
Etiopiasta lentomme jatkui Kongon Demokraattisen Tasavallan Lumumbashin kaupungin kautta kohti Sambiaa. Lumumbashissa koneesya poistui suuri joukko kiinalaisia ihmisiä, mutta täydenteeksi koneeseen nousi suuri joukko Afrikan mestaruuskisoihin Marokkoon matkanneita jalkapalloilijoita.
Viimeinen lyhyt lentopätkä oli kunnon rymistystä: kone heilui ja vaappui ilmakuopissa ja moni itäisen maan kansalainen pyrki koneen vessaan, tuloksetta.
Kuitenkin minuutilleen klo 14.30 löysimme itsemme Ndolan kansainväliseltä lentokentältä. Kenttä oli aivan samanalainen kuin vuonna 2012: sisääntullessa heti passintarkastus, sen takana kahden metrin päässä laukkujen vastaanottotiski ja siitä kolmen metrin päässä tullitarkastajien pöydät.
Kanssamme koneesta poistui samaa matkaa Lontoosta tehnyt oppilasjoukko kolmen opettajansa kanssa. Koneesta kuljetettiin tavaraa todella runsaasti ja omien laukkujen odottaminen kesti hetken. Siinä olemattoman pienen paikan ahtaassa tunnelmassa itseltäni jäi kokonaan havaittua tullitarjastajat ja työnsin laukkuni ulos odottamaan jatkokuljetusta. Näin toimi koko ryhmämme, eikä se näyttänyt tarkastajia haittaavan. Samalla ymmärsin, että koko virallinen prosessi oli siihen asti ollut aivan erilainen kuin aikaisemmilla kerroilla. Passintarkastus taisi kestää kokonaisuudessaan 30 sekuntia ja senkin suorittamisen aikana virkailija antoi tiukkoja ohjeita kiinalaiselle ohipyrkivälle työläiselle.
Suuri ihmetyksen aihe oli sekin, että kaikki laukut seurasivat mukanamme Helsingistä asti vaikka reitin varrelle sattui näinkin eksoottisia koneen vaihtopaikkoja.
Kaikkein upein tuntemus on kuitenkin jäänyt saapumisen yhteydessä toteamatta: lämpö, jonka vastaanotimme astuessamme pois koneesta oli jotain uskomatonta. Olen aikaisemmassa elämässäni käynyt kyllä Pärnua ja Travemundeakin etäämmällä, mutta en muista tällaista yhtenäistä lämpöseinää kokeeni. Ja parasta siinö on, että se ei tuntunut ahdistavalta, liian kuumalta. Sambia sijaitsee ylängöllä, noin 960 metrin korkeudessa, mikä osittain selittää tätä tilanteen miellyttävyyttä.
Urban hotellin aurinkoinen henkilö oli meitä odotusten mukaisesti kentällä vastassa. Matkatavaraa oli kuitenkin niin paljon, että minä jäin kuormien lähtiessä yksin Ndolan kentälle odottamaan uutta kyytiä: kaikilla muilla oli tulenpalava kiire jonnekin. Odotellessani hakeuduin varjoon erään kopin edustalle. Siihen sitten alkoi tulla jonoksi asti autoja. Koppi oli pysäköinti' maksujen keräämispiste, mutta autolla ei päässyt niin lähelle koppia, että rahan voisi ojentaa kädestä. Niinpä minä aloin toimia maksujen välittäjänä autoilijan ja kopissa istuvan rahastajan välillä. Kahdella maailmalta palanneella autoilijalla ei sattunut olemaan sopivaa pikkurahaa maksuksi, joten minä maksoin heidän puolestaan pysäköinnin ja reaktiot olivat mieleenpainuvat. Päälläni ollut VESILAHTI -paita herätti tässäkin kohtaa ansaittua huomiota, kun eräs autoilija oli ollut vuosia töissä Göteborgissa ja saimme pitkään keskustella Suomen ja Ruotsin eroista. Hänellä on jäänyt Suomi kokematta, mutta aikoo yllä korjata tämän virheen aikanaan, nuori ihminen kun vielä oli.
Onneksi majapaikkamme vaihtui viime metreillä etisyyksien päässä sijainneesta Airbnb:n huvilasta tähän vuoden vanhaan Urban Hotelliin. On tämä ensimmäistä kertaa Afrikkaan saapuville hieman pehmeämpi lasku kuin pikku purijoita kuhiseva perinteinen backpackers- majoituspaikka.
Tyylikäs korkea sisääntuloaula ja keskellä sijaitsevan vastaanottotiskin takana odotti joukko iloisesti tervehtiviä, hymyileviä ihmisiä. Edeltä saapunut joukko oli jo kadonnut ties minnekin ja itse päädyin hetkeksi aikaa istumaan uima-altaan ääreen ja hengittämään hetkeksi syvään ystäväni Mosin seuratessa vieressä. Olimme perillä, pitkäaikainen odotus on takana ja vaikka joukko suuria asioita onkin vielä edessä, tuntuu, että vaikeimmat haasteet ovat jo takanapäin.
Pidimme koko porukalla sitten altaalla tervetulo- ja hengennostatustilaisuuden. Ison roolin tässä tapaamisessa sai Anna-Emilian kertomus siitä, miksi hän Vesilahden yläasteen oppilaana oli ollut halukas lähtemään tällaiseen paikkaan. Se oli opettava tarina kaikille paikalla olleille aikuisillekin: nuorilla on taito avata meidän jo elämää kokeempienkin silmiä, jos vain vaivaudumme hetkeksi pysähtymään heidän sanomisensa ääreen.
Matkan perusjoukko on Henriikka seuran porukkaa. Heille Rachelin elämänympäristön näkemeinen on varmaankin aika uskomaton juttu. Nyt tuo hyväntekeväisyyttä tehnyt porukka näkee ne puitteet, joissa Rachel sitten aikanaan pääsee sairaanhoitajan ammattitaitoaan käyttämään.
Palaverin jälkeen poikkesimme kaupassa. Hotelli sijaitsee kaupungin keskustassa ja parin sadan metrin päähän hotellista on noussut uusi upea ostoskeskus, jossa sijaitsee myös Shopriten suuri marketti. Siellä poikkesimme hakemassa pientä purtavaa ja juotavaa.
Illalla nautimme altaan reunalla erinomaisen hyvän 11 $ arvoisen illallisen leppoisan keskustelun lomassa. Kaikki vaikuttivat tähänastiseen erittäin tyytyväisiltä ja kun nyt tiesi, että väsymyksestäänkin voi saada pois pienen osan seuraavana yönä nukkumalla korkeatasoisessa,siistissä huoneessa, kiitollisuus oli vieläkin kosketeltavampaa.
Nautimme leppeästä illasta, jollaisesta ei Suomessa ollut kuluvana vuonna tietoakaan. Afrikan äänet kantatautuivat korviimme aina kun puhe ruokapöydässä taukosi. Sitä ei tapahtunut usein, mutta kuitenkin olemme saaneet tuntuman siitä, mitä tulevina päivinä on ehkä edessä: Afrkan taika ottaa meidät syleilyynsä.
19.10., torstai
Tämä on hyvin tärkeä päivä. Kaikki perjantain juhlaan liittyvät valmistelut pitää saada valmiiksi: lahjat tulee lajitella, Anna-Emilian puhe tulee saada käännettyä bembankielelle, kuljetus tulee järjestää juhlapaikalle jne.
Aamulla sai kuitenkin kaikessa rauhassa nauttia todella monipuolisesta aamiaisesta kaikessa rauhassa uima-altaan ääressä. Nousin jo klo 6.30, sillä parasta oli varata riittävästi aikaa valmisteluun. Tosin aamiaisella sitten kului ehkä pisin aika elämässäni: 2 tuntia. Rauhallisesti edeten, ihmisvirtaa seuraten ja ihanan lämpimästä aamusta nauttien aika kului ja vähitellen omaa porukkaakin alkoi saapua paikalle.
Kiersimme sitten porukalla läpi kaupungin keskustan. Yllättävän paljon uusia liikekiinteistöjä oli noussut keskustaan, mutta silti meno oli rauhallisen leppoisa niin kuin aina ennenkin. Poikkesimme myös Standard Charteredin toimistossa kysymässä, miksi 18.7.2017 Suomesta lähetetty 400 euron summa koululounaiden järjestämiseen ei ole saapunut perille. On ihan ymmärrettävää, että he eivät alkaneet meille selvittää Jomo Simbayan tilejä, mutta he kuitenkin tutustuivat mukanamme olleisiin dokumentteihin. Suomessa tässä tilanteessa pankissa olisi sanottu, että pitää varata aika, että pankkiin voi jättää moisen paperin katsottavaksi.
Aikaisemmin pankin edessä oli vahva aseistettujen miesten vartio, mutta tällä kertaa ei. Sama oli tilanne muiden pankkien edustalla. Tämä saattaisi kertoa jotain positiivista yhteiskunnan tilasta.
Osa poikkesi kuparialueen elämää kuvanneeseen museoon ja sitten sen jälkeen joukko jakaantui kahtia. Toiset suuntasivat jalan hotellille, toiset luottivat paikalliseen joukkoliikenteeseen ja saivat kokea muistorikkaan autoajelun, josta on puhuttavaa vielä vanhuuden päivilläkin. Aina ei saa sitä mitä tilaa.
Autokuljetuksen järjestämisestäkin käytiin neuvotteluja moneen suuntaan. Lopulta ratkaisu oli tehtävä. Auto ainakin on tilattu, katsotaan huomenna mitä sinne mahtuu.
Anna-Emiliaa kiinnosti oman puheen kasaaminen. Hän oli Suomessa pohtinut valmiiksi ydinsanoja, joiden ympärille puhetta voisi kasata. Hänen kanssaan yhteistyö oli äärettömän helppoa ja saimme lukemattomia bembankieltä taitavia ihmisiä tulemaan avuksemme.Puheen rakenne noudattaa paljolti Donald Trumpin käyttämää viestintätapaa.
Hanna valmisteli omalla tahollaan puhettaan, jossa hän kertoo Henrika seurasta ja Selma&Tauno Fundin perusajatuksesta.
Rouva Mattila toi pöytäpuheissa esille useamman kerran Vesilahden erinomaisuuden ja tuota asiaa tukevat monet viranomaistenkin tutkimustiedot. Oli siinä Etelä-Suomen taajamakuntien asukkailla sulattelemista.
Anna-Emiliaa tuntui lämmittävän kovasti henkilökunnan parista tulleet kannustavat viestit. Harva meistä on 14-vuotiaana päässyt pitämään puhetta toisella mantereella monen sadan ihmisen eteen. Paineita ei enää ole!
20.10., perjantai
Tänä aamuna saa sitten herätä oikein aikaisin, jotta kaikessa rauhassa ehtii tarkistaa ja koota kaiken kyläjuhlaan mukaan tarvittavan aineiston. Mitään unohdutettua ei kyllä sieltä matkojen takaa pääse enää hakemaan.
Tansanian suuntaan olen laittanut useita viestejä, mutta sieltä ei ole kuulunut yhtään mitään.
Racheliltakin alkaa tulla viestejä klo 6.03 alkaen, mikä kertonee siitä, että sielläkin on hieman levottomuutta ilmassa.
Edessä oli todella pitkä päivä ja mahdollisuus monenlaisiin yllätyksiin on täällä aina olemassa. Luottavaisin mielin menin kuitenkin jo varhain aamiaiselle. Tämäntasoista palvelua emme sitten tulevina päivinä tule enää kokemaan ja kyllä se aamiaiskattauskin on melkoisen monipuolinen.
Meitä kylään kuljettava auto saapui ajoissa paikalle ja tavaroiden pakkaaminen sujui mutkattomasti. Melkoinen tavaaerä sitä kertyi tälläkin kertaa kylään vietäväksi.
Isengessä oli perjantaina 20.lokakuuta syytä suureen juhlaan. Yhteistyön alkamisesta Vesilahden yläasteen ja Isengen kylän välillä oli kulunut kymmenen vuotta. Tai kyllähän se yhteistyö alkoi jo vuonna 2005, mutta 2007 saavuimme ensimmäistä kertaa oppilasjoukon kanssa Samniaan. Tänä vuonna juhlaan saapui kolmatta sataa kyläläistä ja kuusitoista henkilöä eri puolelta Suomea ja Tanskasta. Tosin tässä vaiheessa emme todella vielä tienneet Tansanian kautta matkanneiden kohtalosta, sillä heistä ei ollut kuulunut yhtään mitään.
Juhlaan saapuneista vieraista suurimmalle Afrikka oli täysin uusi kokemus. Yksi seurueestamme oli aikanaan asunut kaksi vuotta Durbanissa Etelä-Afrikassa,mutta kovin paljon sieltä ei löytynyt yhtymäkohtia elämään Sambiassa. Henrika seura oli vuosien ajan ollut mukana rahoittamassa erään nuoren kyläläisen sairaanhoitajaopintoja ja nyt heistä moni halusi lähteä paikan päälle katsomaan, mistä tässä kehitysyhteistyössä on kyse. Jo viime keväänä Rachel teki Henrikkojen kanssa tuttavuutta Suomen vierailullaan ja silloin pääsi kutsuvieraana tutustumaan Tivoli Sariolaankin Turussa. Vesilahden yläastetta juhlassa edusti Anna-Emilia Sorvoja, joka oli juhlan pääpuhuja.
Sää suosi juhlaa erinomaisesti. Lämpöä oli varjossa +35C astetta, mutta lempeä tuuli teki säästä siedettävän.
Jo juhlapaikalle saapuminen kertoi paljon kylän yhteishengestä. Pikkubussista helteeseen astunut vierasjoukko oli välittömästi kyläläisten piirittämä ja halauksia vaihdettiin puolin ja toisin. Koulun ovella oli lähetystö, joka kukitti minut kauniilla kukkakimpuilla ja lisäksi nämä hyvin pienet lapset oli opetettu lausumaan tervehdykset kauniilla englanninkielellä.
Juhlapaikalla havaitsimme, että Tansanian rautateiden palveluihin luottaneet matkailijat olivat myös saapuneet ajoissa paikalle ja pääsivät mukaan juhlahumuun. Kaikessa kiiressä matkakokemuksista ei juuri muuten ehditty vaihtaa kuulumisia.
Juhlaa varten oli laadittu monipuolinen ohjelma. Kylän vanhin Jomo Simbaya kertoi yhteistyön aikaisemmista vuosista: kylään on rakennettu koulu, kaivo, sosiaalitilat lapsille, talot kahdelle opettajaperheelle, ompelukonekurssit kylän naisille, kanaprojekti, Moro parturi-kampaamo, Pellina ostoskeskus, sähköverkko vain osa asioista mainitaksemme.
Kyläläisten laulu-, tanssi-, runoesityksissä tuli esille nöyrä kiitos ja arvostus kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat vuosien myötä olleet rakentamassa keskelle ei mitään tätä nykyaikaan kurkottavaa yhteisöä. Toivottavasti saamme apua, jotta joulumyyjäisiin mennessä meillä on kaikille kiinnostuneille esitettävänä video, josta tunnelma sitten paljon paremmin tulisi esille. Vieraisiin teki erityisen suuren vaikutuksen pieni seitsemänvuotias poika, joka tomeran esityksensä päätteeksi totesi, että hän haluaa aikanaan valmistua lääkäriksi auttamaan toisia ihmisiä parempaan elämään.
Anna-Emilia Sorvoja oli valmistellut oman puheensa bembankielellä. Tästä valinnastaan hän sai yleisöltä raikuvat aplodit. Kyläläisille kerrottiin monista uusista avauksista tulevaisuuden suhteen: osana Gofore-yhtiön lahjoitusta kylään toimitettiin kolme uutta tietokonetta, Vesilahti Community School´in oppilaille ilmoitettuun mahdollisuudesta hakea tulevaisuudess tukea jatko-opintojen koulumaksuihin, kylän koulun kirjastoon lahjoitettiin Anna-Emilia Sorvojan tekemä käännöstyö kirjasta Tivolimäen Kalle.
Suomesta tuotiin kylään lisäksi 312 kilon lahjoituserä: 4 ompelukonetta, kenkiä, lastenvaatteita, kyniä, koulutarvikkeita, lastenvaatteita, 21 jalkapalloa.
Juhlan jälkeen vierasjoukko pääsi tapaamaan myös Vesilahden yläasteen oppilaiden koululle hankkimaa lehmää. Hieho todettiin hyväkuntoiseksi, etikä maidontuotannon alkuun ole enää pitkä aika. Kouluruokailun yhteydessä lapsille tullaan jakamaan päivittäin maitoa 18-20 litraa.Juhlavassa seremoniassa lehmälle haluttiin antaa myös nimi. Jatkossa lehmä tunnetaan nimellä Emilia.
Paluumatkalle lähdettäessä seisahdimme Pellinan ja Jomon tontilla sijaitsevalle Pentakosta-kirkolle. Ihmettelimme, mitä kaivauksia kirkon ympärillä tehdään ja kuulimme, että kirkkoa on tarkoitus laajentaa. Väkeä käy kirkon tilaisuuksissa niin, että seinät eivät nykyisellään vastaa tarpeisiin: kaikki eivät mahdu sisään. Onkohan se samanlainen tilanne meidän suomalaisissa seurakunnissammekin. Kirkosta löytyi tällä matkalla sinne toimittamani Vesilahden seurakunnan englanninkielinen tervehdys, joka varmaan suuresti kiinnostaa myös paikallisia ihmisiä.
Jomo aloitti pienen hartaushetken, jonka vetämiseen osallistuivat spontaanisti sitten kaikki paikalle sattumalta tulleet paikalliset. Ja sitä ilon ja kiitoksen määrää, jota he ilmoihin viestittivät ei pysty millään kiloilla ja unsseilla mittamaan.
Loppuhyvästelyissään Pellina lähetti erityisesti terveisiä Robille ja kyseli hänen kuulumisistaan. Ihmettelin ensin, että kenestä Robista hän nyt puhuu. Kyseessä oli eräs koulumme entinen oppilas. Aika mielenkiintoista, miten hänen ja Robin välille on syntynyt sellainen lämmin yhteys, että poika tuntui olleen usein Pellinan ajatuksissa. Täytyy koittaa välittää asiasta viestiä.
Kotimatka olikin sitten hieman yllätys. Tulomatkalla havaitsimme, että päätie oli viimeisten kymmenen kilometrin matkalta erinomaisen huonossa kunnossa. Liikennettä käytti ainakin ennen alueen mittava raskas liikenne. Tällä kertaa liikennettä oli vähän. Paluumatkalle kuljettaja lähti kuitenkin eri suuntaan. Oletimme sen tarkoittavan vähemmän veivaavaa matkaa, mutta oletuksemme oli väärä. Reitti oli tunnin mittainen erikoistehostettu hierontalaitos, jossa monet vanhat vaivat muistuttivat jälleen itsestään. Kotiin kuitenkin pääsimme ja hotellille saavuimme klo 18.20.
Istumme hotellilla hetken aikaa Tansaniasta matkanneen seurueen kanssa: vanhojen matkojen muistot kulkevat jutuissa mukana ja Tuula laulattaa muuutaman innostavan laulun.
Anna-Emilian kanssa meillä jatkuu vielä työ illallisen jälkeen sillä koitamme saada matkaan aineistoa paikallislehteen jutun julkaisemista varten. Jälleen saan sivusta seurta, miten nokkelia, oivaltavia ja ymmärtäväisiä nuoria meillä onkaan kanssamme koulussa. Anna-Emilia selvisi työstä hienosti ja kello 22.30 voimme mekin siirtyä lepovuoroon.
21.10. lauantai
Upea kokemus takana. Täällä on opittu kirjoittamaan nimi Vesilahti ihan yhtä hyvin kuin St Georgenissa. Siellä se on edelleenkin erään veteraanitoimittajan teksteissä muodossa Vesilathi. Täällä oli juhlapaitaan erehdyksessä kirjoitettu muoto "Finish" ' no pieniä asioita meidän suurten tavoitteidemme joukossa.
Itseltäni puhelimesta loppui eilen akku kesken ohjelman, eikä ihan joka tilanteessa ollut korrektia pyöriä kameran kanssa. Onneksi mukana oli monia aktiivisesti tätäkin tilaisuutta tallentaneita. Loppuvaiheessa esitetty laulu alkoi vasta nyt näin jälkikäteen tuntua - eikä nytkään oikein meinaa löytää sanoja. Sen tunsin jo paikan päällä että se kaikki mitä sanottiin tuli sydämestä. Samalla alan kai vähitellen ymmärtää, miksi moni matkalaista niin vuolaasti kyynelehti keskellä tätä kaikkea tunteiden tulitusta.
Kylällä käyntimme kiinnosti selvästi myös näitä kaupunkilaisia. Vuonna 2012 kylästä lahjaksi saamani paita näyttää saavan osakseen suurta arvostusta. Vaikka kaupunkiseutujen ydinalueet näyttävät kehittyvän kiihtyvää tahtia, ihmiset tietävät, että se kurjuus ja köyhyys ei ole ihmisten keskuudesta minnekään kadonnut.
Vierailimme eilen kylämatkamme alussa myös Dag Hammarskiöldin muistoa kunnioittavassa museossa. Erinomaisen koulutetun oppaan esittelykierros vei matkalaisten ajatukset 1960-luvun karmivaan maailmanpolitiikkaan. Museon ympäristö on kokemassa täydellisen muodonmuutoksen. Museolle johti aivan uusi, huippukunnossa oleva tie. Tien varrella oli kiinalaisten yritysten työmaita, joilla kiinalaisten työnjohtajien alaisuudessa kovassa helteessä työskenteli paikallisia ihmisiä. Ihan viereen ollaan lähivuosina rakentamassa uusi Ndolan kansainvälinen lentokenttä. Jokainen Ndolassa käynyt ymmärtää tämän asian varsin hyvin: 500 000 asukkaan teollisuuskaupunki ansaitsee vanhaa varastorakennusta toimivamman tilan matkailun hoitamiseksi. Kaiken lisäksi uusi kenttä tulee 20 kilometriä lähemmäksi yhteistyökyläämme.
Ndolan hotellimme palvelusta oli vaikea loytaa mitään parannettevaa. Palvelukonsepti oli viimeistä piirtoa myoten erinomaisesti suunniteltu.
Respan vinkin perusteleella menin lauantaiaamuna omin päin Broadwayn bussiasemalle hankkimaan lippuja etukäteen. Asia ei meinannut lippukopilla millään edetä ja jouduin loppujen lopuksi kirjoittamaan liput itse. Erinomaisen nimimuistini ansiosta jouduin tavailemaan useampia nimiä ja ihmiset saivat muistoksi monta mieleenpainuvaa matkalippua: Las Vegas, kirurgi, Turku jne.
Hotelli huolehti meidät omalla kyydillä ilman lisäkustannuksia bussiasemalle. Sitten alkoi matkan seuraava uusi opetusjakso: Hakuna Matata. Hiljaa edeten voimme todeta, että klo 12.30 saapuvaksi odotettua bussia ei saapunut. Onneksi matkalaisilla riitti juttua Poriin muuttaneista sukulaisista ja muista kummallisuuksista. Itseäni alkoi kuuma ilmanala jo hieman huipata, mutta onneksi lähikuppilasta sai maittavia pieniä suolapaloja tasapainoa tukemaan. Koitimme tarkistaa bussin saapumisaikoja ja vastaukset kysymyksiimme olivat mielenkiintoisia: viisi minuutta, kymmenen minuuttia, viisitoista minuuttia, viisi minuuttia. Tulihan se bussi sieltä ja pääsimme lukuisine laukkuinemme kyytiin.Bussin perässä oli valtavan suuri perävaunu, mikä lienee osasyy tämänkertaiseen myöhästymiseen.
Valtasimme bussin peräosan. Auto ei tullut täyteen ja saimme olla rauhassa. Vauhti oli ajoittain hurja: bussi painatti yli 100 km/h, mutta muutamat tietyöt hidastivat tahtia ja kaupungin valot alkoivat näkyä vasta klo 18.30 jälkeen, jolloin oli jo täysin pimeää.
Kaupungin perustivat eurooppalaiset uudisasukkaat vuonna 1905, kun seudulle vedettiin rautatie. Hyvien liikenneyhteyksiensä ja keskeisen sijaintinsa takia siitä tuli Britannian "pohjois-Rhodesiaksi" kutsuman siirtomaan pääkaupunki vuonna 1935.
Vuonna 1964 siitä tuli vasta itsenäistyneen Sambian pääkaupunki. Itsenäistymisen jälkeen on kaupungin väkiluku kasvanut nopeasti. Vuotta ennen itsenäistymistä, 1963, kaupungin väkiluku oli 123 146 henkilöä ja vuonna 1969 265 425 henkilöä. Itsenäistymisen jälkeen aloitettiin asuntojen rakentamisohjelma, jonka puitteissa rakennettiin ajanmukaisia asuntoja hallinnon ja kupariteollisuuden työntekijöille. Nyt täällä on porukkaa reilusti yli kaksi miljoonaa.
Tätä kirjoittaessa on mukava todeta, että tämän päivän vaikuttavin, shokeeraavin, erikoisin tilanne oli saapuminen Lusakan bussiasemalle. Auton soljuessa linja-autoaseman kujaa pitkin hiljakseen eteenpäin sen valtasivat kaikilta puolilta matkaa tarjoavat yksityisautonkuljettajat. Tästä tilanteesta emme ole koskaan saaneet videokuvaa: se olisi todella vaikuttavaa katsottavaa. Kymmenet autoilijat ovat hyökkäämässä bussista poistuvien matkalaisten kimppuun saadakseen heidät kyytiinsä. Matkalaiset tarrautuneina matkalaukkuihinsa, joita he pimeydestä olivat onnistuneet tavoittamaan. Huutoa, parkumista ja levottomuutta, kunnes Tapanin karjaisu rauhoittaa muutaman ärhäkimmän kimppuun hyökkääjän ja saamme jaettua väen neljään taksiin.
Ensimmäistä kertaa paikalle saapuva turisti pimenevässä illassa saattaisi kokea itsensä hieman orvoksi, mutta onneksi me onnistuimme antamaan toisillemme yhteisöllistä tukea à la Vesilahti.
Loppujen lopuksi tapasimme kaikki toisemme Lusaka Backpackersissä ja valmistauduimme huoneiden jakoon. Majoitusvarauksen tekemisestä oli aika pitkä aika, mutta matkan varrella tuli tarpeita tehdä muutoksia. Varausjärjestelmä edellytti muutosten tekemistä määräajassa, jotta vältymme peruutuskuluilta. Tässäkään asiassa kaikki ei mennyt niin kuin siellä ruotsinkielisellä paikkakunnalla. Kävin kurkistamassa kaikki varauksessa tarjolla olevat tilat ja totesin ilolla, että siellä on yksi majapaikka kolmelle henkilolle, ja sitten eritasoisia tupia kahden henkilon elämäntilanteesta nauttiville.
Jostain syystä oli käynyt niin, että minulle ei ole sijaa majatalossa. Olin asiasta vaiti ja päätin lähteä selvittämään tilannetta kaupungille. Asia järjestyi ja matkalaiset pääsivät raukeina yopuulle tietämättä mitään tästä episodista. Elämässä asioita tapahtuu ja ylipäätään kaiken on yleensä tarkoitus jollain tavalla lutviutua.
Siitä olen iloinen, että sain varmistettua huomiseksi myos tasokkaan ohjelman koskien tutustumistamme aika vähän Suomessa tunnettuun alueeseen, Kongon tilanteeseen. Siitä sitten kuulette huomenna samoin kuin jumalanpalveluksesta, johon aiomme matkata.
Näytti kylästäkin tulevan viestiä. "Pellina said that she can't forget about him because he was kind and humble she enjoyed his company and she still need to see him again when he come in Africa we are ready to keep him at our farm or house." Kyselin siis, mistä ihmeestä he muistivat yhden yksittäisen kylässä käyneen oppilaan. Siinä sitä on vastausta ja toivottavasti lapsen huoltajakin näkee tuon viestin. Viran puolesta kun ei voi kovin laajasti tässä analysoida vastausta, mutta todella paljon sanottavaa olisi. Mielenkiintoinen maailma!
22.10., sunnuntai
Tänäänhän pitäisi olla lepopäivä. Siksi nousin ylös vasta klo 7 ja valmistauduin aamiaiselle. Aamiaishuoneessa oli hiljaista ja suoriuduin pikaisesti siirtyäkseni jalan Lusaka Backpackersiin.
Sovimme, että menisimme aamulla klo 10 jumalanpalvelukseen ja pitkästä luettelosta kirkkoja päädyimme Lusakan Babtistiseurakunnan jumalanpalvelukseen.
Niitä näitä vastaanottovirkailijan kanssa jutellessa paljastui, että hänen kauttaan voimme saada kuljetusta tarvitsemiimme paikkoihin ja ensimmäinen sellainen olisi tämä kirkkoreissu. Ei tässä helteessä pysty muutaman kilometrin matkaa taivaltamaan.
Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja meidät ohjattiin ystävällisesti suuren kirkon suureen saliin. Paikalle mahtui kaiken kaikkiaan varmaan noin 700 henkilöä. Ennen palvelusta kaikkialla rakennuksella olevan menossa valmistevaa toimintaa: opetustoimintaa lapsille, raamatuntulkintaa aikuisille jne.
Kirkon parkkipaikka kertoi siitä toisenlaisesta todellisuudesta, jossa nämä kirkkoon saapuvant pakalliset ihmiset elivät verratuuna niihin meidän Isengen kyläläisiimme. Autot olivat uusia tai uudehkoja ja isokokoisia. Kirkkoon toki pukeuduttiin varmaan parhaimpiin vaatteisiin, mutta kyllä sekin jotain kertoi ihmisten taloudellisesta tilanteesta.
Tilaisuuden alkaessa iso sali oli täyttynyt lähes ääriään myöten. Palveluksen alussa oli monenlaista tiedotusta ja kaiken seasssa tuli sitten ilmoitus paikalle saapuneiden vieraiden esittelemisestä. Joukkomme oli hajaantunut kolmeen eri paikkaan salissa, mikä saattoi luoda vaikututelman ulkolaisten vielö suuremmastakin invaasiosta palvelukseen. Osasimme toivottavasti oikeassa paikassa nousta ylös.
Toivoa sopii, että Suomessa alkavan rippikoulukauden osalta on ymmärrystä oppilas Sorvojan osalta, että tämäkin operaatio voidaan lukea hyväksi rippikouluopinnoissa. Ymmärsimme, että palvelus kestäisi klo 10-11.30, mutta innostus oli niin suurta, että aikarajat rapisivat.
Ihan sellaista ilotululitusta, jota saimme kokea Pellinan kotikylän pentakostakirkossa, emme täällä aistineet. Pellinan ja kumppaneiden lyhyen hartaushetken viesti oli kaiken sen hyvän korostaminen, jota heidän valitsemansa tie on tuonut ihmisten osaksi. Kiitollisuus ja rakkaus elämään turvaten ja luottaen siihen, että Jumala pitää huolen lapsistaan. Täällä babtistikirkossa korostui hyvin voimakkaasti synnin rooli. Toivottavasti tämän näkökulman korostuminen ei johtunut yksistään meidän läsnäolostamme.
Kuitenkin laulujen osalta tuntui kuin olisi aina herännyt eloon: kirkkosali oli kuin yksi iso kuoro ja itsekin voin voimallisesti äänivaroja säästämättä osallistua laulantaan ja samoin näytti tekevän Tiina. Tilaisuuden alusssa tunnistimme soitetun meillekin tutun kappaleen Maa on niin kaunis.
Palveluksessa saarnasi pastori Ronald Kalifungwa.
Tilaisuuden päätteeksi meidän toivottiin osallistuvan lyhyeen yhteiseen hetken seurakunnan edustajien kanssa. Sanoivat, että paikalla käy varsin harvoin ulkomaalaisia ja suomalaisten edellisestä vierailusta oli hyvin pitkä aika. Aikataulut paukkuivat kuitenkin niin runsaasti yli, että meidän oli todettava, että kaikesta mielenkiinnosta huolimatta, meidön on pakko jatkaa matkaa.
Muutaman sanan kanssamme vaihtoi myös amerikkalaisen babtistyhteisön edustaja, joka oli paikalla avustamassa seurakunnan väkeä oman yliopiston suunnittelussa.
Sunnuntaipäivän ohjelmamme jatkui seuraavaksi patikkaretkellä Levy-ostoskeskukseen. Siellä nautimme pienen lounaan: englantilaistyyppinen fish&chips -annos kustansi neljä euroa ja oli todella maukas.
Saimme tällä kierroksella kokea myös infrastrtuktuurin haavoittuvuuden: kesken kierroksen suuren kauppakeskuksen toiminta häiriintyi sähkökatkon takia. Paikkaa ei sentään kokonaan suljettu ja varavoimalla liikkeiden toiminta käynnistyi nopeammin kuin muiden lähiympäristön palvelujen.
Uffen johtama seurue oli törmännyt kierroksen aikaan vanhaan tuttavaan: Jomon poika oli asioilla ostoskeskuksessa. Hänet oli helppo tunnistaa: hänellä oli päässään se jouluinen hattu, jonka laitoin hänen päähänsä siellä juhlassa, kun hän antoi minulle 10-vuotisjuhlahatun.
Kuukausien sateettomuuden jälkeen tuntuu, että täällä on ilmassa pölyä paljon enemmän kuin kotikulmilla. Nytkin puhdistaessani nenääni sain havaita, että verta ryöpsähti runsaasti vasemmasta sieraimesta ja kävinkin vaihtamassa paidan ja pikaisesti peseytymässä omalla majapaikallani ennen kuin jatkoimme majapaikan autolla takaisin matkaa Lusaka Backpackersiin.
Olimme illaksi sopineet ruokailun intialaiseen ravintolaan. Majapaikassa oli tällä kertaa iahn sattumalta tuttavuuteni vuosien takaa: Shakir. Hän on kansallisuudeltaan intialaiden yrittäjä, joka tuo Namibian kautta ruokaöljyä rekoilla Sambiaan. Busineksellä menee nykyää varsin hyvin, minkä voi havaita mm. hänen käytössääm olevasta autosta. Nytkin hän oli antamassa minulle autonsa avaimia, jotta olisin voinut käydä hoitamassa asioitani kahden toimipisteen välillä. En nyt kuitenkaan aikonut lähteä tuonne vasemmanpuoleiseen liikenteen soheltamaan. Shakir ajoi kuitenkin minut autollaan Mahak-ravintolaan Kafue Rodille ja muu ryhmä seurasi pikkubussilla perässä.
Paikka oli itselleni ennestään tuttu. Aloimme rauhassa tutustua ruokalistaan ja loppujen lopuksi onnistuimme tilaamaan mielenkiintoisen kuuloisia annoksia, muutakin kuin chicken tikkaa tai masalaa.
12 henkilön annokset juomineen kustansivat 1232 kwachaa ja tippeineen 1400 kwachaa eli noin 12 euroa henkilöltä. Sen lisäksi, että ruokaa kiiteltiin erinomaisen hyväksi, se oli myös hyvin edullista. Paikan kokki oli ihan aito intialainen, ei tuota makumaailmaa uskoisi muunmaalaisten ihan aikaansaavankaan.
Onnistunut päivä jälleen takana ja kotipuolessakin kuulosti menevän hyvin varsinkin kun Tiina ja Hanna vielä puhelimen välityksellä lauloivat äidin kanssa Kiitos sulle jumalani.
Tällä matkalla on kuullut taustatietoja pikapuoliin julkaistavasta Lauri Nurmen kirjasta, joka varmaan tietyllä tavalla tulee taas poliittista kenttää Suomessa kohahduttamaan. Kirjoittaja näyttää verisitein liittyvän myös tähän matkaseurueeseen.
23.10. maanantai
Täksi päiväksi olemme valmistelleet käynnin Suomen suurlähetystöön ja sitten illaksi konsertin Lusaka Backpackersiin ja sinne olemme kutsuneet suurlähetystönin väkeä paikalle. Eilen saimme vahvistettua majapaikan vastaavien kanssa, että järjestelyt sopivat myös heidän kuviohinsa.
Suurlähetystö on kulkenut rinnalla tässä yhteistyössä vaihtelevalla monipuolisuudella vuosien varrella. Erityisesti suurlähettiläs Anttilan vuosina lähetystön henkilökuntaa osallistui myös toimintaan paikan päällä kuten vuoden 2012 Vesilahti Community Schoolin käynnistämisessä.
Meidän oli tarkoitus napata matkalta kyytiin Lusaka University Teaching Hospitalin luota Celvin, mutta hän ei ollut ehtinyt ajoissa paikalle ja jouduimme jatkamaan matkaa kohti suurlähetystöä. Meille oli varattu aika klo 11 ja virkamiesten aikahan on tunnetusti kortilla. Kuljettajalle oli matkan alussa kerrottu ohjeeksi Haileselassie Road, mutta jostain syystä olimmekin hetken kuluttua ihan toisaalla rakennuksen portilla, jossa oli Suomen suurlähetystön kyltti. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt tällaisella paikalla, eikä Elizabeth ollut viestinyt mitään suurlähetystön muuttamisesta.
Hätääntyneenä kävin tiedustelemassa asiaa ovivartijalta ja hän totesi, että olemme saapuneet suurlähettilään residenssille. Jaha. Sitten ei auttanut muu kuin ottaa kiltisti suuntaa siihen alussa kerrottuun osoitteeseen ja sieltähän se paikka löytyi.
Nimet listaan ja pienellä viiveellä olimme sisällä lähetystössä. Elizabethin lisäksi meitä oli vastassa Matti Tervo , Councellor of Economic Growth and Private Sector Development.
Siirryimme kokoustilaan ja esittelyjen jälkeen päivitimme tilanteen. Sitten Anttilan kauden lähetystössä ei voinut olla tarkkaa käsitystä, mitä olemme puuhanneet Isengen kylän kanssa. Tästä voimme kootusti todeta seuraavaa:
- vuonna 2005 oppilaskunta antoi 1500 euron summan taksvärkkirahoja Meeri Salokankaalle asianmukaisen avustuskohteen löytämiseksi Afrikasta
- Isengen kylään alettiin rakentaa ensimmäistä yhteistyökohdetta
Meeri Salokangas Health Postia, hanketta veti kansainvälinen avustusjärjestö. Sen toimintaan emme kuitenkaan olleet tyytyväisiä, vaan aloimme hoitaa asioita itse
- sadon katovuonna toimitimme kylään vuonna 2008 kuorma-autolastillisen
maissia. Tarvikkeiden perille menosta huolehti Celvin Nachuma. Toivituksen arvo oli 800 euroa.
- 2008-2009 kylään toimitettiin lääkkeitä noin 1100 e arvosta. Toiminta jouduttiin lopettamaan, kun paljastui, että lääkkeiden jakaminen ei tapahtunut asianmukaisesti.
- kylään rakennettiin porakaivo yhteistyössä Lempäälän lukion oppilaskunnan kanssa, arvo 4100 euroa
- 2009 aloitimme koulun rakentamisen valmistelun kylään, koulu vihittiin käyttöön 27.2.2012. Hankkeen kokonaiskustannus oli 5400 euroa.
Samalla valmistui koulun läheisyyteen wc-tilat (1200 e) ja kaksi taloa koulun opettajille. (2100 e)
- 2012 saimme lahjoituksena kontin (arvo 4500 e) ja kontin kuljettamisen meritse perille Isengen kylään (arvo 8000 e) - kontti oli täynnä sairaaloihin tarkoitettua lahjoitustavaraa (arvo uutena yli 100 000 euroa, tavarat olivat suomalaisista sairaaloista poistettuja kunnostettuja tuotteita) Kontista on tehty kauppakeskus ja sen yhteyteen rakennettu tilat parturi-kampaamolle (600 e). Samoissa tiloissa ompelutoimintaa. (koulutus 400 e, varusteet 400 e)
- kanaprojekti 400 e
- 2013 valmistui koululle vedetty sähköverkko (arvo 4100 e)
- kylästä kotoisin olevan terveydenhoitajaoppilaan koulutus on päättymässä alkuvuodesta 2018 (arvo 4100 e) Henrika seura.
- parhaillaan käynnistellään digitoimintaa (sijoitettu nyt 1400 e)
- vuosien varrella Sambiasta on tullut kotimaastaan ja hankkeistamme jakamaan tietoa
James Musonda
Celvin Nachuma
Jomo Simbaya
Pellina Simbaya
Rachel Simbaya
- Vesilahden ylásteelta kylässä on käynyt 16 oppilasta eri matkojen yhteydessä, tutustumiskäynneillä kylässä on ollut yhteensä 42 vierailijaa
Keskustelu soljui vilkkaana. Lupasimme Elizabethille tulavamme sunnuntaina myös Revelation of God Pentecostal Churchin palvelukseen palattuamme etelästä. Aika pian paljastui, että saavummekin vasta sunnuntaina iltapäivällä ja palvelus jää väliin.
Tällä hetkellä Suomen lähestystössä työskenteli diplomaatin statuksella ainoastaan neljä henkilöä, vaikka lähetystä vastaa melko laajasta alueesta: Sambia, Malawi ja Zimbabwe. Suomeen pyrkivän paikallisen pitää hakea viisuminsakin Lusakan Ruotsin lähetystön kautta.
Mielenkiintoinen vierailu. Olimme Suomen lähetystössä ja asiointikielemme oli englanti. Anna-Emilia teki osaltaan hyviä täsmentäviä kysymyksiä.
Lähetystön väki kertoi suunnitelmistaan Suomi 100 - teeman osalta valmistella juhlia paikan päällä. Tätä varten meillä oli sopivasti jättää Vesilahden lahjoina Laukon upeita keittokirjoja, joista löytyisi monta sopivaa reseptiä tähänkin juhlaan.
Lähetystöstä jatkoimme lounaalle Levy ostoskeskukseen ja sieltä sitten kukin omia reittejämme valmistautumaan illan konserttiin Lusaka Backpackersissä.
Sambian Vocal Collection - kuorosta saapui paikalle kuusi laulajaa, jotka tapahtuman organisoinut Tiina vastaanotti juhlavasti konserttipaikan edustalla. Esityspaikka hiljensi esityksen ajaksi jopa uima-altaan vedenkierrätyksen, jotta eri äänialat soisivat mahdollisimman puhtaasti esityksessä. Iloksemme voimme todeta, että esitystä saapuivat seuraamaan myös yhteistyöhenkilömme vuosien varrelta James Musonda, Celvin Nachuma puolisoineen, Adam ja Rachel Simbaya ja henkilö, jota epäiltiin Rachelin miesehdokkaaksi.
"Kaksipa poikaa Kurikasta" ja muutamat muut suomalaiset kappaleet herättivät hilpeyttä, mutta kuoron vahvuudet olivat ihan jossain muualla kuin noissa ralleissa. Ympäristö ei ollut paras mahdollinen akustikkansa puolesta ja melkoisen vaikea meidän oli saada tilanteesta kunnon tallenteita, sillä paikka oli melkoisen hämärä.
Konserttituokio oli kuitenkin upea lisä tähän vesilahtelais-sambialaiseen cocktailiin, joka tuntuu jatkuvasti saavan uusia värejä.
Välillä olin ehtinyt käydä noutamassa seuraavan aamun bussiliput Livingstoneen. 140 kwachaa/ henkilö ei ole kovin paha hinta noin pitkästä matkasta. Lisäksi tuli maksettua Lusakan aikaiset ryhmän yhteiset pikkubussikuljetukset: yhteensä 90 kwachaa henkilöltä. Olematon summa ja kaiken lisäksi minkä turvallisuuden ja varmuuden tuo kuljettajan käytettävissä oleminen toi tähän yleiseen olemiseen. No, sitähän ei voi ymmärtää, jos ei ole aikaisemmin ollut tilanteessa jossa samaan ei ole ollut mahdollisuutta.
Illan päätteeksi aterioimme majapaikassa. Se tuliheille hieman yllätyksenä, sillä puutetta oli niin ruokatarvikkeista kuin työntekijöistäkin. Vähitellen kumpiakin saatiin paikalle ja ruuan tuoksu viesti siitä, että jotain tapahtuu. Muutaman kerran muutamalla meinasi usko mennä, koska jututkin alkoivat kohta olla pankista kokonaan käytetty. Tarjosimme illan Rachelin seurueelle ja onneksi heidän pöydässään tuntui ohjelmaa riittävän taukoamatta.
Yö menikin melkein nukkumatta,sillä suuri itsenäisyyspäivän iltavastaanotto kansalaisille oli jo itsenäisyyspäivän aattona ja meno ja pauke oli sellaista, että torkkuiluksi meni nukkuminen.
24.10., tiistai
YK:n päivä ja Sambian itsenäisyyspäivä ja koko maa on vapaalla.
Vesilahdesta saapui toinen matkanaikainen tervehdys. Piristävää! Ensimmäinen oli oppilaalta, joka kehotti myös lepäämään ja toinen henkilöltä, joka tietää, missä kuvioissa täällä liikutaan ja osasi siltä pohjalta sijoittaa sanansa tilanteeseen sopiviksi.
Nyt pitää laittaa matkan ajaksi taas päälle se vuonna 2012 kylässä lahjaksi saamani Father Isenge -paita, sillä se kuvastaa hyvin myös Sambian itsenäisyyttä. Onhan se ikäänkuin lippu päällä liikkuisi. Tiedän, että moni sitä Suomessa paheksuu, mutta antaa paheksua. Voivat edes sillä tavoin osallistua tähän kehitysyhteistyöhön. Juuri kun poikkesin aamiaisella, paita oli erinomainen signaali itsenäisyyttä korostavasta positiivisesta asenteesta.
Kokoonnumme bussiasemalla klo 8.40. Bussi lähtee klo 9 ja ajoaikaa pitäisi olla kuusi tuntia. Itse en enää mennyt kävellen tuonna yhteismajoituspaikkaan, sillä oman sähläykseni takia jäin siellä ilman huonetta. Peruutin ennen matkaa huoneita Bookingin kautta, jotta vältymme kulujen maksamiselta ja siinä samassa sitten tuli näköjään peruutettua omakin huone. Iän myötä kehittyvä näkö tuo koko ajan lisää uusia tilanteita.
Tällä kertaa bussi todella lähti matkaan kello 9, mutta se kuitenkin saapui kaksi tuntia myohässä määränpäähänsä Livingstoneen aivan eteläiseen Sambiaan. Matkalla oli osuuksia, joissa auto pääsi kulkemaan 20 km/h ja se lienee pääasiallinen syy viivästymiseen.
Tiesimme, että etelää kohti tullessa sää alkaa muuttua entistä kuumemmaksi. Kun sitten alkuillasta pääsimme syömään yhdessä voimme todeta lämpotilan olevan 32 astetta.
Anna-Emilia vinkkasi minulle ruokailussa, että viereisessä kukkapuskassa odotti mukava kissa. Se otti ilolla vastaan annoksestani ylijääneen osuuden ja tarjoilija totesi, että heidän ravintolansa kyllä huolehtii näistä pihakissoista.
Ruokailun lopussa eräs matkalainen oli hieman pahoinvoiva ja sen jälkeen koitimme kaikin mahdollisin keinoin selvittää, mistä on kyse. Onneksi matkaseurueessa oli useampi terveydenhuollon ammattilainen, joten perusnäkemys kokonaistilanteesta saatiin pikaisesti selväksi, mutta paikallisen sote-palvelun mahdollisuudesta auttaa tilanteen pahentuessa ei saatu kovin vahvaa näyttoa. Nukkumaan mennessä kaikki näyttää olevan kunnossa.
Majapaikkammekin tässä kaupunkiin tullessa ehti vaihtua, mutta sitä en halua sen tarkemmin tässä muistella. Vikahan on aina Tapanin, vaikka ei sitä täällä ole kukaan sanonut.
Hälytysjärjestelmäkin ilmoitti, että siellä kotona Suomessa olisi tullut klo 21.14 hälytys ja asiasta tiedustellessani kotoa kaikki vaikutti olevan kunnossa. Hämmentävää.
25.10., keskiviikko
Kun eilen illalla oli 32 astetta kahdeksan jälkeen, niin arvannet millaisissa lämpötiloissa liikutaan aamupäivällä. Tässä ei kerta kaikkiaan onnistu kirjoittamaan mitään. Toivon vain, ettö iltaa varten sovitut järjestelyt ovat kunnossa. Kiitos kaikille yhteistyostä.
Kotimaassa tiedän tänään vietettävän isän syntymän muistopäivää. Kynttilä syttyy pihalle. Tosin on häntä ehditty jo tässä aiemminkin muistella, sillä joulukuussa 2013 Jomo ja Pellina vierailivat useamman kerran kotonani ja muistavat hyvin, miten isä säesti korvakuulolta heidän esittämiään tuttuja virsiä. Se että Tauno ja Selma päättivät tukea kylän lasten opintietä, oli heille melkoinen yllätys ja liikutuksen aihe.
Keskiviikkoaamusta piti vahvistaa myös varaukset safarin osalta. Tämä Livingstone backpackers oli meille uusi tuttavuus safarien välittäjänä ja poikkesin Jollyboysissakin asiaa tarkistamassa. Jollyboyskin näytti muuttuneen kovasti sitten viime käynnin: baaritiskiin oli panostettu kovasti ja ruokapaikkojen yleisilmeeseen oli tehty suuria ehostuksia. Pihaistutuksia oli karsittu ja edusta oli avoimempi. Takaisin omaan majapaikkaan saapuessa huomasin sen seinällä kunniataulun, jossa kerrottiin, että Livingstone Backpackers oli valittu vuonna 2016 Sambian parhaaksi tämäntyyppiseksi majapaikaksi. Uskoin, että kyllä tässä nämä päivät pärjäillään! Toimipaikan vastaavana pyörinyt Sitali vaikutti todella tehtäväänsä paneutuneelta ja teki kaikkensa, että ihmiset kokisivat viihtyvänsä majapaikassa.
Tämä matkaseurue näytti todella sopeutuvan mitä erilaisempiin tilanteisiin: viidestä tähdestä voitiin loikata vaikka tähdettömään vaihtoehtoon ja hakea uskoa huomiseen siitä, että taivaalta löytyy upea kirjo kirkkaita tähtiä matkaamme valaisemaan.
Varasimme paikat safarille, mutta ryhmän toiveen mukaan vaihdoimme päivää perjantaiksi, jotta vältymme riehalta, joka silloin pidetään majapaikassa. Silloin juhlitaan halloweenia ja menon luvattiib olevan kovin railakasta. Sen yön me sitten vietämme puskissa villieläinten joukossa.
Aloitimme Livingstoneen tutustumisen kierroksella Livingstonen museossa kaupungin keskustassa. David Livingstonehan on meille kaikille tuttu Afrikan tutkija ja filantropi. 1800-luvun alussa Afrikan laajoista alueista tunnettiin lähinnä pohjoisesta niitä seutuja, jotka tunnettiin jo Rooman vallan aikana. Lisäksi buurit olivat kulkeneet aikaan Etelä-Afrikkaan ja heidän perässään muut maailmanvalloittajat ja britit laajensivat eteläosassa vaikutusvaltaansa. Valtaosa oli kuitenkin täysin meille länsimaalaisille tuntematonta. Matkoja Afrikkaan perusteltiin sivistyksen viemisellä niiden ihmisten pariin, joilla siitä ei vielä ollut mitään tietoa. Pakanauskontojen harjoittajia tuli tietysti ohjata niiden ainoiden oikeiden uskontojen pariin, joiden kautta avautuvat portit ikuiseen onneen. Turha tässä on alkaa menneiden aikojen ihmisiä morkata heidän arvokäsityksistään. Kautta historian kuitenkin valta ja sen tavoittelu on ohjannut valtioiden toimia ja 1800-luvun lopulla siitä pääsivät kärsimään lähes kaikki Afrikan maat. Liekö ainoastaan Etiopia ja Liberia jatkaneet elämäänsä jollain lailla itsenäisinä.
David toi mukanaan myös paljon hyvää: lääkärinä hän halusi auttaa sellaisten sairauksien hoidossa, joihin silloisella lääketieteellä oli osoittaa konstinsa. Auttamistyön rinnalla tuli sitten ne tahot, jotka löysivät Afrikan rikkaudet, joilla voi sitten pönkittää epäreilun kaupan kautta eurooppalaisia emävaltioita. Ei siitä ajasta kovin monella eurooppalaisella maalla ole kovin puhtaita jauhoja historiassaan. Onneksi me suomalaiset osana Venäjää olimme ulkona näistä kuvioista.
Museo on mielenkiintoinen ja todella ammattitaitoisesti ylläpidetty. 1900-luvun alun arkeologisten tutkimusten tuloksia on esitelty hyvin laajasti. Myös Livingstonen omasta elämästä sai museolla monipuolisen kuvan.
Lämpötila täällä Livingstonessa on vielä Ndolaa ja Lusakaa merkittävästi lämpimämpi. Ihmisillä mukana olevilla mittalaitteilla +37 C -asteen lukema tulee kovin helposti mitattua ja se arvo säilyy myöhäiseen iltaan asti.
Nesteen juomisen ja suolatasapainosta huolehtimisen tärkeyttä ei voi kylliksi korostaa ja sen opin mekin jälleen tällä reissulla saimme.
Varmistelin Wilma-viesteillä oppilaille heidän huomista lähtöään Jyväskylän yliopistoon kertomaan Vesilahden yläasteen globaalikasvatuksen projekteista ja oppilaiden osallistamisesta toimintoihin.
Iltapäivällä sain myös Lempäälästä viestiä, että paikallislehdessä olisi ollut juttua Anna-Emilian vetämästä 10-vuotisjuhlasta Isengen kylässä. Erinomaisesti osasi lehti juttunsa ajoittaa, sillä nyt nuorilla on mukaan otettavaksi jotain todella ajankohtaista kerrottavaa ja seurattavaa.
26.10., torstai
Aamulla on edes pienoinen raikkauden väre ilmassa, jos menee nauttimaan aamupalaa hieman ennen klo 8. Siitä alkaen sitten raikasta paikkaa saa hakea. Aamiaiset eivät backpackerseissä kuulu matkaan hintaan, vaikka eivät nuo erilaiset toast-annokset nyt paljon budjettia rasita. Eikä tässä ilmanalassa kyllä monta kertaa matkan kuvittele voivansa nauttia englantilaista aamiaista. Muutenkin matkan aikana Paulan ajattelua ja filosofiaa seuratessa alkoi vähitellen kääntyä itsekin kasvispitoisempaan suuntaan valinnoissaan. Järkeviä pohdintoja on sivusta mukava seurata.
Osa porukasta nousi jo viiden jälkeen ja lähtivät Viktorian putouksille Devil´s pool -nimiseen eksoottiseen paikkaan nauttimaan Sambesi-virrasta ennen kuin vesi putoaa 108 metrin matkan alas. Oli kuulemma vaikuttava paikka ja 100 $:n arvoinen käynti.
Osa meistä taas lähti klo 9 Livingstonen putouksille ihan vaan katsomaan, miltä tämä yksi maailman kuuluisimmista putouksista näyttää nyt, kun vettä on varsin vähän. Sisäänpääsy oli noussut 20 $:in, mutta pakkohan se on maksaa kun tänne asti on saavuttu.
Kello 10 maissa ilma oli jo todella helteinen, mutta muutamissa kohdissa kierroksen aikana löytyi erikoinen nurkkaus, jonne virtasi raikasta ilmaa. Zimbabwen puolella putousta näkyi nousevan vielä tässä vaiheessa mukavasti Mosi y tunaa - jyrisevää savua.
Apinatkin näyttivät tässä säässä olevan hieman velttoja, eikä turistien laukkuja kovisteltu. Poikkesimme rekka-autojen seassa käymään Cecil Rhodesin aikanaan rakennuttamalle maantie- ja rautatiesillalle, joka yhdistää tänä päivänä Sambian ja Zimbabwen. Otimme muutaman askeleen Zimbabwen puolelle ja siinä taas muutama sai itselleen uuden maapisteen.
Jyväskylästä kuului, että aluksi oli vaikeuksia löytää yliopiston kampukselta oikeaa paikkaa. Koitin luoda kuitenkin uskoa siihen, että kyllä se ratkaisu helpommalla sieltä Suomenmaasta löytyy kuin täältä Viktorian putousten kulmilta. Rohkaisin kysymään eri kielillä. Sanoivat, että henkilökuntaa ei tunnu olevan oikein missään rakennuksessa paikalla nimeksikään. Asia kuitenkin järjestyi aika pian ja tämä lyhyt vuoropuhelu saattoi olla vain osoitus pienestä, terveellisestä jännityksestä ennen suuren koitoksen alkua.
Paluumatkalla näimme vielä aikansa eläneen, pitkän, hitaasti matelevan junan lähestyvän siltaa mukanaan suuri joukko iloisesti ikkunoista lentosuukkoja heitelleitä lapsia. Päälläni ollut One Zambia -One Nation -paita saattoi innostaa lapsia tähän riemunpurkaukseen. Samanlainen myönteisen vastaanoton paita oli saanut jo aikaisemmin lukemattomissa muissa tilanteissa. Sain paidan vuonna 2013 Jomon ja Pellinan vieraillessa Vesilahden yläasteen kuuluisissa Suurissa Joulumyyjäisissä.
Putouksilta siirryimme Mukunin kylään tutustumaan paikalliseen käsiteolliseen tarjontaan. Matkan varrelta nappasimme kyytiin Etelä-Afrikassa opintoja suorittavan espanjalaisen, joka hänkin oli palaamassa Devil´s poolista. Koska kerran otimme hänet hyväntahtoisesti kyytiimme, hän sai tulla myös kanssamme kylään. Paikka oli kuten ennenkin, mutta jostain erikoisen ihmeellisestä syystä tänne oli rakennettu uusi tuliterä tie. Ihan vain tähän kylään asti. Viime matkasta ei ole monta vuotta. Jokin korruptioselite tähän täytyy olla. Kyläläisten puolesta voimme kuitenkin olla iloisia. Tapahtuisipa joskus näin myös Vesilahden Kirkonkylän ja Narvan väliselle tieosuudelle.
27.10., perjantai
Ei sitä tänäkään yönä pitkiä unia nukuttu, eikä toisaalta nautittu aamiaista majapaikassa, sillä safarille lähtö oli majapaikasta klo 7. Jo klo 8 meidän tuli olla Kazungulassa Sambian ja Botswanan rajalla. Ilahduimme tästä rajanylityksestä kahden leiman verran.Kummankin maan puolella paperit tutkittiin ja Botswanan puolella erityisen tarkasti. Botswanassa saimme lisäksi astella suu- ja sorkkatautia vastaan tehdyssä liemessä. Siitä ei ole kovin kauan aikaa, kun ao. tauti tuhosi suuren määrän karjaa. Huolen ymmärtää.
Suuri yllätys rajalla oli myös havaita, että maiden välinen silta on nousemassa nopeaa tahtia. Tekovauhti ei himmene lainkaan Tampereen rantatunnelin rinnalla. Onhana tuosta sillasta puhuttu jo aikoja sitten, mutta aina on todettu, että tarkoitusta varten käytetyt rahat ovat jo menneet parempiin käyttötarkoituksiin. Muutos tulee olemaan valtava, kun silta 9 kk kuluttua valmistuu ja kilometrien rekkajonot jäävät historiaan. Sillä on ihan yksittäisenä tekijänä varmaan merkitystä myös Sambian kansantalouden kannalta. Rannattoman maan ulkomaankaupasta kulkee paljon Etelä-Afrikan satamien kautta ja tämä on yksi merkittävä kulkureitti.
Siirryimme seuraavaksi nauttimaan botswanalaista muffinsia ja kahvia tai teetä. Aikaisemmin matka maksettiin pulina (Botswanan valuutta) tässä ruokapaikassa, mutta nyt 240$ safarimaksu oli maksettu jo majoituspaikassa Livingstonessa.
Tälle reissulle olin ihan tarkoituksella laittanut jälleen VESILAHTI FINLAND -paidan, enkä suotta. Tuttu opas vuosien takaa poikkesi tervehtimään todeten, että taitaa se Vesilahti yksittäisenä paikkakuntana edelleen pitää pintansa johtavana safarilaisten toimittajana täällä Chobessa. Kuviot safarilla ovat ihan niin kuin ennenkin: yrittäjä on sama ja reitti ja telttojen paikat ovat samat. Liiketoiminta on kuitenkin ollut nyt kovassa kasvussa, yhtenä kasvun aiheuttajan lienee ollut Amazing race -tv-sarja, joka yhdessä osuudessaan vietti aikaa myös tässä puistossa.
Klo 9 aloitimme kolmen tunnin jokisafarin. Lintupongareille riitti tutkittavaa ja toki muutakin mielenkiintoista näimme: virtahepoja, krokotiileja, elefantteja jne. Ihme, että kukaan ei kärventänyt itseään siinä helteessä.
Klo 12.30 palasimme äskeiseen ruokapaikkaan: nyt lounaalle. Hyvää oli. Klo 13.30 jatkoimme sitten varsinaiselle luonnonpuistosafarille. Aiemmista vuosista säädökset olivat muuttuneet siten, että pimeän ajoa ei puistoissa saa enää tehdä. Siinä on ehkä ajateltu jonkin verran myös eläimiä. Niinpä teimme klo 19.12 asti kestäneen kierroksen ja uskon, että kukaan ei sen jälkeen valittanut kierroksen lyhyyttä.
Klo 20 meille tarjottiin leirinuotioillallinen ruokajuomineen. Arvannet, että tuollaisen pyörityksen jälkeen kyllä ruoka maistui ja nyt alkuillasta oli havaittavissa, että pahin helle ehkä alkaa helpottaa.
Opas antoi tarkat ohjeet, miten leirioloissa tulisi toimia. Olimmehan oikeasti villin luonnon keskellä. Sen voimme havaita jo ruokailun loppupuolella, kun jotkut mäyrännäköiset eläimet kolistelivat keittiökärryn takana todennäköisesti hyvien ruuantuoksujen takia. Sovimme itse kukin toisille tarjottavasta avusta, jos yöllä tulee tarvetta poiketa telttojen takana oleviin wc-telttoihin.
Tuuli yltyi yön mittaan, roskia ropisi telttojen katoille ja tunnelma oli herkistyneen jännittynyt. Monenlaisia ääniä kuului, mutta osa niistä meni tuulen piikkiin.
Aamulla herätys oli klo 5.30 ja silloin oli myös aamiainen valmiina. Aamiaisen lomassa kuulimme, että tettojen takaa oli yöllä mennä löntystellyt leijona äännähdellen pyrkiesssään löytämään kumppaineitaan. Pidimme tätä aluksi pelkkänä taruna ja turistien viihdyttämisenä, mutta sitten kun lähdimme jatkamaan matkaa teltoilta, pysähdyimme noin 400 metrin päähän yhdeksän naarasleijonan luona. Siinä ne nyt köllöttelivät helteessä ajoittain häntäänsä heilauttaen tai päätään hieman kääntäen. Siis yhdeksän leijonaa! Joku tai jotkut näistä siis jolkottelivat öiseen aikaan telttojemme kulmilla. Tai kuka tietää, vaikka kaikki. Kylmänväristyksiä tunsi varmaan yksi jos toinen.
Matka jatkui reippaassa vauhdissa kohti rajaa ja jokea ja klo 8 ylitimme virran ja saavuimme takaisin Sambiaan.
28.10., lauantai
Illalla 27.10. saapui tekstiviesti Mosambikista: viestissä kerrottiin, että siellä pain maailmaa olivat alkaneet pasaatituulet puhaltaa ja satoi vettä. Osa ryhmästämme poistui jo Isengen juhlien jälkeen omille teilleen. Tuo viesti antoi hieman vihjettä muutoksesta, joka saattaa alkaa vaikuttaa meidänkin matkaamme. Meidänkin ryhmästämme safarin jälkeen neljä irtaantui omille teilleen muuttamalla joenvarsihotelliin nauttimaan useampien tähtien tuomasta viihtyisyydestä.
Samaan Livingstone Backpackersiin palanneille riitti tässä vaiheessa voimaannuttavaksi kokemukseksi mahdollisuus päästä suihkuun juoksevan veden alle.
Pesun jälkeen piipahdimme kaupungin omalla käsityölaisten kujalla katsomassa löytyisikö vielä jotain kotiinvietävää. Samalla reissulla kävin noutamassa lopulle porukalle bussiliput sunnuntaiaamun klo 5.30 bussiin Livingstonesta Lusakaan. Hinta oli edelleen 140 kwachaa/henkilö. Lipunmyyjä oletti, että nyt matka kestää huomattavasti vähemmän aikaa kuin tulomatkalla. Silloin istuimme bussissa 8 tuntia. Sunnuntaiaamuna varhain liikennettä pitäisi olla kuitenkin paljon vähemmän. Olimme tutkineet myös lentämisen mahdollisuutta Lusakaan, mutta yhdensuuntaisten lippujen hinnat olivat loppuvaiheessa kolmatta sataa euroa, joten olimme valmiita viettämään ajan bussissa: ne olivat kuitenkin hyvätasoisia ja niissä pystyi tarvittaessa jopa torkkuman.
Olimme sopineet yhteisen päätösaterian klo 16 Café Zambesiin. Sinne astellessamme jo tunsimme, että säätila alkaa tälläkin seudulla muuttua. Tuulenpuuskat voimistuivat ja helle hellitti, mutta meidän ei tarvinnut vielä paikallisten tavoin kaivaa esiin toppatakkeja. 12 asteen lämpötilan lasku oli meille vielä ihan suomalaisen kesän hellesäätä.
Tämä oli tärkeä hetki. Osalle matkalaisista eräänlainen unelma ja haaste on tullut toteutettua: Afrikka tutuksi ja Isengen kylän projektia vuosia tukenut Henrika-seura näki nyt käytännössä, mitä tämä pienimuotoinen, hallitusti etenevä kehitysyhteistyö käytännössä tarkoittaa.
Hieman tätä olemista on haitannut yhteyksien ajoittainen pätkiminen. Tämä on ihan kuin koululla; ajoittain vain ei ole verkkoa. Jo torstaina sain Jyväskylästä palautetta, että kaikki olisi mennyt tuolla kansainvälisellä luennolla aivan erinomaisesti. Tältä pohjalta olin pyytänyt, että oppilailta pyydettäisiin pientä kirjallista palautetta kokemuksesta, jotta siitä voitaisiin rakentaa myös pieni artikkeli. Ei ole ihan jokapäiväistä suomalaisissa kouluissa, että oppilaille tarjoutuu mahdollisuus mennä suuren kansainvälisen asiantuntijajoukon eteen kertomaan oman koulunsa arkipäivän käytänteistä. Anna-Emilian kanssa on ollut tarkoitus laittaa jotain aiheesta paikallislehteen, mutta vielä käytettävissä olevan aineiston pohjalta jutun sisältö jäisi liian kevyeksi. Lämpimät onnittelut kuitenkin mukana Jyväskylässä olleille Millalle, Michaelalle ja Tarmolle sekä tietysti ohjaajana toimineelle Sandrisille.
Tulipa hypättyä hieman sivuun ruokailusta, mutta kyllä tuo Jyväskylän reissu sielläkin ihmisten vapaamuotoisessa keskustelussa nousi esiin, kun ensinnä olivat hämmästelleet Anna-Emilian suoriutumista erilaisissa käytännön tilanteissa.
Kuulimme useita spontaaneja pidettyjä puheenvuoroja matkasta ja sen annista. Niiden pohjalta jäi hyvin kiitollinen mieli: paljon maailmaa kolunneiden ihmistenkin arvion mukaan olimme onnistuneet tähän asti erittäin hyvin ihan käytännön järjestelyissä ja myös matkan sisällöllisessä toteutuksessa. Afrikka on ollut ihmisläheinen, turvallinen kokemus ja monille uusien ajatusten esiinnostaja.
Itse ruokailussa saimme hämmästellä annosten suuruutta. Tässäkin paikassa näytti olevan sama tilanne kuin majapaikassammekin: yli jääneestä ruuasta ainakin osa annetaan ravintolan omille lemmikkikissoille.
Ruuan maittavuuden ja erinomaisen palvelun takia tätä ravintolaa kannattaa suositella kaikille paikkakunnalla liikkuville.
Hyvästelimme erilleen siirtyvät ja siirryimme pakkaamaan tavaroita valmiiksi aamun aikaista lähtöä varten.
29.10., sunnuntai
Viimeisenä Livingstonen yönä hyttyset pörräsivät korvan vieressä, eikä auttanut muu kuin suojautua siihen ahdistavaan moskiittoverkkoon. Hyvin huonosti sai nukuttua.Sisällä tuvassa oli vielä tämänkin yön kuuma, mutta huoneesta ulos astuessa huomasi, että aamu on aikaisempia pirteämpi.
Auto saapui noutamaan meitä klo 4.50 ja pian laukkujamme pakattiin Mazhandu perheyhtiön bussin tavaratilaan ja majoituimme bussin peräosan paikoille. Siellä ainakin pitäisi saada olla rauhassa, kun ei ollut koko ajan läpikulkuliikennettä.
Tyytyväiset, väsyneet matkalaiset nauttivat omaan tahtijnsa jonkinlaista aamupalaa ja jokapäiväisen malariatablettikuurinsa. Matka joutuikin tällä kertaa oikein vinhaan. Monin paikoin tien varresta oli nähtävissä, että reitillä oli eilen ja ehkä yöna aikanakin satanut oikein runsaasti vettä. Me sentään olimme säästyneet vielä kokonaan kastumiselta.
Tämän säätilan muutoksen kokeminen on yksi todella upea kokemus. Afrikassa se on itsellenikin ensimmäinen kerta. Säiden osalta meidän on pakko todeta, että ne ovat suosineet meitä täydellisesti. Toki monina päivinä oli kuuma, mutta virkistäytymiskeinoja oli aina käytettävissä, eivätkä olosuhteet olleet koskaan ahdistavia.
Tämäkin matkaporukka kruunaa matkansa majoittumalla Lusakassa päälinja-autoaseman lähelle hyvin monen tähden Stayeasy-hotelliin.
Huoneisiin astuessa ei huomaa yhtään,mihin maanosaan on tullut majoittumaan ja kylpyhuonetilat ovat tilavat ja tyylikkäät.
Viihtyisyydestä huolimatta tämä seurue ei jää sunnuntainakaan paikoilleen lepäämään vaan lähtee jo 45 minuuttia hotelliin saapumisesta lounaalle viereiseen Levyn kauppakeskukseen.
Illalla meillä on palaveri ja vielä pieni iltasyöminen Celvin Nachuman ja tämän puolison kanssa. Anna-Emilia keskustelee Celvinin kanssa tämän 25-vuotisjuhlaan valmisteleman puheen linjauksista. Anna-Emilialla on juhlassa oma merkittävä roolinsa, hänen tuodessa ainakin Isengen kylän tervehdyksen juhlaan. Mielenkiintoisen keskustelun parissa vierähtää sunnuntai-iltana kaksi tuntia ja maanantain sairaalan lastenosaston vierailusta päätämme sopia maanantaiaamuna erikseen.
Vasta tämän jälkeen sunnuntaina ehdin koittaa alkaa täydentää tekstejä Isenge-sivustolle. Samalla pitää vielä laittaa varmistuksia koskien 1.11. klo 14.30 opetushenkilökunnan kiky-päivän tarjoiluun liittyviä asioita. No, siinä samalla täytyy vielä tarkistaa myös 31.10. tarjoilun tuotteet ja toimijat. Tiistain 31.10. omien tuntien valmistelun päätän siirtää suosilla maanantaipäivän tehtäväksi.
30.10., maanantai
Oikeastaan on se ihan ansaittua juuri tässä matkan lopussa ennen rasittavia lentoja yöpyä oikein ylellisesti. Backpackersissä kahden hengen huone suihkun kanssa maksaa noin 500 kwachaa kahdelta henkilöltä ja tällainen hotelli noin 1270 kwachaa kahdelta henkilöltä. Reppureissaajan paikassa tulevat lisäksi aamiaiskulut ja sitä kuluttaa muutenkin hieman hövelimmin, kun ajattelee, että pääsee niin halvalla. Edellisellä matkalla olimme kerran 10 henkilön yhteismajoituksessa ja sellaiseen en mene enää koskaan elämässäni. Sen kuorsauksen kauhistuksen muistan edelleen ja jos pelkästä ajatuksesta varmaan huomisyönäkin herään vielä kerran.
Tätäkin hotellia voi ehdottomasti suositella Lusakaan poikkeaville. Sijainti hyvä, palvelu loistava ja laatu kuin Suomessa. Toki Afrikan matkalla pitää kokea myös aitoja ympäristöjä ja niitä olemme eri tavalla kyllä tämänkin matkan aikana läpikäyneet.
Aamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan Celvinin johdolla Lusakan University Teaching Hospitalin syöpäsairaiden lasten osastoon. Yksi ryhmäläisistämme on työssä vastaavalla osastolla Helsingin HYKSissä ja mielenkiinto asiaa kohtaan on ymmärrettävä.
Sairaala-alue oli todella laaja ja saimme ajella taksin kanssa kauan löytääksemme X-rays -osaston jostakin. Loppujen lopuksi osasimme itse hakeutua Celvinin omalle osastolle, jonne hän saapui klo 10.07. Siirryimme sitten syöpäsairaiden lasten osastolle.
Paikkaa esitteli vastaava sairaanhoitaja, joka oli kymmenen vuotta sitten ollut Suomessa Jyväskylän ja Joensuun seudulla harjoittelussa. Muistot Suomesta olivat kovin lämpimiä, vaikka helmikuussa maassa olikin lunta polviin asti ja pakkasta yhtä paljon kuin Sambiassa lämpöä.
Paikalle saapui myös sairaalan johtava ylilääkäri, joka selvästi näytti olevan todella kiireinen, mutta hän halusi jakaa aikaa kanssamme ja oli valmis myös vastaanottamaan meidät erikseen luokseen kunhan on ensin saanut hoidettua vastaanotollaan olevan potilaan asiat. Tämä naislääkäri oli erittäin sydämellinen, mutta Celvin ja osaston hoitaja viestivät meille toisaalta, että maanantaisin ylilääkäri on ihan perusrutiinien takia todella kuormitettu ja hän varmaan ymmärtää, jos emme ehtisikään jäädä odottamaan hänen vapautumistaan.
Vierailu oli todella avartava. Ensinnäkin täytyy muistaa, että olimme pääkaupungissa ja vielä yliopistollisessa opetussairaalassa: olosuhteet eivät ole läheskään yhtä hyvät eri puolella lähes kaksi kertaa Suomea pinta-alaltaan suuremmassa maassa. Periaatteessa kuitenkin tässäkin maassa jokaisella ihmisellä on oikeus terveydenhuollon yhteiskunnan kustantamiin palveluihin, jos vain jollain keinolla ensin pääsee niihin käsiksi. Siksi se terveysasematyö siellä Isengen kylän kulmilla on tärkeää ja tämänkin matkan aikana todistettavasti Rachel on viestinyt, että opintojensa päätyttyä sitten siirtyy auttamaan seudun ihmisiä mm. paikalliselle terveysasemalle.
Celvin saattaa meidät onnistuneen käynnin päätteeksi taksille. Hienoa, että presidentti George W Bushin kaudella Yhdysvallat osoitti taloudellista tukea nimenomaan tämän lastensairaalan rakentamista varten.
Käyntimme valaisi olennaisella tavalla toimintaamme osana Sambian terveydenhuoltojärjestelmää. Ruohonjuuritaso pitää saada kuntoon ennen kuin koko palapeli saadaan toimivaksi. Silti ryhmämme asiantuntija Tiina HYKSin 10 osastolta piti meille kerrottua 80%:n lukua erinomaisena syöpäsairaiden lasten selviämisprosentista. Kukaan ei tosin kertonut mikä osa lapsista pääsi hoitoon.
Hotellilta lähdimme muun porukan kanssa kohti Sambian kansallismuseota. Taksinkin mielestä se oli ihan jalan tehtävä matka, mutta kun se kulki linja-autoaseman sivuitse aiheutti se osassa matkalaisia kuumia tuntemuksia.
Valtion viraston opetuspuolen viranhaltija päätti lähteä auttamaan meitä oikean sisäänkäynnin löytämisessä ja oli itsekin loppujen lopuksi todella hämmästynyt, kun johtavaan kansalliseen museeon kulkiessamme jouduimme kiertämään rakennuksen edessä olevan jätekasan kautta. Upean rakennuksen edessä ollut pääportti oli suljettu, koska sen eteen oli parkkeerattu näyttävästi kalliita autoja. Löysimme perille. Itselleni ja Anna-Emilialle tärkein anti oli näyttelyn Suomi 100 – teemaan liittyvä suomalaisen naisen historiaa valaiseva osuus. Saimme oman koulumme vastaavaan näyttelyyn koottua monipuolisen, myös vieraskielisen aineiston, jonka sitten voimme koululla tulostaa näyttelyvieraiden iloksi.
Muuten kansallismuseossa vieraili oli hyvin hämmentävä kokemus. Näytti siltä, että valtavan suureen rakennukseen olisi jäänyt yhdistämättä vesijohto. Muutenkin tilankäyttö oli hyvin vajaatehoista.
Kansallismuseon näyttely kertoi kuitenkin selkeän pelkistetysti maan kehityksestä. Netistä Sambiasta todetaan mm. seuraavaa:
Sambian tasavalta eli Sambia on sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Kongon demokraattinen tasavalta, lännessä Angola, etelässä Namibia, Botswana, Zimbabwe ja Mosambik sekä idässä Malawi ja Tansania. Sambian pääkaupunki Lusaka sijaitsee maan kaakkoisosassa. Väestö on keskittynyt etelään pääkaupungin ympäristöön sekä luoteeseen kuparivyöhykkeelle.
Sambiaa ovat asuttaneet tuhansia vuosia metsästäjä-keräilijät ja vaeltavat heimot. Eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden satunnaisten vierailujen alkamisen jälkeen 1700-luvun lopulla Sambia liitettiin asteittain osaksi brittiläistä imperiumia. Vuonna 1923 British South Africa Company luovutti Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen hallinnan Britannian hallitukselle. Alue itsenäistyi 1964 alueen läpi virtaavan Sambesi-joen mukaan Sambiaksi nimettynä. Itsenäistymisen jälkeen maa siirtyi yksipuoluejärjestelmään presidentti Kenneth Kaundan johdolla. Kaunda hallitsi Sambiassa aina vuoteen 1991 asti, jolloin maassa pidettiin monipuoluevaalit. Sambia on presidentillinen tasavalta. Pääministerin virkaa ei ole.
Sambian taloutta on perinteisesti hallinnut kuparin louhintateollisuus, joskin viime vuosina hallitus on pyrkinyt monipuolistamaan taloutta. Maa luisui köyhyyteen 1970-luvulla, josta se ei ole vieläkään toipunut, ja se on monien Afrikan maiden tapaan pahasti velkaantunut. Bruttokansantuote asukasta kohden on 1 397 dollaria (IMF, PPP arvio 2008) ja noin 64 % väestöstä elää alle 1,25 dollarilla päivässä. Lisäksi maan ongelmana ovat laajalle levinneet HIV-tartunnat ja AIDS.
Tyttöjen ja naisten asema on parantunut hyvin nopeasti. Naisten lukutaidottomuus on edelleen yleisempää kuin miesten, mutta tyttöjen ja poikien välinen ero koulunkäynnissä on pienempi nuoremmissa ikäluokissa. Lähes puolet peruskoulujen oppilaista on tyttöjä.
Työ kodin ulkopuolella on aiempaa yleisempää naisille. Naisten osallistuminen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään on myös lisääntynyt. Naisten osuus parlamentissa on liki kaksinkertaistunut vuoden 1990 lukemasta. Nykyisin 15 prosenttia parlamentin jäsenistä on naisia. Palkkaus on edelleen epätasaista, naisten keskitulojen yltäen vain puoleen miesten tuloista. Naisiin kohdistuva väkivalta on myös suuri ongelma, varsinkin koska alueella elää sitkeässä myytti, että neitsyen raiskaaminen parantaa AIDSin.
Terveys
Erot rikkaimpaan ja köyhimpään väestönosaan kuuluvien välillä ovat suuret. Neuvolapalvelut ovat parantuneet ja ehkäisy yleistynyt, mikä on lisännyt naisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Keskimääräinen lapsiluku, joka vielä 1970-luvulla oli 7,4, on nykyisin 5,8. Neuvolassa käynti on säännöllistynyt ja suurin osa naisista käy tarkastuksessa ainakin kerran raskautensa aikana, mutta harvemman kuin joka toisen lapsen syntymisessä avustaa koulutettu kätilö.
Äärimmäisessä köyhyydessä elää nyt vähemmän sambialaisia kuin 1990-luvun alussa, heidän osuutensa pieneni 58 prosentista 51 prosenttiin vuosina 1991–2006. Myös lapsi- ja imeväiskuolleisuus on vähentynyt merkittävästi. Jopa 92 prosenttia lapsista on rokotettu tuberkuloosia vastaan, ja vanhemmista puolet osaa ehkäistä ja hoitaa ripulia oikein. Ripuli, malaria ja AIDS ovat lasten yleisimpiä kuolinsyitä Sambiassa. Maailmanpankin tukeman ohjelman avulla kuolleisuus malariaan on saatu pienenemään puoleen vuoden 2000 tasosta. Projekti lisäsi hyttysverkkojen käyttöä lasten nukkumapaikoissa ja hyönteiskarkotteiden käyttöä.
Talous
Suurin osa maan työläisistä tekee töitä maataloudelle. Maatalouden tuotteista isoin osa kuitenkin päätyy kotimaan kulutukseen, vaikkakin maassa viljellään myös vientiä varten eurooppalaisomisteisilla tiloilla. Tiloilla viljellään tupakkaa, sokeriruokoa, puuvillaa ja maapähkinöitä. Maassa kasvatettavat pääruokaviljat ovat maissi, hirssi, maniokki, durra ja vihannekset. Ilolla panimme merkille, että Isengessä oli nyt alettu kasvattaa myös marjapuita.
Sambian tärkein vientituote on kupari, jonka maailmanmarkkinahintojen heilahtelut vaikuttavat suuresti maan talouteen, mutta sillä on kuitenkin rahoitettu paljon Sambian kehitystä. Isegen kylä sijaitsee juuri tuon kuparialueen kyljessä, mutta kylään asti vauraus ei ole heijastunut. Muut merkittävimmät luonnonvarat ovat koboltti, sinkki, lyijy, kivihiili, kulta, hopea, smaragdit ja uraani. Vuonna 2006 maan länsiosasta löytyi öljyä.
Kehitys
Sambia kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin. Sen kehityksen suurimpana jarruna ovat laajalle levinneet HIV-tartunnat ja AIDS. Myönteisempää kehitystä on kuitenkin peruskoulutuksessa. Myös köyhyys on vähenemässä, vaikka hitaasti.
Sambia on YK:n kehitysohjelman UNDP:n inhimillisen kehityksen asteikolla (HDI) kahdentoista huonoiten sijoittuvan joukossa, sijalla 165. Maan kehitystä hidastaa vakava aids-tilanne. Joka kuudes aikuinen on saanut hiv-tartunnan, ja maassa on yli miljoona aids-orpoa. On esitetty synkkiä arvioita, joiden mukaan joka toinen sambialaisnuori tulee kuolemaan aidsiin. Aidsista johtuen odotettavissa oleva elinikä on laskenut 38 vuoteen, kun se vielä 1970-luvulla oli 50 vuotta.
Opetussektorilla kehitys vaikuttaa positiiviselta. Vuonna 2006 98 % sekä tytöistä että pojista aloitti ala-asteen, kun kolme vuotta aiemmin neljännes ikäluokasta jäi koulun ulkopuolelle. Seitsenvuotisen peruskoulun kävi loppuun 91 % pojista ja 79 % tytöistä.
Vesi ja energia
Vuonna 2008 arvioitiin, että Sambian on mahdollista saavuttaa vuoteen 2015 mennessä YK:n vuosituhattavoitteen ympäristön kestävästä kehityksestä puhtaan veden saatavuuden osalta. Sen sijaan kunnollisten käymälöiden osuus on pienentynyt vuodesta 1991. Vuonna 2006 sellainen puuttui joka kolmannelta sambialaiselta.
Pääkaupunki Lusakan tiiviisti asutetun ja tulvien rasittaman Kanyaman kaupunginosan viemäröinti on ollut pitkäaikainen projekti. Vuonna 2009 arviolta puolet tarkoitukseen budjetoiduista varoista on kuitenkin varastettu matkalla, mikä on viivästyttänyt hanketta. Matkamme aikana lehdissä uutisoitiin suurin otsikoin, että Lusakan juomavesi ei ole juomakelpoista.
Koska suurin osa kotitalouksista käyttää puuta energialähteenään, Sambian metsiin kohdistuu suuri paine. Metsät joutuvat entistä kovemmille kun väkiluku kasvaa. Sambian asukasluvun on arvioitu kasvavan vuoteen 2050 mennessä yli 29 miljoonaan.
Liikenne
Sambian kartta
Sambian tärkein kansainvälinen lentoasema on Lusakassa, mutta joitakin lentoja ulkomailta tulee myös Livingstonen, Mfufan ja Ndolan kentille. Tanzania Zambia Railway on kiinalaisten rakentama ja valmistui vuonna 1976. Se ulottuu Kapiri Mposhiin Lusakan pohjoispuolelle. Muut rautatiereitit kulkevat Lusakasta pohjoiseen Kitween ja Lusakasta etelään, Livingstoneen.
Koulutus
Peruskoulu on ilmainen seitsemännelle luokalle asti. Oppilaan perheen on kuitenkin hankittava kaikki opiskeluvälineet: kirjat, kynät, vihkot ja koulupuku. Ylemmillä luokilla myös opetus ja tutkintojen suoritus ovat maksullisia.
Maassa on kolme julkisilla varoilla rahoitettua yliopistoa: University of Zambia (UNZA), Mulungushi University (MU) ja Copperbelt University (CBU). Niiden lisäksi on viisi yksityistä yliopistoa, ja kuudetta suunnitellaan.
Kulttuuri ja media
Sambialaisen perinteisen musiikin soittimia ovat rummut, sormipiano ja xylofonia muistuttava silimba. Muiden Afrikan maiden tapaan tanssi ja rummutus ovat tärkeitä osia rituaaleissa, seremonioissa ja juhlinnassa. Nykynuoriso ottaa tanssiinsa ja musiikkiinsa vaikutteita sekä länsimaista että muualta Afrikasta
Korien ja ruukkujen teko on kehittynyt tarvekalujen tuottamiseksi, mutta niiden valmistaminen myyntiin on myös monen kotitarveviljelijän aina keino saada rahatuloja
Sambian radio- ja televisiokanavat ovat pääosin valtion käsissä. Muutamat yksityiset kanavat pidättäytyvät politiikan kommentoinnista, ja esimerkiksi presidentin maineen mustaaminen on rikollista. Valtiollisten ja kaupallisten kanavien lisäksi maassa toimii myös kaksi kirkollista radiota. Neljästä sanomalehdestä kolme on valtion omistuksessa.
Kansallismuseon jälkeen siirryimme Lusakan pääkadulle rautatiesillan toiselle puolelle. Ratapihalla ei tarvinnut odottaa junien ruuhkaa: yhtään junaa ei näkynyt. Rautatieverkoston kehittäminen on suuri haaste tälle maalle. Sitä kautta malmeja olisi edullisempaa saada maailmanmarkkinoille, mutta tarvittavat panostukset rataverkkoon ovat mittaamattomat.
Postissa koimme tyypillisen afrikkalaisen episodin. Postimerkkien ostaminen postista Lusakassa on yhtä monimutkaista kuin rahan nostaminen Lempäälän Nordean konttorista. Ei kai sitä nyt kukaan voi kuvitella, että postista pitäisi voida postimerkkejä ostaa. Luukulla 35 totesi virkailija, että mene ostamaan merkkejäsi luukulta 19. Siirtyessäni kyseisen luukun suuntaan ohi kulkeva muu asiakas toteaa, että niitä merkkejä saa vain tuolta luukulta 35. Siirryn siis takaisin ao. ystävällisen miehen luukun suuntaan ja nyt merkkejä olikin myynnissä huomattavasti suomalaisia merkkejä kalliimpaan hintaan.
Ennen tätä episodia olin havainnut sähköpostissani uskomattoman viestin Lempäälän-Vesilahden Koulutustuki ry:n sihteeriltä Hannu Tiensuulta: "Johtokunta myönsi myös 350 euron avustuksen Vesilahden yläasteen oppilaalle Anna-Emilia Sorvojalle Isengen matkaa varten." Suuri on summa, mutta nyt kaiken kokemani perusteella voin vahvistaa, että todella oikeaan kohteeseen meni ja sijoitettu summa tulee takaisin meidän yhteisöillemme tämän poikkeuksellisen myönteisen persoonan myötä.
Itse koitin iltapäivän ja illan mittaan päästä muutaman kerran omillekin ostoksille kauppaan, mutta jonot olivat kaikissa kaupoissa aivan tolkuttoman pitkät. Mahtoiko syynä olla se, että ihmisillä oli palkkapäivä,ken tietää. Kotiinviemiset jäivät tällä kertaa aika vähäisiksi.
Onkohan muuten kukaan yläasteen oppilas huomannut, että tällä sivustolla todistettavasti käynyt 100 000. vierailija saa mukavan huomionosoituksen?
Kiire tuli tänäänkin. Kello 19 olimme sopineet jäljelle jääneen joukon kesken päätösruokailun meille kaikille uuteen kohteeseen kauppakeskuksen Misty-ravintolaan. Paikka näytti viihtyisältä, tarjoilija aurinkoiselta ja sitten ruokakin oli oikein maittavaa. Ongelmat alkoivat, kun tuli maksun aika. Mikään maksupääte ei näyttänyt toimivan ja viimeisenä iltana ihmisillä oli varsin vähän enää käteistä rahaa. Hampaiden kiristelyllä siitäkin selvittiin ja pääsin lähtemään hotellille valmistelemaan tekemistä huomisille oppitunneilleni koululla.
Vielä pitää laittaa muistutus illan kahvituksesta ja sen tarjottavien sulamaan nostamisesta. Muuten asiat ovat aika hyvin ehkä hallinnassa.
Rachelin veli viesti illalla, että olisi vielä tulossa hyvästelemään meitä aamulla ennen lähtöä. En viitsinyt sanoa, että meillä aamukin tulee olemaan varsin kiireinen. Ymmärrän, että hän haluaa tehdä meille selväksi, että hän toivoo kovasti rahoitusta pastoriopintoihinsa Yhdysvalloissa. Monilla ihmisillä on erilaisia toiveita ja haaveita elämässään ja se on hyvä asia. Meidän taas tulee pystyä pitämään selkeänä mielessä, miksi olemme tekemässä kehitysyhteistyötä täällä Sambiassa. Tekemisemme keskittyy kylän kokonaisvaltaiseen tukemiseen pienin askelin etenemällä. No aamu näyttää, millainen tapaamisestamme tulee muodostumaan.
Loppumatkasta pystyy varmaan kirjoittamaan vasta kotiutumisen jälkeen. Lentomme lähtee tänään tiistaina klo 13.05 Lusakasta Johannesburgiin ja sieltä sitten klo 19 aikoihin on edessä vajaan 10 tunnin lento Istanbuliin Turkish Airlinesin siivin. Kiitos, että olette jaksaneet kulkea rinnalla tämänkin retken.
Matkaseurue on ollut ehkä kaikkien aikojen innostunein joukko: kaikki paikallinen on haluttu tutkia ja asioihin on suhtauduttu hyvin ennakkoluulottomasti. Asioita on yritetty ymmärtää, eikä aina etsiä vain omasta näkökulmasta mukavinta ja vaivattominta ratkaisua. Tämän letkeyden on tuntenut sitten myös kaikkien muiden ihmisten suhtautumisessa meihin. Metsä vastaa täälläkin niin kuin sinne itse huutaa! Kiitos Henrikoille loistavasta yhteistyöstä, rakentavista ajatuksista ja tulevaisuudenuskosta.
31.10., tiistai
Aamutoimet kaikessa rauhassa. Rachelin veli viesti vielä tulevansa hyvästelemään meitä hotellille. Emme olleet tunnistaa hotellin aulassa tyylikkäässä business-lookissa odottanutta nuorta herramiestä.
Suurin yllätys oli se, että Tiinan syväluotaavassa keskustelussa paljastui, että Noah on myos tehnyt musiikkia ja se on kaupasta ostettavissa. Poikkesimme pikaisesti pikkuporukalla kauppakeskuksen Sony-myymälässä, joka avasi meitä varten ovensa ennen aikojaan. Nyt on mukava tuliainen ja virkistävää musiikkia erilaisiin tapahtumiimme. Onpa tämä koko ajan yllätyksellistä.
Samalla kun vielä avasin koneen huomasin kotikulmilta sellaisen tyohon liittyvän viestin, että ei voi kuin ihmetellä miten hyviä ja ajattelevia ihmisiä sitä voikaan olla olemassa. Tarkemmin ei kannata kertoa, sillä kateus se vie kalatkin vedestä.
Tieto Noahin cd:n julkaisemista sai matkaporukassa aikaiseksi oikein kansanliikkeen ja viimeisille mahdollisille minuuteille asti kauppakeskuksen myymälästä käytiin ostamassa tätä levyä. Hieman ihmettelen, että sitä ei ollut myynnissä suuressa 10.vuotisjuhlassamme Isengessä - onhan sielläkin kauppakeskus.
Auto oli odottamassa meitä hyvissä ajoin hotellin edessä. Koska kyseessä oli lentokenttäkuljetus, kuljettaja oli pukenut parhaat päälleen ja hinnoittelukin oli sen mukainen: 800 kwachaa. Tosin kalliimmaaksi se olisi tullut yksittäisillä taksikyydeillä.
Matkan varrella oli edelliseen kertaan verrattuna tapahtunut paljon muutosta varsinkin kauppakeskusten suhteen. Uusi Lusakan Kenneth Kaunda lentokenttäkin on valmistumassa vuonna 2019. Nimikylteistä päätellen työssä ovat täälläkin pääasiassa kiinalaiset yritykset.
Me pääsimme vielä vanhan ränsistyneen kentän läpi ja saimme ystävällisen palvelun. Yksi osasyy myönteiseen huomioon on varmasti tuolla maailman ainoalla t-paidalla, jota strategisissa kohteissa olen matkan aikana käyttänyt. Botswanaan sopi erinomaisesti Vesilahti-paita, mutta tässä tilanteessa pitää käyttää Isengen kylän naisten 2013 valmistamaa ensimmäistä paitaa.
Johannesburgin konetta odotellessa osa porukasta vaihtoi kuulumisia Arman Alizadin kanssa, joka oli kuvaamassa aineistoa lapsiavioliitoista.
Lento lähti ajoissa. Palvelu oli erinomainen ja saavuimme ajoissa jonottamaan Hannan jatkolippua Turkish Airlinesin lennolla.
Odotusaika sujui työn merkeissä: viime hetken soittoja 25-v juhlaan kutsuttaville ja pahoitteluja siitä, että viestit eivät olleet kulkeneet. Mukava tässä odotella puhelinlaskuja tästäkin reissusta.
Myös Pirkkalan yhteistoiminta-alueelta tuli yhteydenotto ja asia hoitui seisahduksen aikana erinomaisesti.
100 000 lähestyy - hienoa!
Johannesburgin kentän palveluista ja hintatasosta jäi ihan positiivinen kuva, varsinkin kun Leikkarintien pariskunta tarjosi koko seurueelle tauon aikaiset tarjottavat.
Hetki tuli pyörittyä myös erilaisissa verovapaissa myymälöissä, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että 10 vuoden aikana on tullut hankittua ihan tarpeeksi esineitä, jotka tuovat mieleen muistoja Afrikasta. Anna-Emilia teki lisäksi heti kentälle tullessaan havainnon, että hänen Lusakan kansallismuseosta hankkimansa rumpu oli ainakin neljä kertaa edullisempi kuin täällä myymälän ikkunassa.
Turkish Airlinesin kone otti väen koneeseen aikataulun mukaan ja pääsi lähtemään hieman etuajassa. Poikkeuksellisen hyvä lento: tasaista matkantekoa ja pehmeä laskeutuminen ja ystävällinen ja ripeä palvelu matkan aikana. Ruoka oli turistiluokassa oikein maittavaa. Istumapaikkojen osalta ympärillämme oli peruutusten takia hieman väljyyttä, mutta ei se kyllä auttanut yhtään unen saamisessa.
01.11., keskiviikko
TK1761 lähtee klo 9 Istanbulista Helsinkiin ja shortsit vaihtuvat pitkiin housuihin. Arki koittaa. Olemme saaneet jakaa kokemuksemme Afrikan turneemme ajalta aika monen ihmisen kanssa. Kokemusten pohjalta saattaa ihmisten aivoituksissa syntyä tulevaisuudessa jälleen esityksiä uudenlaisista avauksista. Odotellaan kaikessa rauhassa, mitä elämä tuo eteemme. Pääpaino kannattaa laittaa positiivisten asioiden edistämiselle ja laajalle keskustelulle.
Olipa todella suuri yllätys, miten hienosti nuo Turkish Airlinesin lennot hoituivat niin Istanbuliin kuin sieltä Suomeen. Erinomainen palvelu ja maittavat ruuat ja kaikki tapahtui vielä aivan ajallaan tai mieluummin etuajassa.
Helsingissä hyvästelimme todella pikaisesti joukon, tosin olimme sen tehneet jo varmaan ainakin kahteen otteeseen ennen matkan päättymistä. Olimme matkalla puhuneet voivamme olla onnellisia saadessamme syntyä Suomen kansalaisiksi ja elää maassa,jossa valtaosa asioista on melko lailla kohdillaan. Tämänkin kierroksen aikana näimme niin paljon muuta.
Tässä juna-asemilla kuitenkin ihmisiä katsellessa tekee muutamia havaintoja: ylipainoisia ihmisiä on huomattavasti enemmän kuin mitä tuolla reissussa näimme, savuke on keskimääräistä useamman suupielessä ja vieläpä naisilla. Kovin monia kansainvälisiä rumia sanoja en ehkä hallitse, mutta kyllä tuossa Tikkurilan asemallakin v-sanan viljely oli runsasti: toisilla sde näytti liittyvän raskaaseen elämäntilanteeseen, toisilla se vain oli osa arkista kielenkäyttöä. Jotenkin näytti siltä, että yksinäisiä ihmisiä olisi enemmän liikkeellä kuin tuolla Sambian puskissa.
Sattumalta törmäsin maailmanmatkalaisiin kirkonraitilla ja sain muistoksi upean, aistikkaan tuotteen. Tämä on hyvä päivä!
Pitkästä aikaa näki isosiskonkin vierailulla. Hyvä sekin!
04.11., lauantai
Tekemistä riittäisi, mutta asioiden laittaminen kiireellisyysjärjestykseen ei ole kaikkein helpointa. Lumien sulamisen jälkeen näyttää siltä, että pihallakin riittäisi puurtamista, joten päädyn sinne sen tarjoaman fyysisen rasituksen takia.
Päivällä pidimme kiitosruokailun äidin hoidoissa poissaoloaikanani avustaneille. Tomo ainakin osasi arvostaa tarjottuja antimia.
Mamadou ilmoitti pyrkivänsä pääsemään koulumme 25-v juhlaan, jos se vaan sähköliikkeen pomoille Maarianhaminassa sopii.
Rachel välitti Pellinan ajatuksen kylän kehitystoiminnasta, mutta siihen palaamme sitten aikanaan.
05.11., sunnuntai
Koululta piti noutaa lista Suomi 100 –pikkujouluun ilmoittautuneista, jotta heille voisi laittaa tiedot kuljetuksista ja toiveista ruokajuomavalinnoista. Lauantaina 18.11.2017 klo 18 olisi tarkoitus koululla kokoontua nykyisten kunnan työntekijöiden ja kaikki aiemminkin kunnassa töissä olleet on kutsuttu mukaan samoin kuin nykyiset valtuutetut. Ohjelmassa on yhteinen pikkujouluteemainen ruokailu, standup-koomikkojen esitys (ihan ammattilaisia) ja 8-henkisen tanssiorkesterin soittoa pitkin iltaa. Taloudellisesti vaikeita aikoina kaikki osallistujat maksavat tästä erikoisuudesta 25 euroa/henkilö. Kun homma kerran nyt varmuudella toteutuu, mukaan mahtuu vielä hyvin! Vaikka on sunnuntai, Sari Juuri lupasi hoitaa informaation eteenpäin – aika upeeta!
Samalla poikkeamisella havaitsin Ruotsin Sambian suurlähetystön minulle lähettämän selvityspyynnön ja siinä sitä sitten riittikin selvittämistä toviksi.
Fanny välitti viestiä Suurten Joulumyyjäisten varauksista – hyvä, että kiinnostusta näyttää olevan. Saatamme saada joulukuussa ihan mukavat joulumyyjäiset – nekin nyt jo 25. kertaa!
Paljon pitäisi koota aineistoa ja ohjeistusta myös sinne Isengen kylään, mutta neljän tunnin pihasiivouksen jälkeen kyllä voimat olivat aika vähissä ja mieli teki käydä nukkumaan talon kissojen seuraksi sohvalle.
Kevätlukukauden lukujärjestys näyttää nyt olevan kasassa. Vaihteeksi kaksoistunti ihanalle 7 c – luokalle!
06.11., maanantai
Ruotsalaisuuden päivä, jätin kuitenkin lipun nostamatta salkoon, koska luvassa oli sateinen päivä.
Luvattu sade ei toteutunut, mutta työntäyteisyys kylläkin. Nokian suunnan liikenneonnettomuus vaikutti siihen, että sain olla eräässä luokassa paikalla niin kauan kuin henkilökunta pääsi töihin. Toiselle tunnille järjestyi myös opetusta koko tunniksi opettajan saadessa käyttää aikaansa neuvotteluissa muualla. Vielä viides tunti sujui opetuksen merkeissä opettajan poissaolon takia. Jossain välissä näkyi puhelimesta pyyntö lisäaineiston toimittamisesta Ruotsin Lusakan suurlähetystöön. Herra Nachuman viisuminsaanti meni melko tiukoille: takaraja koneeseen ehtimisen kanssa oli klo 12 ja hän sai viisumin käteensä klo 11.28. No nyt on onneksi perjantain juhlan juhlapuhuja matkalla kohti juhlapaikkaa.
Saimme seurata matkalla Kummien tarjoaman koululounaan tarjoilua ja saimme itsekin maistaa ruokaa. suomalaiseen suuhunkin puuro maistui varsin maukkaalta, ja se oli nshima- tai riisipuuroa ravitsevampaa.
27.09., perjantai
Whatsup -viesteistä on ainakin kyennyt päättelemään, että koko seurueemme on kolmea eri lentoreittiä käyttäen saapunut onnistuneesti kohteeseen Ndola, Sambia. Loppujen lopuksi voimme todeta, että pääjoukon valitsema hitaampi eteneminen lentojen suhteen oli varmaankin viisain vaihtoehto, kun kuulimme, miten kovaa kiirettä vaihtojen yhteydessä oli Tukholman kautta matkanneilla. Liikuntarajoitteiset eivät olisi pysyneet kyydissä, toisin kuin oli asianlaita Amsterdamin kautta matkanneilla. Pakko todeta, että koko mukana kulkenut joukko hyötyi merkittävästi siitä, että osalle matkalaisista oli selkeillä perusteilla tilattu avustajapalveluja lentokentille. Menomatkalla kaikki toimi paremmin kuin hyvin, ja siinä avustettavien vanavedessä pääsivät muutkin siirtymään esim. koneisiin ennen suurta ryntäystä.
Amsterdamissa konetta vaihtaneet ehtivät hetken aikaa levätä päivähuoneissa kentän lähellä Steigenberger-hotellissa ja sen lisäksi tila-autolle tehty kiertoajelu Amsterdamissa oli vaikuttava. Pariisissa konetta vaihtanut tutustui Louvressa Mona Lisan katseeseen ja eläytyi olympialaisten jälkitunnelmiin Eiffel-tornin tienoilla.
Matkan varrella useissa kohdin meiltä tiedusteltiin, onko meillä haettuna Sambian viisumi. Voimakkaimmin asiasta tivasi virkailija Helsingin KLM:n selvityspisteellä. Uskomatonta, että noissa pisteissäkään työskentelevillä ei ole oikeita perustietoja matkan olennaisimmista asioista.
Meille maahan saapuminen oli varsin kunnioittava kokemus: itse en edes huomannut, että koneesta olisi meidän viiden lisäksi noussut pois muita Kenya Airwaysin välilaskulla Ndolaan. Meillä jokaisella oli maahantulopisteellä oma, ehkä useampikin virkailija, jotka aurinkoisesti selvittivät matkamme syitä ja oleskelumme aikaista asumismuotoa. Olin kyllä tiedottanut asiasta kaikille ennen matkaa, mutta tämäkin viesti oli jäänyt lukematta, mutta asia hoitui helposti, kun kierteli virkailijan luota toisen luokse. Tuntui erityisen hyvältä saapua maahan, ja tulomme oli aivan aikataulussa.
Robert odotti kentällä, ja yllätykseksi paikalla oli myös hänen siskonsa – kummallakin Isenge Club -paidat päällä. Paljastui, että koko vuoden kaiken viestinnän – nämä good morning -viestit – oli lähettänyt tämä sisko, mutta asiaa ei missään vaiheessa paljastettu, eikä sitäkään, että heidän ajatuksensa on, että he kimppana aikovat olla mukana kaikilla bussimatkoilla. Minusta olisi ollut mukava kuulla tästäkin etukäteen, ja kun matkalla tälläkin kertaa oli mukana ensikertalaisia, olisi oillut kohtuullista, että arvon sisar ei olisi itseoikeutetusti aina varannut itselleen etupenkkiä, jolloin mm. pienen jalkatilan takia eräät matkalaiset eivät sitten hienotunteisuuttaan viitsineet ilmaista kiinnostustaan päästä istumaan eteen.
Olimme suunnitelleet viikkopalaverissa sellaisen ohjelman, että ensin ajamme Copperbelt Executive Lodgeen. Osa jäi jo sinne, osan kanssa lähdimme ostamaan ruokatarvikkeita keskustan Shopritesta; kaupunkiin majoittujille ja kylään siirtyville. Ostosten teko sujui vauhdilla ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä liikkeen monipuolisiin valikoimiin. Siirryimme takaisin Copperbeltiin, osa tavaroista jäi sinne, sitten Riitta ja Aino-Riikka kyytiin ja ajoimme takaisin lentokentälle, jonne kahden matkalaisen pitäisi vielä saapua lennolla Addid Ababasta. Ohjelmaan oli kirjattu, että saapuisimme kentälle klo 12, mutta olimme paikalla klo 12.01. Tästä talvella tehdystä suunnitelmasta voi tämän toteutumisen osalta olla tyytyväinen. Nyt ainakin yksi asia tälläkin matkalla on toteutunut aikataulussa.
Aikataulussa saapui lentokin ja tervehdysten jälkeen olimme valmiita aloittamaan matkan kohti Isengen kylää ja Janet Bandan, koulun johtokunnan puheenjohtajan kotia, jonne Riitta ja Aino-Riikka majoittuisivat koulutuksen ajaksi. Vastaanotto oli lämmin ja puitteista olimme kaikki hyvin hämmästyneitä: siellä keskellä ei mitään oli isohko maatilan afrikkalaistyylinen maatilan päärakennus, jossa oli käytettävissä useita huoneita majoitukseen. Oli mukava jättää majoittuvat kohteeseen, kun tällaiset perusasiat näyttäisivät olevan kunnossa ja selvästi ennakko-odotuksia paremmat.
Pitemmittä odotuksitta aloimme matkan takaisin kaupunkiin, sillä Tukholman kautta matkanneillakin oli takana pitkä matka. Saavuttuamme Henna ilahdutti meitä kysymyksellä: ”Haluatko ensin kuulla kielteisen vai vähemmän kielteisen uutisen?” En nyt enää muista tarkasti, mistä oli kyse, mutta ongelma näyttää olevan se, että sähköä ei tulisi olemaan saatavilla yhtäjaksoisesti. Valtio kuulemma takaa muutaman tunnin päivässä ja sitten majoitusliikkeen omistaja voisi järjestää agregaatilla muutaman lisätunnin. Ostamalla voisi kai sitten koittaa saada lisää, mutta agregaatinkin pitäisi aina tietyn tuntimäärän jälkeen voida levätä. Olipa uutinen! Majapaikan puolesta ei tällaisesta ollut missään yhteydessä mainittu. Sen toki tiesimme jo kylän kanssa toimiessamme, että sähkökatkoja on, mutta että se on näin dramaattista, se oli uutinen. No emmehän me mitään äkkinäistä kyenneet tekemään. Täytyy ensin asettautua ja sulatella tilannetta.
Puitteista ei tuntunut kenelläkään olevan valittamista. Jukkakin sai ihan oman suihkullisen huoneiston, eikä tarvinnut murehtia, miten kylpyammeesta pääsisi ylös. Sähköstä kyllä tulisi huoli, sillä ruokatarvikkeiden säilyvyyden kannalta täällä pitää olla erityisen tarkkana.
Päätimme päättää illan yhteisellä aterialla Angelika-ravintolassa Kinsanshi-keskuksessa suhteellisen lähellä majapaikkaa. Jo tämän lyhyen siirtymisen aikana matkalaiset tekivät analyysiä kaikesta eteen ilmaantuneesta: roskia ympäriinsä – kuin suomalaisten vappu – moukurainen tie, kanoja myynnissä tien varressa olemattoman pienissä kopeissa, naisille valmisteltiin joitain kiinnostusta herättäneitä hiuslaitteita, paljon ihmisiä liikkeellä, eikä valaistusta voinut suuremmin kehua. Pimeää oli.
Ravintola oli varsin täynnä, ilmastointi ja valaistus toimivat. Ruuan tuleminen toki kesti, mutta oli sen arvoista.
Paluu omaan huoneistoon olikin sitten jo uutisoinnin arvoinen: ei valoa, ei juuri vettä. Onneksi mukana oli varsin hyvä taskulamppu, mutta nyt ongelmana oli löytää se siinä pimeydessä. Kaiken muun sähläyksen ohella ei ollut aikaa keskittyä lainkaan omaan romukuormaan. Kaiken kaikkiaan onhan tämäkin hyvä kokemus ja opetus; miten hyvin meillä kotona vielä tällä hetkellä asiat ovatkaan!
28.09., lauantai
Aamu koitti. Ei aamuista lenkkeilyä Nöpön kanssa Salosen navetan nurkilla, eikä joka-aamuista Aamulehden noutoa ja lukemista aamupalan ääressä. Nyt sai kömpiä hyttysverkon suojista hieman hiostavan yön jäljiltä, sillä mikään viilennin ei sähköttä ollut käytössä. Aloitin nukkumisen ilman hyttysverkkoa, mutta aika pian sain todeta, että ilmassa oli liikennettä ja verkko oli pakollinen. Sen kanssa nukkuminen ei ole mikään ongelma. En voi kuitenkaan vielä väittää levänneeni kunnolla.
Aamiaiselle altaan ääreen kokoontui kuitenkin rento, iloinen matkaporukka odottamaan henkilökunnan meille tuomaa mannermaista aamiaista: paahtoleipää (tosin sähköttä sitä ei voinut paahtaa), muroja, kahvia/teetä, marmeladeja, banaaneja. Lisäksi omasta takaa meillä oli juustoa, lihaleikkeleitä, lisää hedelmiä. Kaikki tulivat riittävästi ravituiksi.
Ensinnä matkasimme käytössämme olevalla autolla Shoprite-keskukseen rahanvaihtoon. Käteisestä vaihtaneet onnistuivat vaihdossa, mutta korttinostot eivät vielä toimineet.
Matkan varrella poikkesimme katsomassa Mosi-oluen myyntipistettä, joku puhui jopa tehtaasta, mutta oikeasti kyse oli huonosta versiosta Tallinnan SuperAlko -tyyliin. Sinne mennessään olisi pitänyt kuitenkin mukana olla palautuspullot ja -laatikot ja yritys jäi yritykseksi. Janoon porukka ei tämänkään tuotteen osalta joutuisi, sillä vastaavanlainen luukkumyymälä löytyi muutaman korttelin takaa.
Linja-autoasemalla kävimme kokemassa tiistain Lusakaan lähtömme tunnelmaa ja varmistamassa bussien aikataulua. Ainoa meille sopiva paljastui klo 8 lähteväksi vaunuksi ja siihen menemme ostamaan liput huomisen jalkapallo-ottelun jälkeen.
'
Toki muistimme päivän aikana useamman kerran kylässä työskenteleviä edustajiamme, mutta koska heiltä itseltään ei kuulunut erikseen mitään, oletimme asioiden olevan joltisenkin kohdallaan. Muiden kautta tuli sitten niitä perinteisiä viestejä, joiden perussanoma oli, miten huonosti olin tälläkin kertaa valmistellut asioita. Ei stressaa, tunnen heidät.
Kävimme lounastamassa Urban-hotellilla – golf-hotellilla. Jälleen saimme nauttia tasokkaasta palvelusta, eikä pahaa sanaa kuulunut ruuastakaan, saati sen hinnasta, vaikka paikallisille tienkulkijoille eivät tällaisen paikan ovet kyllä aukene. 10 euroa lounaasta ruokajuomineen ei kuitenkaan länsituristi voi pitää kovin kalliina, ja kun kuitenkin tämä osasto on ns. lomalla, katsomme voivamme myös nauttia.
Paluumatkalla vielä lisää leipää Shopriten leipomosta ja kotiin altaan ääreen aikaa viettämään: pelien ääressä aika kului joutuisaan, ja samalla nautimme pikkupaloja ananaksia, banaaneja ja kaikenlaista pientä purtavaa, jota olimme vararavinnoksemme rahdanneet. Joukossamme osoittautui olevan myös ennustajan taitoja hallitseva matkalainen, joten hetken päästä alkoi mielenkiintoinen ihmisten tulevaisuuteen katsominen.
Sähkön osalta teimme illan mittaan sopimuksen majapaikan edustajan kanssa. Myöhemmin illasta päätimme kuitenkin Karin kanssa poiketa katsomaan agregaattia. Koitimme selvittää, miten polttoöljyä saisi lisää. Siellä oli yksi 20 litran tyhjä kannu, joten kyselimme yövartijalta, miten ainetta saisi lisää. Koittelin jo soitella auton perään, mutta yövartija tarjoutui pientä lisäkorvausta vastaan käymään juoksemalla hakemaan läheiseltä bensa-asemalta kilometrin päästä tarvittavan määrän löpöä. Kustannus oli reilun euron. Alun perin he olettivat, että Kari olisi itse kipaisemassa kanisterin kanssa huoltamolle. Hyvä, että huomasivat Karin sporttisuuden!
29.09., sunnuntai
Viime vuoteen verrattuna sähkön käytön mahdollisuus on täällä todella valtava haaste. Zescon eli valtiollisen sähkön toimittajan kautta sähköä on luvassa vain muutama tunti päivässä ja yleensä sellaiseen aika, mikä ei oikein meitä palvele. Meidän kiinteistössä on kylläkin agregaatti, mutta sitäkään ei voi käyttää kovin monta tuntia yhteen menoon ja mikä ikävintä – noin 20 litran polttoaine-erä maksaa noin 600 kwachaa, joten sen sähkön hankkiminen tällä tavalla ei tule kovin halvaksi. Arvaat varmaan, keiden pitäisi tämä sähkö maksaa.
Sunnuntaiaamuna saimme kokoontua hyvin rauhallisissa merkeissä yhteiselle aamiaiselle. Nyt ei meillä ollut mitään kiirettä, sillä varsinainen ohjelma alkaisi vasta puolen päivän jälkeen. Ruuasta ei ollut pulaa, sillä keittiöön keräämämme yhteisostojen varasto alkaa kohta jo pursuta yli äyräiden. Hienoa kuitenkin on, miten hyvin hedelmät ja kasvikset tekevät porukallemme kauppansa. Joukko ymmärtää terveellisen ravinnon päälle.
Toki aina välillä mieleemme piipahtaa ajatus: mitenkähän siellä kylässä asiat mahtavat sujua? Kun kuitenkin ainoa viesti, jonka olemme saaneet toteaa, että tullessamme käymään kylässä, voisimmeko tuoda mukanamme chipsejä, päättelimme, että asiat mahtavat Riitan ja Aino-Riikan seurassa olevan siellä varsin hyvin kohdillaan.
Aamuinen hetki tässä altaan reunalla ennen kuin muut heräävät, on rauhoittava. Taustalla toki naksuttaa tuo agregaatti, mutta lukuisa on myös sen lintujen määrä, joka soitannallaan tuo hyvän mielen, eikä naapurin kukkokaan ole meitä unohtanut. Kukko, siis tässä melkein 500 000 asukkaan Ndolan kaupungin keskustassa. Rakennuksia ympäröivä puutarha on hyvin iäkäs, ja sen takia joukosta löytyy useita satoa tuottavia puita, kuten mangoja, guavoja sekä sitruspuita; hyvää ruokahalua!
Itse täydennettynä aamiainen oli tänäänkin hyvin monipuolinen ja ravitseva. Saimme köllötellä kuka mitenkin aikaansa kuluttaen allasalueella, sillä Giftin saapumista sai odotella ihan viime tippaan, ennen kuin pääsimme siirtymään jalkapallostadionille.
No, uskoin, että hän tietäisi, että olisi mukava päästä otteluun ihan sen alusta asti. Automme ohjattiin portille, josta saimme K350 kwachan arvoiset pääsylippumme peruslipun K100 hinnalla ja saimme auton kätevästi sisääntulon eteen. Ennen kuin olimme paikoillamme stadionin VIP-alueella olimme tervehtineet lukemattomia paikallisia urheilusektorin merkittäviä vaikuttajia, olimme antaneet pieniä tippejä vammautuneelle sanomalehden urheilutoimittajalle, lasten urheilua tukevalle yhdistykselle, enkä todella pysynyt kärryillä kenelle kaikelle, mutta kyllä ostosten joukkoon mahtui myös kaikille muille paitsi itselleni hankittu Sambian lipun värejä mukaileva langoista tehty kyhäelmä.
Kiinalaisten rakentama stadion on iso: paikkoja noin 70 000. Tänään olisi 2 ottelua; toinen alemman tason peli, toinen ihan pääliigan ottelu. Väkeä ei näyttäisi olevan paljon paikalla ja sekin määrä oli pakkautunut stadionin toiselle puolelle ihan sen takia, että ei tarvinnut täydessä auringonpaahteessa nököttää.
Pakko tunnustaa, en ole koskaan käynyt seuraamassa jalkapallo-ottelua. Ei ollut hullumpi kokemus, aika kului vauhdilla ja kun oikein alkoi seurata tapahtumia kentällä, kyllä niitä kieltämättä alkoi hieman yhtäjaksoisemmin jännittää.
Ottelun aikana havaitsin, että olimme saaneet kylältä myös yksilöidyn seuraavan kouluvuoden alkuun liittyvän tarvittavien koulutarvikkeiden hankintaluettelon. Sekin on pitkä! Valitettavasti en onnistu siirtämään sitä tähän olemattomien yhteyksien takia, mutta kirjakaupan kassakuitista sitten näkyy, mitä on ostettu. Hankinnat on koululla tarkasti käyty läpi siellä paikalla olevien vesilahtelaisten Kummien johdolla.
Paluumatkalle poikkesimme noutamaan Shopritesta vielä Riitalle chipsit, ja tuli siinä kyllä jotain muutakin hankittua, sillä ostosten yhteisarvo oli 200 euroa. Lisäksi kävimme lunastamassa bussiliput Lusakaan tiistaipäivälle: sekin oli aikomoinen prosessi. Ensin minun piti kirjoittaa kaikkien matkustajien nimet erilliselle listalle, ja sitten nuori virkailija näpytteli nimet niin kuin ymmärsi omalle pikku laitteelleen, josta sitten aikojen päästä tulostui matkalipuksi hyväksyttävä pitkä tulostelista. Kyydin hinta suuntaansa K300/henkilö. Lähtöaamuna tiistaina bussilla pitää olla klo 7.30.
Tänään päätimme mennä illastamaan Giftin suosittelemaan paikkaan, mutta se sattuikin olemaan sulkenut ravintolana ovensa jo aikoja sitten, joten vaihtoehdoksi tuli viereinen Bojangle´s. Musiikin volyymi enteili meille pahasti sitä suunnittelemaamme yökerhokäyntiä Lusakassa. Eihän sellaisessa musiikin paukkeessa tällaiset yli 40-vuotiaat enää voi olla. Onneksi Elena pyysi hieman madaltamaan volyymia. Se ei kuitenkaan auttanut siihen, että ruokailun yhteydessä olisi saattanut voida keskustella toisten kanssa. Ruuan laadusta kaikkien kannanotto oli kuitenkin yhtenäinen: erinomaista! Ja edullista! Gift tuli omista kokouksistaan reilusti myöhässä, mistä en kovin paljon pitänyt, sillä saapumisemme ei ole ollut hänellekään yllätys. Mutta seurassamme oppii, sen lupaan!
30.09., maanantai
Sähkön tulo loppui klo 5 ja siihen mennessä hengityslaite oli ehtinyt palvella 6h 28 min, mikä on oikein kelvollinen määrä, mutta muut laitteen ilmoittamat tiedot eivät sitten olleetkaan yhtä mairittelevia. Täytyy tutkia, miten omalla toiminnallaan voi koittaa asiaan vaikuttaa.
Altaalla jälleen aamusta kirjoittamassa näitä tekstejä talteen odottamaan sitä hetkeä, josko näitä saisi joskus siirtymään tuonne nettiin.
Motivaatiota tähänkin päivään tuo se, että klo 5.52 Aino-Riikka viestii kylästä, että on ”paljon kerrottavaa”. Onhan se nyt parempi kun ei olisi mitään sanottavaa. Tietämättä, mitä tulemme kuulemaan, en usko, että tulen yllättymään, mutta iloitsen siitä, että näitä kokemuksien jakoja tulee yhä uusille ihmisille. Toivottavasti he ovat saaneet paikallisten sanallisen varaston avautumaan, kun voivat puhua uusille ihmisille ja tavoittelevat viesteilleen mahdollisimman suurta vaikuttavuutta.
Tällä käynnillä kylään meillä ei ollut tarkoitus viedä vielä erilaisia tarvikkeita paikan päälle. Sitä varten olimme pohtineet parhaaksi vaihtoehdoksi torstain, jolloin jakaisimme tuomisiamme koululla ja samalla toimittaisimme ne tarvikkeet, joiden hankkimisesta Riitta ja Ainio-Riikka olisivat läsnäolonsa aikana koittaneet saada jotain selkoa. Ennen kylään lähtöä ajoimme vielä keskustan liikekeskukseen, koska Riitta pyysi paikallista sim-korttia ja ao. liike oli vasta nyt auki. Muutaman euron arvoisen kortin hankkimisessa olikin melkoinen työ, kun passini kopioitiin, tietoja tallennettiin, ennen kuin kortti oli käsissämme. Samalla koitin jälleen, ties kymmenettä kertaa saada ATM-koneelta paikallista rahaa, mutta ei onnistunut nytkään. Tämä on ollut koko ajan erittäin suuri ongelma.
Saapumisemme kylään ei ollut mikään sen suurempi spektaakkeli. Erityistä vastaanottoa ei ollut, eikä minua käyneet tervehtimässä kuin Christine ja rehtori, Kelvin kyllä ohimennen tervehti. Christinen tervehdyksen pääasiallinen tarkoitus oli selvittää, saisiko hän nyt Anjan hänelle lähettämän paketin. Valitettavasti saa senkin vasta torstaina. Rehtori muisti mainita senkin, että muille opettajille tuotiin viime vuonna meidän Isenge Club -paita, mutta hänelle ei. Siihen on yksinkertaisesti syynä se, että rehtori aloitti töissä koululla vasta helmikuussa 2024. Onneksi Riitta rauhoitti tilannetta kertomalla, että ”hyvä rehtori. Me olemme kumpikin kooltamme aika samanlaisia, ja itsekin (siis Riitta) sain paidan juuri matkan alla, ja pakko todeta, että ei se oikein päälle mahdu.” Teimme paitoja erän Narvan markkinoille. Ei niitä siellä kyllä kaupaksi saatu, mutta sen jälkeen pääosin myymällä omalle porukalle ne ovat loppumassa, eikä isoa kokoa enää ole.
Näissä tunnelmissa aloimme koululle saapuminen alkoi. Jälleen hämmästelin sitä, miten syrjään vetäytyvä Lincoln oli. Hetken kiertelimme alueella, Gift kierrätti minua JaJaArenalle ja kertoi suunnitelmistaan palloharrastuksen kehittämisestä ihan valtakunnantason urheilukeskukseksi. Totesin: ”Jaa, jaa. Odotellaan suunnitelmia ja esityksiä”. Niiden valmistumisessa täällä yleensä menee aikamoinen aika.
Tärkein hetki tulossamme oli kuulla Riitalta palautetta pidetyistä koulutuksista. Saimme hyvin suoraa ja selkokielistä palautetta, jota en vielä tässä vaiheessa kesken matkan kirjaa tähän, että se ei haittaa meneillään olevia toimintoja. Mutta kyllä Riitasta paistoi läpi selvästi myös vahva onnistumisen tunne. Tällä meidän projektillamme on todella saatu ainutlaatuista tietoa tällaisen pienen kouluyhteisön tietoteknisistä ja digitaalista taidoista ja myös nimenomaan eettisyyden kannalta. Työtä riittää, voi hyvä tavaton, miten paljon sitä riittää. Olisipa vain tekijöitä, ja näitä vapaaehtoisiakin tarvittaisiin. Itsekin kyllä tekisin, mutta kanslistini Hannele Virtanen tietää parikymmenvuotisen yhteistyön perusteella, että minun on kokonaisuuden toimivuuden kannalta parasta pysyä kaukana tietoteknisistä laitteista. Kirjoittaminen sujuu joten kuten.
Päätimme olla jäämättä häiritsemään koululla alkavaa henkilökunnan koulutusta, ja aioimme siirtyä tutustumaan Janet Bandan tilaan. Aino-Riikalle tuli hieman hoppu, sillä hän palaa kanssamme Ndolaan, ja hänelle oltiin parhaillaan viimeistelemässä komeita afrikkalaisia roippeita hiuksiin.
Janet oli tulostamme tietoinen ja ilahtui siitä. Poikkesimme sisälle vuonna 2015 valmistuneeseen varsin tilavaan ja toimivanoloiseen kotiin. Saimme nauttia talon puutarhasta päärynäomenan. Sitten kiersimme ympäri puutarha-aluetta. Vuoden kuivuus näkyi kaikkialla, mutta toki satoakin on luvassa. Parhaillaan odotellaan banaanien valmistumista. Tilalla on kasvamassa broilereita, ihanan sympaattisilta vaikuttavia pikkupossuja ja iso joukko vuohia. On siis hieman vauraamman oloinen kyläläinen. Janetin puoliso menehtyi sairauden takia noin 20 vuotta sitten, hänellä on 5 lasta, asustaa tällä hetkellä pääasiassa yksin, eläköityi valtion virasta jokunen vuosi sitten ja painaa täysillä töitä tilallaan työllistäen 7 henkilöä ja lapsen lapsia on aika usein paikalla mukana töissä. Janet vastaanottaa myös puutarha-alan opiskelijoita harjoittelemaan tilalleen.
Voimme olla hyvin tyytyväisiä, että meillä on tällainen henkilö vetämässä koulun johtokuntaa, mutta olemme ymmärtäneet, että tehtävä ei todella ole helppo. Tätäkään asiaa en tässä vaiheessa voi tässä tekstissä enempää avata, mutta uskoakseni silmämme avautuvat tai oletuksemme varmistuvat tämän matkan takia olennaisella tavalla.
Toivottavasti matkalaisista oli kiinnostavaa nähdä paikka. Janet tuntui erityisesti ilahtuvan siitä, että Kirsi toi hänen kahdelle koiralleen ravitsevaa koiranruokaa, joka oikein annosteltuna riittää varsin pitkään. Janet vaikuttaa ihmiseltä, joka pitää hyvän huolen eläimistäkin, jotka on hänen vastuulleen elämässä annettu.
Aloitimme paluumatkan hotellille jo klo 13 maissa Aino-Riikka mukanamme. Hän osallistuu huomiseen Lusakan käyntiin. Kuuntelimme automatkalla todella tarkasti hänen ensituntemuksiaan öistä kylässä. Janetin luona oli ollut hyvä olla, puhe majoittajan kanssa oli selkokielistä ja saamme paljon pohdittavaa jatkoa varten. Tuon Lincolnin käyttäytymisen takiakin entistä varovaisemmin kirjoitan tähän tekstiin asioita, joiden avulla meidän tulisi luotsata koululaivaamme kohti suotuisampia tuulia, sillä tiedän, että kovin pian näiden tekstien julkaisemisen jälkeen ne on käännetty.
01.10., tiistai
Tänään saimme mekin vaihteeksi aloittaa aamuaskareet hieman aikaisemmin, sillä bussimme Lusakaan lähtee linja-autoasemalta klo 8, ja siellä pitäisi olla paikan päällä klo 7.30 ja sitä ennen odotamme saavamme altaalle nautittavaksi aamiaisen. Nousimme eilen lisätarpeita ruokakaappimme ja nyt oli tarjolla suurehko annos mukakokkelia ja pekonia käristettynä. Karin idean pohjalta sain keittiön vastaavan valmistelemaan noiden tuotteiden paistamisen hotellin keittiössä, sillä meidän vempaimemme olivat hieman pieniä.
Ruoka maittoi!
Bussin odottelu asemalla on osa matkakokemusta. Kaikenlaista kauppamiestä pyörii ympärillä, mutta täällä Ndolan päässä kaikki on vielä varsin rauhallista. Aloitamme matkan vajaamiehityksellä, yhden matkalaisen jäädessä lepäämään hotellille. Nähtyämme bussin saapuvan Kitwen suunnasta, emme voi olla kuin tyytyväisiä. Bussi näyttää ulkoisesti hyvältä. Pääsemme istumaan aika lailla bussin eteen numeroidulle paikoillemme.
Edessä on kuuden tunnin bussimatka. Saattaa tuntua puuduttavalta, mutta voivatko meidän reissumme koskaan olla puuduttavia. Olemme reilun kahden tunnin ajan nauttia bussin tilavista penkeistä, venytelleet jalkojamme , mananneet eteläafrikkalaisen elokuvan mauttomuutta, kunnes bussi pysähtyy ja sisään astuu useampi koppalakkinen, hymyilevä ja virkaintoisen tuntuinen maahanmuuttoviraston virkailija. He pyytävät kaikkia matkustajia esittämään henkilökohtaisen matkustusasiakirjansa: ulkolaiselta sellaiseksi lasketaan passi, paikalliselta kelpaavat muutkin.
Peijakas! Täytyipä tämän taas tapahtua. Edellisen kerran olimme tällaisessa tilanteessa noin 15 vuotta sitten matkatessamme kylästä Isengen kylään ja meidät käännytettiin takaisin Fatmols-majapaikkaamme hakemaan passeja.
Nytkään kaikilla ei ollut passeja mukana, tai jos oli, se oli väärässä muodossa, sillä kaikkien tuli pystyä passiin lyödystä leimasta vahvistamaan oikeutuksensa olla juuri tällä hetkellä Sambiassa turistina. Tilanteessa ei auttanut muu kuin kaksi passitonta poistuvat bussista ja itse seurasin matkanjohtajan ominaisuudessa, sillä en ollut tietoinen ja varma poistettujen matkustajien henkisestä kapasiteetistä selvitä melko haastavan oloisesta tilanteesta keskellä ei mitään, kun ei edes paikkakunnastakaan ollut minkäänlaista tietoa. Lähin suurempi paikkakunta paljastui sitten Kabweksi.
Meitä siirrettiin tien varressa olevalle maahanmuuttovirkailijoiden teltalle selvittämään tilannetta. Teltassa oli varmaan lähes + 100 astetta lämpöä. Koitin kaivaa puhelimeni tiedoista Ndolan majapaikkamme puhelinnumeroa, jotta saisimme yhteyden majapaikkaan jääneeseen henkilöön, jotta hän voisi koittaa toimittaa näille maahanmuuttovirkailijoille kuvan heidän passiensa leimoista Ndolan lentokentältä. Omat kännykkämmehän eivät tuolla maakunnassa toimineet. Puhelu onnistui, ja jonkin ajan kuluttua ehkä melko kalliilla hinnalla yhden puhelimeen saapuivat kaivatut tiedot. Oudointa oli se, että yhden matkustajan osalta maahan saapuessa oli matkustusasiakirjaan kirjattu, että hän oleskelisi Sambiassa yhden päivän. Onneksi tuo passissa oleva leima vahvisti sen, että oleskeluaikaa maassa on 7.10.2024 asti.
Muu ryhmä oli jatkanut matkaansa kohti Lusakaa, ja epäilimme muistavatko he edes hotellimme nimen Lusakassa. Olin muistavinani, että olin koittanut hädissäni antaa yksinkertaisen ohjeen, miten tuohon miljoonakaupungin bussiaseman kaaokseen saapuessa olisi mahdollisuus suunnata meille varattuun hotelliin. Minusta asia ja reitti oli hyvin selvä.
Virkamiehet päätyivät ratkaisuun, että kaksi matkalaista joutuvat palaamaan Ndolaan ja minä, jonka ei alun perinkään ollut tarvetta poistua bussista, saan jatkaa matkaa Lusakaan. Ratkaisuun voi meidän puolestammekin päätyä sen takia, että toinen bussista poistetuista hallitsee hyvin englanninkielen, mikä takaa sen, että paluun hoitaminen kotiin Copperbelt-hotelliin on hoidettavissa.
Tiemme erkanivat. Tiesimme, että emme ennen iltaa kuulisi toisistamme mitään.
Itse nousin autoon, jossa oli valtava määrä paikallisia ihmisiä omaisuuksineen, lapsineen ja jokusine lemmikkineen. Minulle löytyi kuljetusvälineestä yksi paikka. Olin muutaman ison perheen ympäröimä ja lapsille selvästi mielenkiintoinen kohde, sillä ympäriltä aloin tuntea erilaisia rapsutuksia ja hiusteni koskettelua. Söpöjä, kertakaikkiaan ihan oloisia pikku veitikoita ja itselläni edessä kolmen ja puolen tunnin matka kohti Lusakaa.
Aikamoinen käänne matkassamme, mutta näillä eväillä eteenpäin!
Edellä Lusakaan saapunut porukka oli todella ymmärtänyt tuon ohjeeni miljoonakaupunkiin: bussista ulos ja asemalla kulkevaa katua pitkin suoraan 400 metriä hotellille. Kolmen ja puolen tunnin jälkeen saavuin itse kadun kulmaan, jossa tiesin hotellin sijaitsevan. Koikkelehdin aivan bussin perältä eteen pyytäen kuljettajaa avaamaan oven kielletyssä paikassa risteyksessä, koska hotelli sijaitsi vain 50 metrin päässä risteyksestä. Jotain helppoa tässäkin päivässä! Enää vain hotelliin kirjautuminen, ja kaupunkireissu voisi alkaa, kunhan saisin kontaktin edeltä tulleeseen ryhmään. Kirjautuminen hieman kesti, sillä en ollut huomannut varata itselleni huonetta, muille kylläkin. Onneksi sain selitettyä, että joukostamme ei kaksi saavu paikalle, ja heille oli varmasti varattu eilen huone. Asia selvisi, vaikkakin sitten illalla Booking.com tiedusteli minulta, miksi eräiden matkalaisten osalta majoitus ei toteutunut.
Hotelli oli siisti, huone pieni, mutta kyllä sinne mahtui, kun ei meillä ollut matkalaukkujakaan mukana. Suihku oli ylellinen; vettä tuli todella voimalla ja sen lämpimyydenkin pystyi valitsemaan. Wifi toimi mainiosti, mutta juuri siinä vaiheessa ei ollut tekstiä kirjoitettuna tai aikaa kirjoittaa; en oikein voinut sanoa matkassa ensi kertaa oleville, että relex- tulen jonkin ajan kuluttua, kun olen ensin kirjannut päivän tapahtumat.
Poikkesimme viereiseen Levyn ostoskeskukseen, ja saimme havaita saman asian: sähköstä on todella pula kaikkialla. Lukematon määrä liikkeitä oli auki, mutta aivan pimeinä. Niissä oli kyllä myyjät paikalla ja olivat valmiina tulemaan auttamaan mahdollista asiakasta tehokkaan taskulampun valolla.
Tällä kerralla poikkesimme vain Pick&Payssä ostamassa joitain välttämättömyystavaroita, ja sovimme lähtevämme ruokailemaan illalla. Ruokapaikaksi valikoitui ostoskeskuksessa ollut ravintola, ruoka ja seura maittoivat. Unikin tuli hyvin, kun tuli tieto siitä, että Ndolan hotelliin passitetut olivat saapuneet turvallisesti perille. Matkanaikainen ennätys: 8½ tuntia rauhallista unta. Tuntui uskomattoman hyvältä.
02.10., keskiviikko
Olin tännekin viestinyt aiemmin James Musondalle, että olemme kaupungissa. Kennedy Sambian televisiosta oli saanut pikaisen komennuksen Livingstoneen. Ensimmäiseksi nautimme kuitenkin aamiaisen ja se oli varsin hyvä. James ajoi hotellille, hän tarjoutui tekemään pienen Lusakan keskustan kaupunkikierroksen henkilöautollaan. Meillä ei ollut paljon aikaa, kun huoneet piti luovuttaa klo 11, mutta oivan käsityksen pääkaupungista kierroksella ehti saada. Tiestö oli erinomaisessa kunnissa verrattuna Ndolaan ja kaikki oli paljon siistimpää.
Pidimme vielä pienen palaverin hotellilla, ja James toi lahjana Isengen koulumme oppilaille sellaisia lanteille vedettäviä tekstiilejä. Ne ihastuttivat kovasti joukkomme naisiakin, joten uskon niiden olevan haluttuja tyttöjen keskuudessa koulullakin. Niitä oli 20 kappaletta. Karin saapuessa paikalle esillä nousivat erilaiset businessmahdollisuudet ja siitä tuntuivat kumpikin toimija: Kari ja James olevan aidosti kiinnostuneita. Jamesilla on Lusakassa tekstiilituotteita kauppaava yritys. Koko porukkamme piti lyhyen tapaamisen perusteellakin Jamesia hyvin luontevana ja rauhallisena ihmisenä. Tarjosin hänelle asiallista summa paikallista rahaa korvaukseksi kaupunkikierroksesta, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti vastaanottamasta mitään.
Paluumatkan bussiliput olimme käyneet ostamassa heti aamusta ja mukana kulkeneille se operaatio riitti syventäväksi käynniksi Lusakan elämään. Meitä todella lähestyttiin ja varsinkin naisia tultiin aivan iholle, mutta liput saimme ja useimmat meistä saivat uuden nimenkin, kun lippuihin piti kirjoittaa matkalaisen nimi.
Kävelimme hotellilta bussille, ja lähtö sujui mainiosti, kun tiesimme, miten asioiden pitää hoitua. Meitä kyllä yritettiin sijoittaa mitä erilaisempiin paikkoihin meneviin busseihin. Auto oli yhtä hyvä kuin tulomatkalla, kuljettaja rauhallinen ja kuuden tunnin bussimatka sujui nyt ilman kommelluksia. Viereen tuli istumaan mukavan oloinen nuori, joka haaveili tekniikan alan opinnoista yliopistossa ja joka näytti matkan aikana tutustuvan myös Isenge Clubin nettisivuun.
Meillä oli todella jotain odottamista saapuessamme Ndolaan: Robert oli autoineen paikalla odottamassa meitä Ndolan pimeässä illassa ja saapuminen majapaikkaan oli taas eräänlainen iloinen jälleentapaaminen, kun kaikki ”rikolliset” olivat päässeet omiensa joukkoon. Päätimme mennä illastamaan läheiseen Angelica-ravintolaan, ja jälleen kaikki tuntuivat nauttivan tilaamistaan annoksista ja edullista oli!
03.10., torstai
Tänään lienee meille tavallisille matkalaisille tärkein päivä: viemme koululle kaikki tuomamme ja hankkimamme lahjoitustavarat. Saavuimme kylään, meitä tervehdittiin iloisesti, ja vähitellen pääsimme itse asiaan. Poikkesimme Karin kanssa Puusti Cateringin luona tutustumassa päivän ruokatarjontaan ja asioihin, joita voisi tarvittaessa avustaa, helpottaa. Pohdimme mm. kaasun käyttöä, mutta emme yrittäneet olla suuria asiantuntijoita vaan kuulimme mistä päivän ateria valmistetaan: 5 eri kivikovasta raaka-aineesta kypsytään pitkällä, noin kolmen tunnin keittämisellä hyvin maukas puuro. Saimme maistaa sitä ennen ruuanjakoa lapsille, ja pakko sanoa, että puuro maistui todella hyvältä. Päättelimme, että kokki tietää paremmin, miten saa tuossa paikassa noilla välineillä parhaiten aikaiseksi tarvittavan ruuan. Sen sovimme, että tuulensuoja rakennuksen viereen pitää rakentaa, että puuroa ei tarvitse keittää sisällä tai kovassa auringonpaahteessa ulkona.
Ensiksi jaoin Jamesin lannevaatteet. Mikä ilo tyttöjen kesken puhkesikaan. Niitä riitti kaikille 3-5 -luokkien tytöille. Metrilakun jaon hoitivat Elena, Silja ja Aino-Riikka kiivaassa tahdissa. Lapset eivät varmaankaan tienneet, mitä saivat, mutta kun alkupalan antoi heille suuhun niin jopas koko pitkä pötkö oli hetkessä heidän masuissaan. Oli ainakin erilainen kokemus! Suomesta rahdatut lakut lahjoitti Kapo Games.
Ja sitten tulivat jakoon ne uudet kengät. Oletettavasti näistä lapsista ei kukaan ollut koskaan saanut uusia kenkiä. Kenkiä kyllä heillä oli jaloissa, mutta koko oli joko paljon tarvittavaa suurempi tai jalkine oli monilta osin ihan rikki. Lapset saivat kenkien mukana kestävän kassin, joka voi samalla toimia koululaukkuna. Juuri kenelläkään ei näkynyt asianmukaista laukkua koulutarvikkeita varten. Oli tuokin prosessi aikamoinen seurattava sivusta: kenkien jalkoihin sovittajille oli melkoinen haaste selvitä tekemisestään, kun samalla sisältä purkautui vahva hyvänolon tunne silmäluomista purkautuvana itkuna. Tällaista avun toimittaminen voi olla konkreettisimmallaan !
Lisäksi jätimme kaikki paikallisesta kirjakaupasta hankitut tarvikkeet, joita Riitan ja Aino-Riikan valmistelukeskustelujen jälkeen oli vahvistettu hankittavaksi seuraavan lukuvuoden alkua varten. Tuotteita, jotka ehtisivät kuivua tai esimerkiksi isoa erää värikasetteja kopiokoneeseen emme vielä hankkineet, sillä haluamme keskustella kopioinnista yleisemminkin.
Huoltajia oli paikalla paljon. Eräs äiti piti lahjoittajille huoltajien puolesta kiitospuheen, jonka rehtori käänsi meille. Kauniisti ilmaistu kiitollisuus, joka konkretisoitui vieressä olleiden lasten näkyvästä hyvän tuulen vireestä.
Osaisimmepa välittää tämän tunnelman kaikille, jotka ovat olleet mukana luomassa tätä mahdollisuutta auttaa näitä lapsia!
04.10., perjantai
Ohjelmassa välipäivä. Päätimme poiketa kangaskaupassa. Se oli sitten viime vuoden muuttunut melkoisesti muodoltaan, eikä kukaan nyt löytänyt mitään ostettavaa. Sitten haimme rehtorin ilmoittaman 200 kilon maissierän Shopritestä ja kukin täydensi omia varastojaan. Yrittelin saada taas kwachoja ATM:stä, onnistumatta. Meitä neuvottiin ajamaan Stanbic pankin ATM:lle ja sieltä seuraamaksupäätteet eivät toimi. Eivät toimineet kyllä viime vuonnakaan.
Sitten hotellille laittamaan seteleitä ja kuitteja järjestykseen. Vain kaksi meistä lähti Robertin kanssa stadionin lähellä olevalle korkealle mäelle, jonne ihmisillä on tapana kerääntyä rukoilemaan. Meidän joukkomme rukoukset oli aika pian hoidettu, sillä en ollut kovin pitkälle edennyt asioiden valmistelussa, kun he jo olivat iloisina jakamassa arjen iloja.
Tällä matkalla on todella ollut outoa sähkön puute. Tänä vuonna on kuulemma satanut todella vähän ja Sambesi-joen varrella olevat tuotantolaitokset ovat tyhjillään vedestä. Outoa on sekin, että siellä Isengen kylässä tilanne sähkön suhteen on parempi. Majapaikassamme sähköä on tarjolla muutaman tunnin päivästä, silloin yleensä emme ole edes paikalle. Muulle ajalle olemme ostaneet petrolia agregaattiin, mutta sen voimalla ei oikein saa kunnollista nettiä, mikä nyt maailman kokonaistilanteen kannalta ei ole kovin suuri murhe. Kunhan Lähi-idässä kukin taho alkaisi noudattaa oman uskonoppinsa ajatuksia ja sitten ehkä Ukranaissakin tulisi joku tolkku, kun Putinin jahtaamat fasistit olisivat jo poistuneet. Hullu maailma – upea Afrikka!
Matkalaisten tuntemuksia on ollut kiva seurata. Kauhistusta ovat aiheuttaneet muutamat paikalliset, jotka ovat kaikissa tilanteissa tarttuneet mahdollisuuksiin, joissa voi napata itselleen etuisuuksia esimerkiksi pöydälle jätettyjen tippien muodossa tai laatikossa lojuvien Mosi-pullojen osalta. Eräälle kaverille teimme kepposen; laitoimme Vodka-pulloon paikallista kraanavettä ja muiden poistuessa huoneisiinsa hakemaan tarvikkeita valmistautuessaan seuraavalle reissulle, kaveri nappasi kunnon annoksen vodkaa suuhunsa pullosta, joka oli täytetty kraanavedellä. Jukka istui pöydän päässä ja tallensi reaktion: pikainen sylkeminen pihanurmikolle ja naurut päälle.
Tänään rauhallisemmalla ajalla koitin maksaa majoituksiamme Priscillalle: K12000 sivuhuoneista ja K35000 päärakennuksista, jäljelle jäi vielä K2300 maksamatta.
Kummilapsi
+ 50 €, 5 €, 10€, 5€, kiitos! TIK, SHM, PHK, LADK
Kunnioittava toive edelleen on se, että noita yksittäisiä 5 e -suorituksia ei maksettaisi, koska rahasta iso osa menee pankin kuluihin, eikä siitä jää enää paljon tuonne avustukseemme Sambiaan. Itse kukin voi halutessaan ohjata suoraan tukia pankin tukemiseen omalla tavallaan.
Perjantaina vietettiin maailman opettajien päivää, vaikka varsinainen päivä on vasta lauantaina 5.10. Saimme kylän opettajat suostumaan siihen, että koko päivä käytetään kylän koululla tietoteknisten taitojen opettelemiseen Riitan johdolla ja sitten vastaavasti sunnuntaina kutsumme heidät tänne meidän majapaikkaamme grillaamaan jotain maukasta. Asia hyväksyttiin suuremmitta napinoitta.
Nyt perjantaina yksi matkalaistamme vietti syntymäpäiviään ja Ellen aivan väärin muista niin myös erään matkalaisen lapsi kotona Suomessa. Juhlaillallista varten koitin kysellä kuljettajaltamme ajatusta, mihin nyt vielä kokemattomaan ravintolaan voisimme mennä nauttimaan tätä juhlaillallista Hennan kunniaksi ja puheista nousi esille Jacaranda-keskuksen ravintolamaailma. Jakaranda on tähän aikaan eri puolilla Sambiaa liikkuessamme ollut puu, joka erityisesti on ilahduttanut meitä värikkäillä kukinnoillaan; siksi siis menemme sinne. Ajomatka kohteeseen vaikutti yllättävän pitkältä, ja saavuttuamme perille havaitsimme monen ravintolan ikkunassa isolla kyltin ”No alcohol!”. Emme nyt erityisesti olleet jahtaamassa viinaa, mutta kyllä nyt aika monen syntymäpäiviään juhlivan tilaisuudessa keskimääräisesti on mahdollisuus nauttia myös esimerkiksi maalle tyypillinen Mosi tai gin&tonic. Siksi siirryimme esittämälleni Protea-hotellille, joka tulisi olemaan itsellenikin ihan uusi paikka. Tiedän paikan, mutta sen hintataso ei edellisillä vuosikymmenillä oikein ole sopinut budjettiin, eikä matkan henkeen. Ravintola oli tyylikäs, musiikki ei kokonaan estänyt keskustelemista, ruoka paikalla oli erinomaista, mutta tarjoilussa oli kovasti kehittämistä verrattuna noihin halvempiin paikkoihin. Joka tapauksessa Henna sai nauttia arvoisensa syntymäpäiväillallisen jo hyviksi ystäviksi muodostuneiden ennestään uusien tuttavuuksien kanssa ja Karikin oli valmis antamaan tarjotulle pihville arvosanaksi erinomainen. Olisi ollut erinomainen +, jos ruuan kanssa olisi tuotu myös tilattu kastike.
Hotellille palattua sain vasta tällä yrityksellä siirrettyä tekstejä tuonne Happy Days -sivustolle. Samalla huomasin, että siellä oli käyty vierailemassa aika mukavasti viikon mittaan, mutta minkäs teet: tällaisia sähkökatkoja ei ole koskaan aikaisemmin Sambiassa koettu. Asian vahvisti myös vanhempi keittiöstä vastaava työntekijä. Hämmästelimme sitä, että tuolla kylällä matkammekin aikana sähkötilanne on koko ajan parempi. Paikalliset kertoivat, että syy on se, että 7 kilometrin päässä kylästä kulkee todella suuri kiinalaisten rahoittama tiehanke, ja siellä tarvitaan paljon sähköä. Kuluneen vuoden aikana kyläläiset eivät siis ole osanneet kertoa meille, millaista tämä arki täällä kaupungissa asuessa on. Valtion Zesco-yhtiön kautta sähköä on saanut vain muutamana tuntina päivässä. Toiset kertovat syyksi sen, että Sambian valtio olisi myynyt sähköä naapurivaltioilleen, eikä sitä sitten olisi riittänyt oman maan kansalaisille. Toinen selitys on se, että vuosi 2024 on sateiden osalta ollut taas poikkeuksellisen vähäsateinen. Oli syy mikä tahansa, tilanne on erittäin vaikea. Kyllä täälläkin tuuli-, ja aurinkovoimalle olisi suuria mahdollisuuksia, mutta taloudellisia resursseja ei ole tällä hetkellä käytettävissä. Olot siellä koto-Suomessa sodasta ja kohonneista hinnoista huolimatta ovat meille ihmisille vielä varsin kohtuulliset.
Ennen matkaa eräs ihminen pohti reissuun osallistumista ihan kasvatuksellisista lähtökohdista eli mahdollisiin omiin tuleviin opintoihin liittyen kehitysyhteistyöhön paneutumista, vaikka jääden joksikin aikaa meidän jälkeemmekin tänne asioita pyörittelemään. Tässä vaiheessa voi jo sen sanoa, että käynti olisi mitä parhaiten sopinut tällaiseen tarkoitukseen. Toivottavasti mahdollisuuksia tulee vielä tulevaisuudessa. Meillä on aika tehokas yhteistyöverkosto maassa, joka varmasti mielellään olisi mukana tuollaisessakin kehitystyössä.
05.10., lauantai
Yöllä sai taas napata laitteen kasvoilta, kun sähkö loppui yöllä. Näyttää kuitenkin siltä, että ehdin nauttia hyvistä unista yli 5 tuntia. Aamusta oli hyvä mennä päivittelemään näitäkin tekstejä pihalle, kun altaalla oli hiljaista. +14 asteen lämpötila aamusta tuntuu hieman viileältä, mutta kyllä se aika rivakkaa tahtia alkaa tässä päivän mittaan nousta.
Tänään Riitta ja Aino-Riikka ovat palaamassa kylältä tänne kaupunkiin ja nyt meillä on tässä haaste, sillä majapaikan kaikki vuodepaikat on varattu. Uskon, että asiaan löytyy ratkaisu. Heidän mukanaan tulee majapaikkaamme koulumme 4. luokan oppilaat yhden huoltajansa kanssa. Ohjelmassa on ehkä altaan veteen tutustumista, ehkä hieman pallottelua pihanurmikolla, lyhyt suomenkielen kurssi ja tietysti ateriointia.
Paikallislehteen olin laittavinani MeNyt -palstalle ilmoituksen, että heti ensi keskiviikkona alamme ihan yleisellä ja tunnelmatasolla purkaa tämän matkan kokemuksia, siis siinä tapauksessa, että olemme onnistuneesti rantautuneet koteihimme tiistaina 8.10.2024. Tervetuloa mukaan kuulolle!
Tällä matkalle emme pitäneet yhteistä palaveria koulun johtokunnan edustajien kanssa. Puheenjohtajan mielestä sille ei ollut tarvetta. Täten vielä on suorasanaisesti paikallisille viestimättä ne linjaukset, joita olemme tehneet opetustoimen jatkamisen osalta yhteistyössä Selma and Tauno Fund ry:n kanssa. Tulemme siihen palaamaan varsin pikaisesti, eikä valtion ratkaisuja kohdeavustuksista ole vielä kantautunut korviimme. Varma on se, että näillä henkilöresursseilla ja sambialaisilla käytänteillä emme voisi hankkeesta selvitä. Byrokratia ja korruptiouhka on täällä aivan liian korkealla tasolla.
Ehdimme Karin kanssa poiketa erillisellä taksilla poiketa täydentämässä ruokavarastoja edessä olevia tarjoiluja varten. Olemme olleet täysin kiinni Karin aktiivisuudessa erilaisten tarjoilujen toteuttamisessa, toki Hennan vahvalla tuella, mutta ei siinä paljon voinut alkaa kilpailla Karin kanssa, kun huomasi, miten asiat olivat hänelle vuosikymmenten kokemuksella muuttuneet selkeiksi käytänteiksi.
Robert toi porukat (luokan 4 oppilaat, huoltajan, koulun keittäjän sekä Riitan ja Aino-Riikan) majapaikallemme klo 10.40. Aluksi istuuduimme patiolle ja esittäydyimme toinen toisillemme. Sitten Kipa esitteli lapsille käytettävissä olevan wc-tilan ja sai kaikki pesemään kätensä ennen kuin palasimme pöydän ääreen nauttimaan Oreo-kekseistä, useasta erilaisesta karkista, coca colasta. Sitten lapset siirtyivät pelaamaan lentopallon johdannaispelejä uima-altaan edustalle siihen asti, kunnes Kari viesti, että hampurilaiset ovat valmiita. Tuote oli lähes kaikille lapsille uusi kokemus, lisäksi saimme hotellin keittiön avustuksella isohkon annoksen ranskalaisia, ja onneksi kaikki maistuivat.
Seuraavaksi oli vuorossa uima-altaaseen siirtyminen Kipan ja Aiskin valvonnassa. Lapsista kaksi osasi ennestään uida, mutta muille veden lähestyminen oli aikamoinen haaste. Kipa ja Aiski osasivat kuitenkin tehdä siitä heille turvallisen elementin ja kaikki pääsivät nauttimaan tästäkin suuresta riemusta.
Osa ajasta kului peleissä pihanurmella. Lapsilla oli ihan keskenäänkin menossa vaihtelevat leikit. Osasivat todella olla keskenään. Jossain vaiheessa kävimme läpi joukon suomenkielen ilmaisuja ja jätimme paperit heille, jotain saattaisi kiinnostaa paneutua joihinkin asioiden ennen mahdollista seuraavaa käyntiämme.
Matkalle osallistuva porukka osallistui kaikkiin mahdollisiin tekemisiin varsin aktiivisesti, vähintäinkin kannustamalla meitä kaikissa tekemisissä positiivisesti. Ennen lasten kotiin lähtöä otimme ryhmäkuvia Riitan hyväksi arvioimassa kuvauspaikassa. Lähdimme Aiskin ja Elenan kanssa mukaan Robertin kyytiin, jotta rouva Phiri, koulun keittäjä, voi hankkia täydennystarvikkeita koulun ruokalaan tämän viimeisen lukuvuoden hoitamiseksi. Laskua kertyi noin K5000, mutta osa tuotteista, kuten kapenta ja maapähtkinät jäi ostettavaksi huomenna Jacaranda-keskuksesta. Mielenkiintoista, että Shoprite-liikkeen myyjä suositteli meitä ostamaan ne muualta, mistä ne on saatavissa edullisemmin, .Ymmärsi, että teemme hankintoja hyväntekeväisyystarkoituksessa ja hänkin halusi olla tällä tavalla hengessä mukana. Ja kukaan ei kyllä voi väittää, että emme olisi kuluneen viikon aikana varsin ruhtinaallisesti tehneet ostoksia yleisesti Shopritesta.
Hyvästelin lapset parkkipaikalla ja auto lähti kohti Isengeä. Lasten mukana ollut koulun johtokunnan varapuheenjohtaja oli oikein miellyttävä tuttavuus.
Saimme palata Aiskin ja Elenan kanssa kadulta nappaamallamme taksilla, ja tällä kertaa kyydin hinnaksi muodostui K100.
Majapaikassa saimme hetken hengähtää, sillä kouluviraston pomo herra Chabu oli tulossa vieraaksemme klo 19.
Kari&Henna hoitivat taas suvereenisti ateriavalmistelut: grillattua nautaa, jauhelijakastiketta, herkullista sieniruokaa ja tietysti Elenan valmistamaa salaattia.
Pomo tuli paikalle ajoissa ja seurana hänellä oli opettajantyötä Ndolassa tekevä nuorehko naishenkilö. Benjaminin oma vaimo oli parhaillaan toipumassa sairaalaoperaatiosta. Alkutervehdysten jälkeen oli yleistä keskustelua koulutuksesta, periaatteista, hyvästä asenteesta lapsia kohtaan ja koulutetun henkilöstön merkityksestä ja nyt meillä korostuu tämä varhaiskasvatuksen osuus. Koulussa varhaiskasvatuksessa on noin 50 lasta, mutta sitten vain osa heistä jatkaa varsinaisille koulun vuosiluokille. Syistä ei oikein ole tietoa, mutta varhaiskasvatuksen houkuttavuudella on aina oma merkityksensä. Kouluruuasta jo oppilasryhmän kanssa puhuttaessa totesimme, että se on todella tärkeä osa päivää. Isolla osalla lapsia koulumatkaa on 3-5 kilometriä ja marssivat sen jalan, aika usein porukalla, ja nyt onneksi vielä moniaivan uusin kengin.
Benjamin kertoi eläköityvänsä noin kahden vuoden kuluttua. Tuo aika meidän pitää käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyväksi, tosin Benjamin lupasi pysyvänsä kaupunkiin asumaan jäävänä jatkossakin kuulolla, mitä näissäkin asioissa tapahtuu.
Sympaattinen ilta mahdollistui tiimin aukottomalla yhteistyöllä.
06.10., sunnuntai
Sunnuntaillekin riitti virallista ohjelmaa, sillä olimme luvanneet toteuttaa Isengen koulumme opettajille käynnin majapaikkaamme, koska he olivat yhteishaluisia osallistuen perjantaina 4.10.2024 koululla Riitan vetämälle tietotekniikkakurssille koululla, vaikka muualla maassa kaikilla opettajilla oli vapaa päivä.
Kävimme noutamassa porukalla Jacaranda-keskuksesta tarvikkeita opettajille tarjottavaan purtavaan sekä tuliaisia näytti moni noukkineen keskuksessa sijainneesta kiinalaisten halpatuotemyymälästä. Kierroksen varrella poikettiin myös ns. torille, josta saimme hankittua puuttuvia tarvikkeita kouluruokailuun K3000 kwachan edestä (kapenta-kalaa, maapähkinöitä ja papuja).
Robert heitti meidät tarvikkeinemme majapaikkaan ja lähti oitis hakemaan kylästä opettajia. Viikon aikana tämä oman auton käyttöön hankkiminen oli yksi parhaista ratkaisuista, joka teki asioiden toteuttamisesta mutkatonta ja joustavaa, ja loppumatkasta jo huonojalkaiset pääsivät istumaan auton eteen vapaampaan tilaan, kun Robertin sisko ei enää roikkunut mukana.
Opettajat olivat paikalle hieman puoli kahden jälkeen ja samalla kaavalla kuin oppilaiden kanssa, kokoonnuimme ensin yhteisen pöydän ääreen tarjoten yleisluonteisen tarinoinnin ohessa erilaista naposteltavaa. Puhuimme yleisistä asioista, korostimme positiivisen, kannustavan asenteen omaksumista lapsiin koulutyössä, ilmaisimme myös sen, että näemme ehdottoman tärkeäksi erityisesti varhaiskasvatuksen puolella pätevän työvoiman lisäämistä. Siinä vaiheessa tulee tehdä kaikki, että lapsissa syttyisi kipinä oppimiseen. Tämän hetkisillä järjestelyillä siihen ei ylletä. Totesin myös tietotekniikan osalta Lincolnille, että silloin kun Riitta pyytää toteutettavaksi jotain toimenpidettä – se tehdään ja pikimmiten. Jos on kysyttävää, kysytään – viipymättä. Menettelytavoissa on kaikilla kehittämisen varaa. En ikinä ymmärrä, että noissa oloissa rehtori opettaa vain 2 tuntia viikossa englanninkieltä. Nimenomaan englanninkielen opetuksen tasoon tulisi myös panostaa.
Uima-allas kutsui ja kaikki nuoret opettajat ottivat ilon irti veden maailmasta.
Rehtori muistutti, että yhtä tyyppiä maissia edelleen puuttuu ja kävimme kesken ilonpidon katsomassa paikkaa, josta sitä olisi saatavissa, mutta nyt kauppiaat olivatkin sopivasti kirkossa. Annoin K2000 rehtorille aineiden hankintaan paluumatkalla kotiin. Kuitti on saatu, mutta hankintapaikka vaihtui ja se aiheuttaa meille pienen selvitystarpeen.
Palattuamme muut olivat jo pöydässä nauttimassa Kapon herkullista hampurilaista ja isoja annoksia ranskalaisia kera CocaColan. Harvinainen herkku näytti opettajille olevan hampurilainenkin, mutta ei sen lihaisan paksun pihvin hurmaa voinut kukaan vahvistaa. Pöytä tyhjeni ja se on hyvä.
Kahvien jälkeen olimme valmiita kotimatkaan ja hyvän kotimatkan toivotuksiin.
Päätösillalliselle päätimme mennä omalla porukalla Urban-hotellin ravintolaan. Paikka oli hyvin täynnä ja saimme käyttöömme pihapatiolla rajautuvan oman kabinetin. Ilta sujui leppoisasti, toinen toisiamme kiitellen, yksi jos toinen tuntui kokeneen matkan aikana jotain sellaista, joka herättää vahvasti ajatuksia ja tunteita. Lisäksi olimme sitä mieltä, että nytkin ruoka oli erinomaisen hyvää ja edelleen edullista.
Illaksi hotellille ja pakkaamaan. Agregaatti napsutti ja palattuamme hotellilla oli valot: pakkaaminen lähti hyvin käyntiin, mutta sitten jälleen kaikki meni pimeäksi. Itselläni ei mitään tuntumaa siitä, mihin taskulamppu jäi, ja poistuin asunnosta katsomaan, mikä tilanne on muualla. Yhtä kaoottinen. Onneksi kuitenkin agregaatti alkoi uudestaan naputtaa ja saimme suorittaa pakkaamisen loppuun asti. Koko oleskelun ajan sähkön puuttuminen oli haastava ongelma. Onneksi majapaikan keittiöön oli pyynnöstäni hankittu uusi hella, joka toimi päällystason levyjen osalta kaasulla. Sähköä varten piti pitkin viikkoa käydä ostamassa petrolia, jotta saimme käyttöömme sähköä. Ei toki aivan tavanomainen etelänloma, mutta eihän tämän pitänyt sellainen ollakaan. Hassuinta se, että tuolla Riitan majapaikan suunnalla kylässä sähkö oli huomattavasti paremmin saavutettavissa. Jostain kuitenkin ehkä on hyvä näkyä, että olemme Afrikassa, ja meidän olomme matkan aikana olivat kuitenkin aivan eri maailmasta kuin afrikkalaisten keskimääräiset olot.
07.10., maanantai
Aamiainen oli sovittu hotellille klo 6.30. Aikaisin koko matkan aikana. Tänäkin aamuna sähkö räpsähti heti varhain päälle, ehkä lähtömme kunniaksi. Kari jako keittiön kätköistä herkkuja majapaikan teknisen puolen toimijoille, mikä oli heille varmaankin hyvin suuri huomionosoitus. Vajaan K1000 -korvauksella työtä tekeville useina päivinä saadut muhkeat voileivät olivat todella tervetullut kiitos meidänkin hyväksi tehdystä työstä.
Tarkoitus oli lähteä klo 7.20, mutta siihen tuli pieni viive lähtöhetken jännityksestä johtuvasta sähläämisestä. Kyytiin nousivat myös Kipa tyttärineen, sillä heille oli lauantain illallisella sovittu keskustelu ministeriön DEBSissä tänä aamuna klo 8. Muutamin lausein olimme käyneet valmistavaa keskustelua tuostakin kohtaamisesta.
Muun porukan matka kentälle sujui Robertin kyydissä vauhdilla välillä tiukasti penkistä kiinni pitäen. Kentällä kiersimme muutaman kunniakierroksen, ennen kuin löysimme oikealle portille ja siirryimme lähtöselvitykseen. Noissa oloissa sähköjen puuttuessa ja netittä, emme olleet pystyneet tekemään lähtöselvitystä ennalta, mutta siitä ei ollut mitään harmia.
Aika nopeasti olimme kansainvälisellä alueella siirtymässä hyvissä ajoin Nairobista meitä noutamaan saapuneeseen koneeseen. Paluu tehtiin Keski-Afrikan tasavallan Lumumbashin kautta, ja lennon kesti Nairobiin oli 2½ tuntia.
Tiesimme, että Nairobissa on pitkä vaihtoaika, eikä ainakaan minusta ole mielekästä käydä poikkeamassa kaupungilla. Päätimmekin hankkia paikat business loungesta ja nauttia siellä palveluista jatkolentoa odotellessa. Valinta oli oikea, siksikin, että jatkolentomme viivästyi vielä 2 tunnilla odotuksen aikana. Kaikkea nautittavaa oli tarjolla runsaasti, netti toimi loistavasti ja palvelu oli todella erinomaista. Täälläkin kuten lähes kaikilla kentillä liikuntarajoitteisista pidettiin todella erinomainen huoli, todella! Varaukset palveluille tuli vain olla tehtyinä hyvissä ajoin kirjallisesti ennen matkaa.
Koko loppupäivä kului siis Nairobissa lentokentän loungessa.
08.10., tiistai
Klo 01.50 ei ole kaksinen aika lennon lähdölle, mutta kaikki löysimme kuitenkin paikoillemme koneessa ja toivoimme uni-Matin saapuvan itse kunkin kohdalle houkuttelemaan. Ei vain tullut. Lento oli raskas, mutta teknisesti hyvin hoidettu – hyvin tasainen.
Pariisiin saavuimme aamulla klo 9, ja koneesta ulospääsy kesti poikkeuksellisen kauan, yli puoli tuntia. Pariisissakin oli valmistauduttu tukea tarvitsevien kuljetuksiin, mutta nyt reittimme heidän kanssaan erkaantuivat täysin. Avustajat menivät omaa reittiään ja ranskaa puhumattomat avustettavat omaa reittiään. Kertoivat tuon reitin olleen varsin mielenkiintoinen.
Muu porukka hakeutui aamiaiselle 2F -terminaalissa ravintolaan, jossa oli tilaa. Kauhistelimme hintoja, melkein Helsingin tasoa! Sambiassa melkein täällä maksetun yhden annoksen hinnalla aterioi koko porukka ja mikä oli palvelun tasossakin oli Sambian eduksi!
Tämäkin lento viivästyi, onneksi vain 35 minuuttia. Yllätys oli, että tällä lyhyellä lennolla Euroopan sisälläkin oli vielä tarjoilua! Nuori pilotti tuli vauhdilla alas taivaalta, ja jos joku onnistui koneessa nukkumaan, heräsi tässä pamahduksessa aivan varmasti.
Jämäkästi olimme kotona – ja hyvillä mielin.
Lähtöportilla meitä odotti maahantulopalvelusta Kalle-niminen virkailija, joka oli ehdottomasti huippu kaikkien kokemiemme parinkymmenen liikkumista helpottamassa olleiden avustajien joukossa.
Kari ja Henna hoitivat kulkuvälineemme lähelle kenttärakennusta ja kohta jo vilistimme tasaisella kyydillä kohti Keimolan pysähdyspaikkaa, jossa nautimme ensimmäisen kotimaisen herkun matkamme jälkeen. Vaikutti siltä, että olimme hyvin kiitollisin mielin: koimme valtavan paljon, säilyimme kaikki matkan ajan hyvin terveinä ja yhteishenki porukan kesken oli aukoton. Jos näitä tekstejä lukenut tässä vaiheessa ihmettelee, miksi en juurikaan ole kirjannut tähän Riitan koulutukseen liittyviä asioita; syy on se, että olemme sopineet, että yhdistyksessämme projektimme tietotekniseen toimintaan liittyvistä asioita valmistelun ja raportoinnin huolehtii Riitta, eikä meillä soppaa tehdessä tarvita useita keittäjiä. Tehtävien vastuut on jaettu, ja varmasti aikanaan kuulemme tästä tämän matkamme suurimmasta ja tulevaisuuden kannalta vaikuttavimmasta osuudesta: Riitan vetämän opettajienkoulutuksen annista.
Kotiin tuloa oli karu. Toki Kari ajoi ihan ulko-ovella, mutta talo oli viileä, eikä vastaanottokomiteaa ollut paikalla. Voi, miten valmis voi ollakaan nukkumaan!
09.10., keskiviikko
Pakko uskoa todeksi: tänä yönä kertyi unta 9 tuntia 38 minuuttia, ja olo varsin tasapainoiselta. Myöhäisillan talonlämmityksen jäljiltäkin talo tuntuu jo varsin kodikkaalta. Tästä on taas parin päivän rauhallisesti ottamisen jälkeen hyvä jatkaa!
Tämän päivän tiedonanto:
Kiitos osallistumisestanne Selma and Tauno Fund ry:n järjestämälle matkallemme Sambiaan. Tällaisen matkan toteuttaminen on hieman erilainen asia kuin viinanhakumatka Tallinnaan. Kuten nyt näitte; meillä oli todella poikkeuksellisen upea, yhteen hiileen puhaltanut matkajoukko. Kuten rakas Rukkamme totesi: taitaa pitää paikkansa, että me suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, varsinkin kun seurasi meidän porukkamme ilon täyteistä kulkemista maailmalla, verrattuna vastaan tulleisiin muihin kansallisuuksiin. Otos voi olla pieni, mutta meistä se kertoo jotain. Kuljimme matkan päivästä toiseen ilo edellä!
Kipa ja Silja, Kari ja Henna – teitte ihan tekemällä tästä matkasta jotain ainutlaatuista, Elena ja Jukka – small talk´inne kantaa pitkälle ja oli olennainen osa tuota Rukan mainitsemaa iloa, Riitta ja Aino-Rukka – rohkeutenne ja paneutuneisuutenne kantaa pitkälle. Kaikille yhdistyksemme puolesta mitä sydämellisin kiitos! Benjamin Chabun yhteydenotot minulle matkaan jälkeen vahvistavat, että työmme ei tule menemään hukkaan.
Arki jatkuu lounaalla Kesonkulmassa noin klo 11. Kaveruksia käydään houkuttelemassa kotiin iltapäivällä, ja lähipäivinä alkaa lukemattomien kuittien kirjaaminen ja kulujen jakaminen. Vähitellen.
Onpa päivä ollut yhtä lentoa; parasta päivässä on lukematon määrä positiivista palautetta Sambian matkaltamme – niin omalta porukaltamme kuin sambialaisilta itse kohteesta. Tapaamisessa Kesonkulmassa ei ollut ruuhkaa, mutta tarjolla oli myös herkullista kalaruokaa, ja siitä matka jatkui noutamaan ystäviä Tampereen Hervannasta. Kaverit olivat jo ehtineet alkaa kotiutua, ja varsinkin EiLa oli hyvin seurallinen, mutta nyt oli kotiinpaluun aika. Valmistauduimme jo suurempaankin jahtiin, erityisesti EiLan osalta, mutta kaikki meni varsin kauniisti, eikä auton kyydissäkään ollut mitään jupinaa. Tuntui hyvältä! Koitimme kiittää kauniisti loistavasti ystävien majoituksen hoitaneita Eilaa ja Perttiä.
10.10., torstai
Tänään sitten lippu salkoon: Aleksis Kivi, kyllä kaveri elämäntyöllään on sen ansainnut.
Aamuinen mandariini olikin sitten paluu arkeen sekin: ärtsy ja kirpeähkö verrattuna niihin ihanan maukkaisiin, joita saimme Ndolan majapaikassamme nauttia. Omasta kunnosta ei enää kotiin päästyä kannata olla huolissaan. Nöpö on jo tähän mennessä vienyt viisi kertaa lenkille, tosin voimakkaimpien sateiden aikaan ulkoilu rajoittui lähipiirin tarkkailuun ulkokatoksesta.
Eilinen ilmoitus korvapuustien pyöräyttämisesta edullisen sähkön aikaan ei näyttänyt tällä kertaa säväyttävän ketään, joten tänään voi tehdä ihan erilaisen ohjelman: keittolounas Kesonkulmalla, pikainen piipahdus Pappilan päiväkahveilla - oikeasti sinnekään ei voi vain jäädä istua möllöttämään paikallaan, sillä tekemätöntä työtä projektimme eteen on vaikka kymmenelle jakaa. Lisäksi illalla on Koulutustuki ry:n johtokunnan kokous edellisen vuoden tilinpäätökseen liittyen.
Laitoin aamusta eilisten viikkopalaverikeskustelujen pohjalta kylään muutaman yleiseen opetukseen ja käytännön järjestelyihin liittyvän kysymyksen:
"We ask kindly some explanations concerning our work there at Isenge village: 1. You told us that part of the pupils got some help some the UK. What kind of help? How many pupils? 2. Principal´s daily work: if principal teaches weekly 2 lessons English at class 5, can you tell precisely what else principal is doing at school. 3. We noticed that class 4 pupils English skills were pretty poor. Can it be so that the English teacher does not teach in English during the lesson. How do you think that pupils learn to speak English if you do not use it actively. Also through several educative programmes you could find help in interesting exercises. 4. What is you plan to develop the early learning more active and make pupils interested in all learning school can offer. Almost 50 pupils for one person is too much and how it is possible that all persons who have some practice of school work, are working at other classes. Less work perhaps? - As you notice our only priority is to guarantee better learning possibilities for children. I heard that teachers are making scones for themselves? Did we buy the owen for that purpose? Where from you get materials to make these scones? Hopefully not from pupils lunch materials. And when we organized and payed all your studies during this week, why didn´t you show any activity yourself to do something to prepare yourslef something to eat in these most special moments Riitta planned for you. I wish to see from your side also other positive activies not only asking money from our side. 5. Government support: We demand also written report on the monetary help that the Zambian government is giving to the school. During Christine´s regime we even did not here anything about this, and same continues during Feddah´s regime. - Wish you all a very sunny and active day!"
eli tiedustelin, mitä ja kenelle alueella poikennut brittiryhmä on toimittanut matkansa yhteydessä avustustarvikkeina. Kuulopuheiden mukaan avustuksia on toimitettu kovin valikoidusti. Lisäksi utelin englanninkielen opetuksesta: onko mahdollista, että ao. kielen opettaja ei käytä tunnin aikana varsinaisesti lainkaan englanninkieltä? Huoli on myös varhaiskasvatuksen ryhmän koko ja se, että ryhmästä vastaa henkilö, joka ei ole saanut edes oman peruskoulunsa päättötodistusta hankittua, ja vuosia vapaaehtoisina opettaneet opettavat ylempiä luokkia, joissa on muutamia oppilaita. Tässäkin se alku olisi kuitenkin ehkä kaikkein tärkein. Utelin myös valtion koululle maksamista vuosittaisista tuista. Tiesin ennestään, ett niitä saadaan, mutta tarkkoja määriä ei ole meille välitettu. Nyt vaadimme tiedot!
Käynnillämme jätimme kouluvuoden joulukuussa pää3 ttyessä jaettavaksi oppilaille sinetöidyissä kirjekuorissa seuraavat stipendit:
Kirsi Toivonen, at 5 150
4 140
3 120
Ukko 3-4 150
Narva market 5 160
4 140
3 120
Mother Isenge 3-4 135
JaJa girl 150
JaJa boy 150
yhteensä K1415, = 48,84 €.
Kummilapsi
+ 15€, kiitos! AHL